Arvoisa rouva puhemies! Vankiloissa on nykyään ahdasta, ja vankilaturvallisuus on heikentynyt. Siksi tarvitaan uusia lainsäädäntötoimia, jotta voimme nykyresursseilla turvata vankiloiden turvallisuuden ja estää rikollisen toiminnan jatkamisen. Kaikkein tärkein seikka tässä lainsäädännössä on se, että tutkintavangit voidaan jatkossa sijoittaa varmuusosastoille. Tutkintavankeusajat ovat monesti pitkiä, ja tutkintavankeja on entistä enemmän nuorisojengeistä, järjestäytyneestä rikollisuudesta ja monesta muusta ryhmittymästä, jotka haluavat jatkaa toimintaa siellä vankilaympäristössä. Tähän asti siihen ei olla oikein voitu puuttua, mutta jatkossa pystytään puuttumaan. Tämä on todella tärkeä seikka.
Toinen on se, että varmuusosastolle sijoittamisessa voidaan käyttää tämän lain myötä kokonaisarviointeja eikä enää yksittäistä tunnusmerkistöä, ja se on myöskin todella hyvä seikka. Vankiloissa liikkuu paljon huumeita, ja siksi tämä varmuusosastosijoittelu on hyvä tehdä matalammalla kynnyksellä, että siihen pystytään ne toimet tekemään ajoissa.
No sitten tämä puhelinkuuntelu määräajaksi on toinen seikka, mikä erityisesti on ollut hankala varsinkin tutkintavangeilla ja monella muullakin. Nykyisellä toimintamallilla ennen jokaista puhelua on pitänyt tehdä päätös siitä, kuunnellaanko vai eikö kuunnella. Nyt se voidaan tehdä kahdeksi viikoksi kerrallaan, ja vähentää merkittävästi byrokratiaa, koska kuitenkin edellytykset ovat olemassa varmasti pidemmäksi ajaksi kuin yhden puhelun ajaksi, jos tarvetta kuuntelulle on.
Sitten on tämä lapsen tapaamisen tallentaminen, jonka itse näen niin, että siinä pitää ajatella myöskin lapsen etua. Valitettavasti meillä on niin häikäilemättömiä rikollisia, että he myöskin omia lapsiaan tarvittaessa käyttävät hyväkseen rikollisen toiminnan jatkamisessa, ja tässä kyse minun mielestäni on myöskin lapsen edusta.
Vielä hyvää on sekin, että näitä kovimpia vankeja ei enää sijoiteta avolaitoksiin. Siellä on merkittävä turvallisuusriski henkilökunnalle ja myöskin riski siitä, että järjestäytynyt rikollisuus rekrytoi avovankiloissa olevia muita vankeja.
Kokonaisuutena oikein hyvä uudistus, kun vielä muistaa sen, että vankiloiden turvatekniikkaan tälle vuodelle annettiin yli kuusi miljoonaa euroa lisää rahoitusta, ja nyt sitä tekniikkaa pystytään sitten käyttämään hyväksi tässä uudessa valvonnassa. — Kiitos.