Arvoisa herra puhemies! Kiitän edustajia erittäin hyvistä ja monipuolisista näkökulmista näihin valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin. Tuntuu, että suunnilleen kaikki 17 tavoitetta on tässä keskustelussa joltain kantilta nostettu esille.
Edustaja Pauli Kiuru nosti aivan oikein tuon ympäristövaliokunnan lausunnossa olevan puolustus- ja turvallisuusnäkökulman, ja se on tärkeä pitää mielessä. Moni on puhunut siitä, kuinka tärkeää on mahdollistaa esimerkiksi kävely, pyöräily, tämänkaltainen liikkuminen noilla maankäytön päätöksillä. Yhtä lailla tärkeää on mahdollistaa sitten taas siellä, missä ollaan pidempien etäisyyksien oloissa, toimiva infrastruktuuri ja liikenneyhteydet. Tuntuu, että tässä on aika tasapainoisella tavalla onnistuttu näitä erityyppisillä alueilla tärkeitä asioita tunnistamaan ja kirjaamaan.
Luonnon monimuotoisuuden huomioon ottaminen, mitä useat edustajat nostivat esille, on tärkeä juttu. Siinä kohtaa tietysti erityisesti edustaja Sarkkisen nostama monimuotoisuus kaupungeissa on tärkeä asia.
Aivan oikea huomio edustajilta Honkonen ja Kurvinen, että tämä yhdyskuntarakenteen eheyttäminen on erityisesti tärkeää siellä, missä ihmisiä on paljon, mutta yhtä tärkeää on myös, että siellä eheytyvässä yhdyskuntarakenteessa, myös suurimmissa kaupungeissa, säilyvät ne ekologiset yhteydet, viheralueet, puistot, missä ihmiset pääsevät maan kanssa kosketuksiin. Sillä on myös terveydellisiä vaikutuksia allergioiden ja tämänkaltaisten sairauksien ennaltaehkäisyssä, paitsi että se on tietenkin henkisen virkistyksen lähde. Nämä molemmat näkökulmat täytyy ottaa kaupungeissa huomioon.
Toisaalta sitten, kun mennään sinne hyvin erilaisiin oloihin, mitä täällä esimerkiksi edustaja Kärnä kuvasi, että ollaan rakentamassa niitä maakunnan toimintaedellytyksiä, vaikkapa Lapissa matkailun varaan, niin on hienoa, että tämä mahdollistava ote on tunnistettu näissä valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa.
En tiedä, oliko vanhoissa tavoitteissa tarkoitus, mutta tuntuu, että niitä hieman myös ylitulkittiin yhdyskuntarakenteen tiivistämisen osalta, mikä oli vanhoissa tavoitteissa, ja ne ulotettiin suunnilleen koskemaan sitä, että jossain hyvin harvaan asutuilla alueilla ei saa enää omakotitaloa omalle maalle rakentaa, kun kerran VATeissa sanotaan, että täytyy tiivistää. Nyt tässä on tunnistettu tuo asia oikealla tavalla mielestäni, sitä eheyttämistä tarvitaan niillä suurilla kaupunkiseuduilla mukaan lukien sitten nämä viherkäytöt, mistä jo puhuin. Olemassa olevaan infraanhan on aina järkevää tukeutua. Olkoonpa se vaikka kuntataajama tai seutukaupunki, niin tietenkin, jos pystytään olemassa olevan infran äärelle toimintoja sijoittamaan, totta kai se on yhteiskunnan kannalta järkevää.
Edustaja Hoskonen kysyi näistä sisävesikuljetuksista. Niihin tässä ei varsinaisesti oteta kantaa, mutta aivan kuten sanoitte, se vesi ei seilaamalla kulu, eli kunhan vain pidetään huolta sitten, että alukset ovat vesikelpoisia ja tämmöisiltä riskeiltä vältytään, niin sisävesikuljetuksilla on varmasti tulevaisuutta.
Edustaja Huovisen näkökulman haluan vielä poimia, tuon kansalaisten roolin. Se on tärkeä, ja se tahtoo monta kertaa kaavoituksessa unohtua. Jos tuo kansalaisten näkökulma kaavoituksessa unohtuu, niin se pikemminkin johtaa siihen, että sitten tulee monenlaista valitusta. Tämän takia, olkoonpa sitten kunnallisesta kaavoituksesta tai maakuntakaavoituksesta kyse, mitä osallistavampi on se kaavoitusprosessi ja mitä paremmin pystytään kansalaisten mielipiteitten kirjo ottamaan siinä kaavoitusvaiheessa huomioon, niin se ennaltaehkäisee tätä valittamista. Toivottavasti tähän kaavoituksessa päästään.
Kaiken kaikkiaan kuulostaa, että edustaja Korhosen vetämä työryhmä, missä oli edustajia monista ministeriöistä ja monilta tahoilta, on onnistunut tekemään hyvän pohjan, mitä on sitten ministeriössä ollut ilo viedä eteenpäin. Tuntuu, että nämä tavoitteet nauttivat varsin laajaa kannatusta täällä eduskunnassa, mutta jatketaan keskustelua.
Toinen varapuhemies Arto Satonen
: Nyt on mahdollisuus pyytää 1 minuutin mittaisia vastauspuheenvuoroja.