Viimeksi julkaistu 5.6.2021 16.34

Pöytäkirjan asiakohta PTK 120/2018 vp Täysistunto Perjantai 23.11.2018 klo 13.00—13.25

6. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Hansel Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain 1 ja 3 §:n muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 147/2018 vp
Valiokunnan mietintöTaVM 19/2018 vp
Osittain toinen, osittain ainoa käsittely
Puhemies Paula Risikko
:

Osittain toiseen, osittain ainoaan käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 6. asia. Nyt voidaan toisessa käsittelyssä hyväksyä tai hylätä lakiehdotus, jonka sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä ja sitten talousvaliokunnan mietinnön TaVM 19/2018 vp pohjalta ainoassa käsittelyssä suostumuksen antamisesta Hansel Oy:n ja KL-Kuntahankinnat Oy:n omistus- ja yritysjärjestelyyn, jossa Suomen valtio lakkaa olemasta Hansel Oy:n ainoa omistaja siten, että valtiolla säilyy edelleen määräysvalta yhtiössä. 

Keskustelua ei syntynyt. 

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen HE 147/2018 vp sisältyvän lakiehdotuksen. Eduskunta antoi suostumuksensa Hansel Oy:n ja KL-Kuntahankinnat Oy:n omistus- ja yritysjärjestelyyn mietinnön mukaisesti. Omistus- ja yritysjärjestelyn ainoa ja lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.