Suomi sai liittyessään Euroopan
                        unioniin oikeuden maksaa kansallista tukea oman maataloustuotannon
                        ylläpitämiseksi koko maassa. Tämä oikeus
                        kirjattiin liittymissopimuksen artikloihin 141 ja 142.
                     
                     
                     Pääministeri Matti Vanhasen hallitus neuvotteli
                        kesän ja syksyn 2003 aikana Euroopan unionin komission
                        kanssa Etelä-Suomea koskevan artiklan 141 mukaisen tukiratkaisun.
                        Neuvotteluissa hallitus ei saavuttanut itse asettamiaan ja kaikkien
                        poliittisten puolueiden yksimielisesti tukemia keskeisiä tavoitteita.
                        Sittemmin hallitus hyväksyi komission neuvotteluissa määrittelemät
                        tiukat ehdot.
                     
                     
                     Hallituksen hyväksymä neuvottelutulos merkitsee
                        sitä, että Suomi varmisti oikeuden maksaa kansallisista
                        varoista tukea vain vuoteen 2007 asti, minkä jälkeen
                        asia on jälleen keskeisiltä osiltaan avoin. Neuvottelutulos
                        johtaa Etelä-Suomessa maatalouden tuotantotukien mittaviin,
                        yhteensä lähes 30 %:n suuruisiin
                        leikkauksiin. Maatalous joutuu tämän vuoksi vakaviin
                        vaikeuksiin Etelä-Suomessa. Lisääntyvät
                        investointituet korvaavat tuotantotukileikkauksia vain osittain
                        ja osalle viljelijöitä. Päinvastoin ne
                        saattavat houkutella sellaisiin investointeihin, joilla ei ole pitkällä tähtäyksellä
                        riittävää kannattavuutta.
                     
                     
                     Vaikka epäonnistuneet artiklan 141 neuvottelut eivät
                        koskeneet mitenkään artiklaa 142, hallitus suunnittelee
                        leikkauksia myös keskisen ja pohjoisen Suomen viljelijöiden
                        tukiin. Etelä-Suomen maakuntien viljelijöiden
                        lisäksi siis myös Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen,
                        Lapin, Kainuun, Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Etelä-
                        ja Pohjois-Karjalan viljelijät ovat menettämässä tuloja
                        hallituksen kylmän leikkauspolitiikan vuoksi.
                     
                     
                     Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan /kesk
                        julkisuudessa esittämä kanta siitä, että vuonna
                        2004 leikataan tuotantotukia myös pohjoisella 142-alueella
                        3 %:lla, huolestuttaa perustellusti viljelijöitä.
                        Tämä suunnitelma antaa nimittäin vahvan
                        viitteen siitä, että 142-alueella hallitus aikoo
                        toteuttaa tulevina vuosina kaikki samansuuruiset leikkaukset kuin
                        hallitus joutuu tekemään eteläisellä 141-alueella
                        epäonnistuneiden neuvottelujen vuoksi. Se, kuinka näitä menetyksiä pystytään
                        korvaamaan viljelijöille muilla toimenpiteillä,
                        on edelleen avoinna.
                     
                     
                     Suomen alkuperäisillä 141-neuvottelutavoitteilla,
                        jotka hallitus ja tuottajajärjestöt sopivat yhdessä,
                        oli tarkoitus vakauttaa Suomen maatalouspolitiikka. Nyt epäonnistuneen
                        141-ratkaisun, luonnonhaittakorvausjärjestelmän
                        ja ympäristötukijärjestelmän
                        uudistamisen sekä EU:n maatalousreformin toteuttamisen
                        seurauksena maataloutemme on joutumassa erittäin vaikeaan tilanteeseen.
                        Samalla koko kotimainen elintarviketalous kymmeninetuhansine työpaikkoineen vaarantuu
                        koko Suomessa. Myös monet kunnat ajautuvat entistä vaikeampaan
                        asemaan, kun ne menettävät sekä työpaikkoja
                        että verotuloja.
                     
                     
                   
                  
                  
                     
                     
                     Edellä olevan perusteella ja
                        Suomen perustuslain 43 §:ään
                        viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen
                        vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:
                     
                     
                     Mihin pikaisiin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen
                        kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuuden, maatalouden riittävän
                        kannattavuuden ja maaseudun elinvoimaisuuden sekä Etelä-Suomen
                        käsittävällä 141-alueella että Väli-
                        ja Pohjois-Suomen käsittävällä 142-alueella?