Kiitoksia, arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Esittelen talousvaliokunnan yksimielisen mietinnön, jonka pohjana on hallituksen esitys merituulivoimasta talousvyöhykkeellä.
Suomen talousvyöhyke on kansainvälistä merialuetta, jonka taloudelliseen hyödyntämiseen Suomen valtiolla on oikeus YK:n merioikeusyleissopimuksen nojalla. Esityksen mukaan valtioneuvosto voisi valita talousvyöhykkeeltä merituulivoimakäyttöön soveltuvia alueita ja päättää niiden kilpailuttamisesta, jotka järjestäisi Energiavirasto. Voittaja valittaisiin sekä tarjotun hinnan että laadullisten tekijöiden perusteella ja saisi yksinoikeuden hakea valtioneuvostolta hyödyntämislupaa tietylle alueelle. Lupa antaisi määräajaksi yksinoikeuden tehdä tutkimuksia alueella ja hyödyntää sitä merituulivoimahankkeeseen. Lupa ei itsessään takaisi hankkeen toteutumista, koska asia edellyttää myös muita lupia.
Esityksen tavoitteena on edistää merituulivoimaa talousvyöhykkeellä, selkeyttää talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeita koskevaa sääntelyä ja varmistaa, että oikeudet merituulivoiman hyödyntämiseen myönnetään tasapuolisella, läpinäkyvällä ja ennakoitavalla tavalla. Tavoitteena on myös, että Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeiden sääntely ei poikkeaisi toisistaan, ellei poikkeamiselle ole perusteltua syytä.
Esityksellä pyritään ohjaamaan merituulivoimahankkeiden sijoittumista yhteiskunnan kokonaisedun kannalta parhaille alueille. Tämä tarkoittaa paitsi sitä, että alueet soveltuisivat parhaalla mahdollisella tavalla merituulivoimaan rakentamiseen, myös sopivuutta sähköjärjestelmän kannalta sekä muun muassa ympäristölle, liikenteelle ja kalastukselle koituvien haittojen minimointia. Merituulivoimapuistot ovat mittaluokaltaan suuria sähköntuotantoyksiköitä, ja niiden liittäminen kantaverkkoon vaatii huomattavia lisäinvestointeja. Lisäksi ne voivat kilpailla liityntäkapasiteetista muiden tuotantomuotojen kanssa.
Valiokunta korostaa yhteiskunnan kokonaisedun laaja-alaista huomioimista alueiden valinnan lähtökohtana. Eri intressien huomioon ottaminen jo kilpailutettavien alueiden valinnassa lisää myös hankkeiden toteutumisvarmuutta ja alueellista hyväksyttävyyttä.
Kilpailutuksen osallistujien tarjous muodostuisi maksusta, jonka ne ovat valmiita maksamaan oikeudesta hyödyntää merituulivoima-aluetta, sekä laadullisia tekijöitä koskevista tiedoista. Laadulliset tekijät voisivat koskea tarjoajan taloudellista tilaa, kokemusta, osaamista ja muuta kykyä edistää hanketta, hankkeen ympäristövaikutuksia sekä energiajärjestelmän joustavuuden ja hankkeen hyväksyttävyyden edistämistä, turvallisuutta ja EU-sääntelyssä edellytettäviä seikkoja. Tarjoaja valittaisiin hinta—laatu-suhteen perusteella siten, että tarjoajat saisivat pisteitä sekä maksusta että laadullisista tekijöistä.
Hyödyntämislupa antaisi hankekehittäjälle yksinoikeuden merituulivoima-alueen hyödyntämiseen hankekehityksen varhaisessa vaiheessa, jotta sillä olisi pienempi riski tehdä kalliita merialueen tutkimuksia ja kehittää hanketta sekä mahdollisuus hakea tarvittavia lupia. Hyödyntämisluvan lisäksi hankkeelle tarvitaan muun muassa ympäristövaikutusten arviointi ja vesilupa. Kilpailutuksen osallistujien sekä hyödyntämisluvan saaneen tulisi asettaa vakuudet, joiden tarkoituksena on varmistaa toimijoiden sitoutuminen ja kyky edistää hanketta.
