Suomi sai liittyessään Euroopan
unioniin oikeuden maksaa kansallista tukea oman maataloustuotannon
ylläpitämiseksi koko maassa. Tämä oikeus
kirjattiin liittymissopimuksen artikloihin 141 ja 142.
Pääministeri Matti Vanhasen hallitus neuvotteli
kesän ja syksyn 2003 aikana Euroopan unionin komission
kanssa Etelä-Suomea koskevan artiklan 141 mukaisen tukiratkaisun.
Neuvotteluissa hallitus ei saavuttanut itse asettamiaan ja kaikkien
poliittisten puolueiden yksimielisesti tukemia keskeisiä tavoitteita.
Sittemmin hallitus hyväksyi komission neuvotteluissa määrittelemät
tiukat ehdot.
Hallituksen hyväksymä neuvottelutulos merkitsee
sitä, että Suomi varmisti oikeuden maksaa kansallisista
varoista tukea vain vuoteen 2007 asti, minkä jälkeen
asia on jälleen keskeisiltä osiltaan avoin. Neuvottelutulos
johtaa Etelä-Suomessa maatalouden tuotantotukien mittaviin,
yhteensä lähes 30 %:n suuruisiin
leikkauksiin. Maatalous joutuu tämän vuoksi vakaviin
vaikeuksiin Etelä-Suomessa. Lisääntyvät
investointituet korvaavat tuotantotukileikkauksia vain osittain
ja osalle viljelijöitä. Päinvastoin ne
saattavat houkutella sellaisiin investointeihin, joilla ei ole pitkällä tähtäyksellä
riittävää kannattavuutta.
Vaikka epäonnistuneet artiklan 141 neuvottelut eivät
koskeneet mitenkään artiklaa 142, hallitus suunnittelee
leikkauksia myös keskisen ja pohjoisen Suomen viljelijöiden
tukiin. Etelä-Suomen maakuntien viljelijöiden
lisäksi siis myös Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen,
Lapin, Kainuun, Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Etelä-
ja Pohjois-Karjalan viljelijät ovat menettämässä tuloja
hallituksen kylmän leikkauspolitiikan vuoksi.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan /kesk
julkisuudessa esittämä kanta siitä, että vuonna
2004 leikataan tuotantotukia myös pohjoisella 142-alueella
3 %:lla, huolestuttaa perustellusti viljelijöitä.
Tämä suunnitelma antaa nimittäin vahvan
viitteen siitä, että 142-alueella hallitus aikoo
toteuttaa tulevina vuosina kaikki samansuuruiset leikkaukset kuin
hallitus joutuu tekemään eteläisellä 141-alueella
epäonnistuneiden neuvottelujen vuoksi. Se, kuinka näitä menetyksiä pystytään
korvaamaan viljelijöille muilla toimenpiteillä,
on edelleen avoinna.
Suomen alkuperäisillä 141-neuvottelutavoitteilla,
jotka hallitus ja tuottajajärjestöt sopivat yhdessä,
oli tarkoitus vakauttaa Suomen maatalouspolitiikka. Nyt epäonnistuneen
141-ratkaisun, luonnonhaittakorvausjärjestelmän
ja ympäristötukijärjestelmän
uudistamisen sekä EU:n maatalousreformin toteuttamisen
seurauksena maataloutemme on joutumassa erittäin vaikeaan tilanteeseen.
Samalla koko kotimainen elintarviketalous kymmeninetuhansine työpaikkoineen vaarantuu
koko Suomessa. Myös monet kunnat ajautuvat entistä vaikeampaan
asemaan, kun ne menettävät sekä työpaikkoja
että verotuloja.
Edellä olevan perusteella ja
Suomen perustuslain 43 §:ään
viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen
vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:
Mihin pikaisiin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen
kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuuden, maatalouden riittävän
kannattavuuden ja maaseudun elinvoimaisuuden sekä Etelä-Suomen
käsittävällä 141-alueella että Väli-
ja Pohjois-Suomen käsittävällä 142-alueella?