Arvoisa puhemies! Äsken keskusteltiin tulevasta vuodesta, ja nyt palataan tähän vuoteen, ja käsittelyn pohjana on toinen tämän vuoden lisätalousarvio.
Tämän vuoden toisessa lisätalousarviossa tulojen arvioidaan nettomääräisesti kasvavan 483 miljoonalla eurolla ja määrärahoja taas vähennetään 2 miljoonalla eurolla. Lisätuloihin vaikuttavat erityisesti myönteinen verotulojen kehitys ja muun muassa EU:lta saatavat lisätulot maaseudun kehittämiseen ja päästöoikeuksien nousun tuomat lisätulot.
Lisätalousarviossa osaajapulan helpottamiseksi ehdotetaan lisää 40 miljoonaa euroa, joka kohdennetaan lyhyisiin ja nopeavaikutteisiin koulutustapahtumiin. Myös maahanmuuttajien kielikoulutukseen lisätään. Perusväylänpitoon ehdotetaan 46 miljoonan lisäpanostus ja pk-yritysaloiteohjelman laajentamiseen 35 miljoonan kohdennus. Merenkulun laivaliikenteen kehittämiseen ja ylläpitämiseen ehdotetaan 20:tä miljoonaa euroa, veteraanien kuntoutukseen ja kotiin vietäviin palveluihin 19,3 miljoonaa euroa. Myös maatalouden kannattavuusongelman helpottamiseen osoitetaan 7,5 miljoonaa euroa.
Määrärahojen käyttöä puolestaan alentavat työttömyysturvan valtionosuuksiin tehtävä 156,2 miljoonan euron ja toimeentulotukeen tehtävä 80 miljoonan euron vähennykset, jotka johtuvat pelkästään työllisyysasteen parantumisesta ja talouden tilanteen kohentumisesta. Määrärahoja käytetään vähemmän myös uusiutuvan energian tuotantotuen alhaisemman käytön vuoksi, ja tämä on kaikkiaan 52 miljoonaa euroa.
Nettolainanoton tarve vähenee noin 485 miljoonaa euroa, ja nettolainanoton arvioidaan olevan tänä vuonna 1 miljardi 250 000 euroa. Valtionvelan määrän arvioidaan tämän vuoden lopussa olevan 107 miljardia.
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan mietinnön päätösehdotus on:
”Eduskunta hyväksyy toisen lisätalousarvion edellä todetuin muutoksin.”
Ja edelleen: ”Eduskunta hylkää lisätalousarvioaloitteet numerot 42, 43, 44, 45, 46, 47, 48, 49 ja 50.”
Ja edelleen: ”Eduskunta päättää, että tämä toinen lisätalousarvio sovelletaan voimaan 1.12.2018 alkaen.” — Kiitoksia.