Ympäristövaliokunta on lausunnossaan tarkastellut muun muassa merialuesuunnittelun tärkeyttä ja eri käyttömuotojen yhteensovittamista. Tarkasteltavia käyttömuotoja ovat erityisesti energia-alat, meriliikenne, kalastus ja vesiviljely, matkailu, virkistyskäyttö sekä ympäristön ja luonnon säilyttäminen, suojelu ja parantaminen. Myös maanpuolustuksen tarpeisiin on kiinnitettävä huomiota. Talousvaliokunta korostaa lisäksi huoltovarmuusnäkökohtia: merituulipuistot vaikuttavat huoltovarmuuden kannalta kriittiseen merenkulkuun sekä merenkulun sujuvuuteen, alusten paikannus- ja tutkajärjestelmiin, merenkulun viestintäverkkoihin sekä meriliikenteen ohjauksen tutkavalvontaan. Kansalliseen turvallisuuteen vaikuttavien seikkojen tunnistaminen ja vaikutusten minimointi on tärkeää sääntelyn toimeenpanossa.
Talousvaliokunta kiinnittää huomiota ympäristövaliokunnan esille tuomiin näkökohtiin ympäristövaikutuksista, joista tässä vaiheessa on saatavilla vain rajoitetusti tutkimustietoa. Merituulivoimalla voi kuitenkin olla pitkällä aikavälillä merivirtoihin tai kasvi- ja eläinpopulaatioihin vaikutuksia. Talousvaliokunta pitää ympäristövaliokunnan tavoin tärkeänä kalastuselinkeinon toimintaedellytysten turvaamista ja kiinnittää lisäksi huomiota ympäristövaliokunnan lausuntoon tuulivoimapuistojen kiinteistöveron tasosta, joka voisi liian korkealle asetettuna tehdä merituulivoiman investoinnit mahdottomiksi.
Samoin valiokunta kiinnittää erityistä huomiota ympäristövaliokunnan lausunnossa esiin tuotuun ehdotukseen tarkastella mahdollisuuksia kehittää vesilupaprosessia joustavammaksi merituulivoiman osalta. Tällä hetkellä teknologia ja voimaloiden sijainnit tulee lyödä lukkoon vesilupaa haettaessa, mikä rajaa hankkeen muutosmahdollisuuksia liikaa myöhemmissä vaiheissa ja kasvattaa hankekehittäjän riskiä. Toisaalta vesiluvan käsittelijällä on oltava riittävän tarkka ymmärrys hankkeesta, jotta lupakriteereitä voidaan asianmukaisesti arvioida. On tarpeen tarkastella, missä määrin vesilupaprosessia olisi mahdollista kehittää merituulivoiman osalta joustavammaksi ja millä ehdoin. Talousvaliokunta edellyttää, että hallitus kehittää vesilupaprosessia nykyistä sujuvammaksi myös merituulivoiman osalta ja esittää eduskunnan hyväksyttäväksi asiaa koskevan lausuman.
Hyvät edustajat! Valiokuntakäsittelyssä keskeiseksi tarkastelun kohteeksi ovat nousseet kilpailutusmenettelyn toimivuuteen liittyvät kysymykset. Valiokunta pitää esitettyjä sääntelyratkaisuja keskeisiltä lähtökohdiltaan ja perusratkaisuiltaan toimivina, mutta esittää sääntelyn muuttamista ja täsmentämistä tietyiltä osin investointien toteutumisen turvaamiseksi ja nopeuttamiseksi. Valiokunta on arvioinut erityisesti mahdollisuutta muuttaa esitettyä sääntelyä siten, että hyödyntämisluvan hakeminen mahdollistettaisiin myös kilpailutuksessa toiseksi tulleelle sekä poistettaisiin rajoitus, joka mahdollistaa vain yhden kilpailutuksen voittamisen tarjoajaa kohden.
Toiseksi tulleen hakijan huomioiminen tilanteessa, jossa ensiksi tullut ei hae hyödyntämislupaa, mahdollistaisi hankekehityksen nopeamman etenemisen verrattuna uuden kilpailutuksen käynnistämiseen. Valiokunta esittää sääntelyä muutettavaksi tältä osin.
