Viimeksi julkaistu 2.11.2021 9.30

Budjetin alikohta PTK 136/2016 vp Täysistunto Perjantai 16.12.2016 klo 9.59—17.13

4.1. Pääluokka 23 Valtioneuvoston kanslia

Puhemies Maria Lohela
:

Ainoaan käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 4. asia. Käsittelyn pohjana on valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 35/2016 vp. Asian käsittely keskeytettiin 15.12.2016 pidetyssä täysistunnossa. 

Nyt ryhdytään pääluokan 23 yksityiskohtaiseen käsittelyyn. Yleiskeskustelu pääluokasta päättyi 14.12.2016 pidetyssä täysistunnossa.  

Tehtiin seuraavat pääluokkaa koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset: 

1. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 23.01.22: Vähennetään 7 000 000 euroa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaan ehdotetusta määrärahasta. (Vastalause 4) 

2. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 23.10: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle kattavan selvityksen uudenlaisten omistajapoliittisten kehitysyhtiöiden todellisesta tarpeesta ja käyttötarkoituksesta ja että valtio-omistaja pidättyy myymästä sellaisia omistuksia, joilla on strategista merkitystä Suomen taloudelle ja elinkeinotoiminnan kehitykselle tai joiden tuotto ylittää Suomen valtionlainojen korkotason." (Vastalause 3) 

3. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 23.10: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että ennen kuin Terrafamen pääomitus toteutetaan, eduskunnalle annetaan pääministerin ilmoituksella arvio Terrafamen taloustilanteesta vuoden 2018 lopussa. Pääministerin ilmoituksen tulee kattaa kassavirta-arvion ohella kaikki kannattavuuteen liittyvät taloudelliset tunnusluvut sisältäen toimintamenojen lisäksi ympäristökustannukset ja rahoituskustannukset koko kaivoksen elinkaaren ajalta." (Vastalause 3) 

4. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 23.10: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa välittömästi uuden omistajapoliittisen ohjeistuksen, joka velvoittaa valtion enemmistöomisteiset yhtiöt raportoimaan vähintään teollisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n niin sanotun BEPS-hankkeen mukaiset tiedot julkisesti ja eritellysti kaikista maista, joissa niillä on tytäryhtiö tai kiinteä toimipaikka. Tämä tarkoittaa, että raportoinnista tulee käydä ilmi henkilöstömäärä, henkilöstökulut, liikevaihto, voitto, maksetut ja kertyneet yhteisöverot sekä keskeiset rahoitustiedot." (Vastalause 3) 

Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 1 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 153, ei 9; poissa 37
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 2 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 152, ei 10; poissa 37
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 3
"ei". Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 31; poissa 37
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 4 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 109, ei 54; poissa 36
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  

Eduskunta hyväksyi pääluokan 23 mietinnön mukaisena.