Samoin valiokunta esittää poistettavaksi rajoitusta kerralla voitettavien kilpailutusten määrästä. Nykyisellään yksi tarjoaja voi voittaa vain yhden kilpailutuksen, jos samanaikaisesti järjestetään yhtä useamman talousvyöhykkeen merituulivoima-alueen kilpailutus. Valiokunta katsoo, että alueita tulisi voida kilpailuttaa mahdollisimman ripeästi, mikä voi edellyttää sitä, että kilpailutuksen kohteena on samanaikaisesti useampia alueita. Toimijoilla voi olla tarpeen olla riittävän hankeorganisaation pystyttämiseksi vireillä useita merituulivoimahankkeita, koska ne etenevät eritahtisesti ja etenemisessä voi tulla myös taukoja muun muassa muutoksenhakumenettelyiden vuoksi.
Valiokunta toteaa samalla, ettei ehdotettu sääntely sisällä ehdotonta ylärajaa sille, kuinka monta hanketta voidaan kilpailuttaa yhtäaikaisesti ja kuinka monta hanketta lopulta voi päätyä saman hankekehittäjän toteutettavaksi, mikäli tarjoajalla ei ole aiempia hyödyntämislupia. Talousvaliokunta korostaa, että on valtioneuvoston harkinnassa, tekeekö se samalla kerralla päätöksen yhdestä vai useammasta talousvyöhykkeen merituulivoima-alueesta ja samoin, päättääkö se samalla myös niiden kilpailutusaikataulusta.
Valiokunta tuo esille myös ympäristövaliokunnan lausunnossa esitetyn arvion siitä, että hakijayhtiön liikevaihto ja muut taloudelliset tunnusluvut voivat olla poissulkevina kriteereinä ongelmallisia, koska tyypillisesti merituulivoimahankkeet kehitetään ja toteutetaan projektiyhtiöiden nimissä. On tärkeää varmistaa hankeyhtiön taustatahojen uskottavuus sekä taloudelliset ja tiedolliset resurssit sallien samalla joissakin rajoissa projektiyhtiön omistuspohjan muutokset. Suomessa on toteutettu suuriakin energiainvestointeja niin sanotulla Mankala-mallilla, mikä tulisi huomioida.
Hyvät edustajat! Lopuksi koskien Ahvenanmaata.
Ensinnäkin asiantuntijakuulemisen yhteydessä on ilmennyt tarve täsmentää ehdotettua talousvyöhykelain 17 §:n muutosta, jotta vältetään tulkintaepäselvyydet siitä, noudatetaanko talousvyöhykkeelle rakennetuilla rakennelmilla Ahvenanmaan vai Manner-Suomen lainsäädäntöä silloin, kun hanke sijaitsee lähempänä Ahvenanmaata. Säännöstä on syytä selkeyttää siten, että sovellettava lainsäädäntö on Suomen laki.
Tarkastelun kohteeksi on noussut liittämisvelvollisuutta ja -mahdollisuutta koskeva kysymys Ahvenanmaan osalta. Talousvaliokunta katsoo, että päättäminen Ahvenanmaalle sijoittuvan sähköntuotannon liittämisestä Manner-Suomen sähköverkkoon edellyttää liittämisen hyötyjen ja kustannusten sekä liittämiseen liittyvien periaatteellisesti merkittävien oikeudellisten kysymysten selvittämistä. Valiokunta pitää tärkeänä selvittää pikimmiten liittämisvelvollisuuden ja -mahdollisuuden oikeudellisia ja taloudellisia edellytyksiä ottaen huomioon myös merituulivoimaa koskevien kilpailutusten aikataulu.
Arvoisa Puhemies! Talousvaliokunta pitää ehdotetun sääntelyn tavoitteita tärkeinä. Valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä mietinnön yksityiskohtaisissa perusteluissa selvitetyin muutoksin. — Kiitoksia.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Kiitokset esittelystä. — Sitten edustaja Kaunisto.