Viimeksi julkaistu 2.11.2021 9.38

Budjetin alikohta PTK 136/2018 vp Täysistunto Perjantai 21.12.2018 klo 10.00—12.02

3.1. Pääluokka 33 Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala

Puhemies Paula Risikko
:

Yleiskeskustelu päättyi 20.12.2018 pidetyssä täysistunnossa. Ryhdytään pääluokan 33 yksityiskohtaiseen käsittelyyn. 

Tehtiin seuraavat pääluokkaa koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset: 

1. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.01.01: Lisätään 100 000 euroa vanhusasiavaltuutetun viran perustamiseen. (Vastalause 1, TAA 427) 

2. Arja Juvonen ps Juho Eerolan ps kannattamana 33.01.01: Lisätään 200 000 euroa saattohoitolain valmistelutyön aloittamiseksi. (TAA 207) 

3. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus perustaa vanhusasiavaltuutetun viran." (Vastalause 1) 

4. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee uuden perhetukijärjestelmän siten, että lapsiperheiden tuloerot supistuvat ja kaikille perheille taataan riittävä toimeentulo." (Vastalause 6) 

5. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sairaanhoidon yhtenäisen ja kohtuullisen maksukaton luomiseksi." (Vastalause 6) 

6. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee lainmuutoksen vanhustenhuollon hoitajamäärän lisäämiseksi siten, että hoidon taso ja hoitajien jaksaminen turvataan." (Vastalause 6) 

7. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus varmistaa saattohoitolain säätämisen eduskunnalle tehdyn ed. Arja Juvosen ym. lakialoitteen mukaisesti." (Vastalause 6) 

8. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus varmistaa vakuutusyhtiöitä ja -lääkäreitä koskevan totuusvelvoitteen ja käännetyn todistustaakan säätämisen ns. Lex Ronkaisen lakialoitten mukaisesti." (Vastalause 6) 

9. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus varmistaa, että omaishoitajien lakisääteiset vapaapäivät toteutuvat ja omaishoidettavien sijaishoito on laadukasta, sekä selvittää mahdollisuudet omaishoitajien hoitopalkkion säätämiseksi verovapaaksi siten, että omaishoitajat eivät menetä oikeutta eläkekertymään." (Vastalause 6) 

10. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin perhehoidon saamiseksi tunnetuksi ja sen varmistamiseksi, että ikääntyneiden mahdollisuutta päästä perhehoitoon tuetaan yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa." (Vastalause 6) 

11. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus vahvistaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja ja tehostaa koulujen ja terveydenhuollon yhteistyötä ongelmien ennalta ehkäisemiseksi." (Vastalause 6) 

12. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus palauttaa indeksitarkistukset kaikkiin etuuksiin ja eläkkeisiin, joiden osalta ne on jäädytetty." (Vastalause 6) 

13. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin lääkkeiden vuosiomavastuun vähentämiseksi summalla, jonka suuruus vahvistetaan erikseen valtioneuvoston asetuksella." (Vastalause 6) 

14. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee työeläkejärjestelmän muutoksen, jossa palautetaan asteittain ns. puoliväli-indeksi käyttöön nimenomaan pienimpien työeläkkeiden korottamiseksi, jotta nämä eläkkeet seuraisivat palkkakehitystä paremmin kuin ns. taitetun indeksin perusteella tapahtuu." (Vastalause 6) 

15. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee soten valinnanvapauden tutkitun tiedon, pilottien ja alueellisten kokeilujen perusteella sekä siten, että julkiset sote-palvelut ovat järjestelmän perusta ja yksityiset palveluntuottajat täydentävät julkisia palveluita." (Vastalause 6) 

16. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin yksinyrittäjien konkurssi-, työttömyys-, työterveys-, tapaturma- ja muun vastaavan turvan parantamiseksi." (Vastalause 6) 

17. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin kansainvälisen miesten päivän (19.11.) statuksen ja vieton vahvistamiseksi myös Suomessa." (Vastalause 6) 

18. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää palomiesten eläkeiän alentamiseksi tarvittavat toimenpiteet." (Vastalause 6) 

19. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailuttamisesta laatunäkökulmaa painottaen tai kilpailuttamisesta luopumiseksi kokonaan." (Vastalause 6) 

20. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus jatkaa vuosina 2016—2019 toimineen samapalkkaisuustyöryhmän toimikautta vuosille 2020—2023 ja edistää periaatetta, jossa samasta työstä maksetaan sama palkka." (Vastalause 6) 

21. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.01.05: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisiin toimenpiteisiin kriisiytyneen lastensuojelun ongelmien ratkaisemiseksi." (Vastalause 6) 

22. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.02.07: Lisätään 1 500 000 euroa työsuojelun alueviranomaisten toimintamenoihin. (Vastalause 1, TAA 428) 

23. Anna-Maja Henriksson r Thomas Blomqvistin r kannattamana 33.03.04: Lisätään 200 000 euroa rokotusvalistuksen lisäämiseksi koko maassa. (TAA 169) 

24. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.03.04: Lisätään 8 000 000 euroa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenoihin. (Vastalause 3) 

25. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.03.31: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy välittömästi valmistelemaan kattavaa perustulokokeilua, joka koskee kattavasti eri ihmisryhmiä ja kartoittaa monipuolisesti perustulon käyttäytymis- ja kustannusvaikutuksia." (Vastalause 3) 

26. Thomas Blomqvist r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 33.03.50: Lisätään 10 000 000 euroa työhyvinvoinnin parantamiseen ja ammatilliseen kuntoutukseen. (Vastalause 4) 

27. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.03.63: Lisätään 300 000 euroa järjestöille, jotka tarjoavat ruoka-apua sen tarpeessa oleville henkilöille. (TAA 335) 

28. Mikaela Nylander r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 33.03: Lisätään 200 000 euroa uudelle momentille naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisen yhteensovittamiselimen toimintamenoja varten. (TAA 371) 

29. Mikaela Nylander r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 33.03: Lisätään uudelle momentille 1 500 000 euroa mielenterveyspotilaiden hoitoon. (TAA 372) 

30. Thomas Blomqvist r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 33.10.50: Lisätään 40 000 euroa turvapaikanhakijoille annettaviin äitiyspakkauksiin. (Vastalause 4, TAA 170) 

31. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.10.51: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruu hallituskaudella tekemänsä lapsilisien heikennykset ja arvioi politiikkansa vaikutukset lapsiperheiden toimeentuloon ja lapsiköyhyyteen." (Vastalause 1) 

32. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.10.51: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruu hallituskaudella tekemänsä lapsilisien heikennykset ja palauttaa lapsilisien indeksisidonnaisuuden." (Vastalause 3) 

33. Thomas Blomqvist r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 33.10.51: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen korottamiseksi." (Vastalause 4) 

34. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.10.51: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus laatii ja tuo eduskunnan käsiteltäväksi kokonaisarvion tekemiensä uudistusten yhteisvaikutuksista lapsiperheiden toimeentuloon ja lapsiköyhyyteen." (Vastalause 3) 

35. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.10.54: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin, jotta yleisen asumistuen saajien tukea ei heikennetä." (Vastalause 1) 

36. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.10.54: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, joka peruu hallituksen yleiseen asumistukeen tekemät heikennykset ja palauttaa asumistuen vuokraindeksiin." (Vastalause 3) 

37. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.10.54: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää ja tuo eduskunnan käsiteltäväksi sellaisia suuria vuokrankorotuksia hillitseviä toimenpiteitä, jotka eivät perustu asumistuen heikentämiseen." (Vastalause 3) 

38. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.10.56: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että vammaisten tulkkauspalveluiden kilpailuttamisesta luovutaan." (Vastalause 6) 

39. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.10.57: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ei tee ensisijaisiin etuuksiin esittämiään leikkauksia, jolloin toimeentulotukimenot vähenevät merkittävästi." (Vastalause 1) 

40. Thomas Blomqvist r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 33.10.57: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että toimeentulotuen ja lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen välinen kytkös puretaan." (Vastalause 4) 

41. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.10: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin lapsiköyhyyden poistamiseksi." (Vastalause 1) 

42. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.20.50: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin, jotta ansiosidonnaista päivärahaa ei heikennetä." (Vastalause 1) 

43. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.20.52: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin, jotta työmarkkinatukea ei heikennetä." (Vastalause 1) 

44. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.20.52: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin, jotta peruspäivärahaa ei heikennetä." (Vastalause 1) 

45. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.20.55: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin, jotta aikuiskoulutustukea ei heikennetä." (Vastalause 1) 

46. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.20: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta niin sanotusta työttömyysturvan aktiivimallista luovutaan työttömyysjakson alun omavastuupäivien lyhentämistä lukuun ottamatta." (Vastalause 3) 

47. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.20: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin hallituskaudella toimeenpantujen työttömyysturvan heikennysten perumiseksi." (Vastalause 3) 

48. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.20: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus nostaa työttömyysturvan ja asumistuen suojaosan 500 euroon kuukaudessa ja että tämä suojaosa koskee palkkatulojen lisäksi myös kaikkia muita tulomuotoja." (Vastalause 3) 

49. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.20: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus kiirehtii esitystä työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksesta, jonka avulla itsensätyöllistäjä voisi samanaikaisesti vakuuttaa sekä työntekijä- että yrittäjälähteistä saamansa tulot." (Vastalause 3) 

50. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.20: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus kehittää työttömyysturvaa suuntaan, jossa se mahdollistaa työttömien omaehtoisen aktiivisuuden ja huomioi nykyistä paremmin erilaiset työskentelyn ja työsuhteen järjestämisen tavat." (Vastalause 3) 

51. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.20: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin, jotta sivu- ja päätoimisen yrittäjyyden määritelmiä täsmennetään, viranomaistulkinnoista annetaan selkokielistä ohjeistusta ja esimerkkejä ja yrittäjyyttä pohtivalle työttömälle voidaan antaa sitova etukäteiskanta siitä, johtaisiko hänen suunnittelemansa yritystoiminta työttömyysturvan menettämiseen." (Vastalause 3) 

52. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.20: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee esityksen, jolla työttömien omaehtoista opiskelua helpotetaan ja siihen liittyvästä 25 vuoden ikärajauksesta luovutaan. Työttömälle työnhakijalle pitää sallia myös sivutoiminen opiskelu, jos tämä on työmarkkinoiden käytettävissä." (Vastalause 3) 

54. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.30.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus palauttaa asetusmuutoksella aiemmin leikkaamansa diabeteslääkekorvaukset takaisin 100-prosenttisesti korvattaviksi ja tekee jatkossa mahdolliset korvausten muutokset yhtäläisin perustein heikentämättä perusteettomasti yksittäisten potilasryhmien asemaa." (Vastalause 1) 

55. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.30.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi lain, joka uudistaa lääkekorvausjärjestelmää niin, että lääkekorvausten taso esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen hoidon osalta turvataan vähintään vuoden 2016 tasolla." (Vastalause 3) 

56. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.30.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus kohtuullistaa lääkekorvauksiin tehdyt leikkaukset pienituloisten osalta." (Vastalause 6) 

57. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.30.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin yksityislääkäreiden ja yksityishammaslääkäreiden käytöstä maksettavan Kela-korvauksen lopettamiseksi ja varmistaa, että kaikki saavat tarvettaan vastaavaa julkista terveydenhoitoa." (Vastalause 3) 

58. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.30.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy valmistelemaan laajempaa sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen uudistusta, jossa palvelu-, matka- ja lääkemaksukatot yhdistetään ja uuden maksukaton taso on huomattavasti nykyisiä matalampi." (Vastalause 3) 

59. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.30.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarpeellisiin toimiin, jotta matkakorvausten omavastuurajaa alennetaan." (Vastalause 3) 

60. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.30.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus poistaa kotihoidontuen sisarkorotuksen yli 3-vuotiaiden osalta." (Vastalause 3) 

61. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.30.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee esitykset äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan muuttamiseksi 6+6+6-malliksi, jossa molemmille vanhemmille on varattu yksi 6 kuukauden jakso ja yhden jakson vanhemmat saavat jakaa keskenään haluamallaan tavalla." (Vastalause 3) 

62. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.40.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi nostamalla pienimpiä eläkkeitä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää ikääntyneiden naisten ja pieniä työeläkkeitä saavien asemaan. Osana kokonaisuutta tulee selvittää lisäksi eläkkeiden verotus, eläkkeensaajien asumistuen, palvelujen ja palvelumaksujen vaikutus." (Vastalause 1) 

63. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.40.60.: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin eläkeläisten kohtuullisen toimeentulon varmistamiseksi ja pientä eläkettä saavien aseman parantamiseksi." (Vastalause 3) 

64. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.40.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin, jotta sen aiemmin lakkauttama, keliakian hoitoon tarkoitettu ruokavaliokorvaus otetaan takaisin käyttöön keliakiakorvauksen nimellä ja sidotaan sen taso indeksiin." (Vastalause 1) 

65. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.40.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen keliakiaa sairastavien korvauksen palauttamisesta valtion talousarvioon." (Vastalause 3) 

66. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.40.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo kiireellisesti eduskunnan käsiteltäväksi esityksen kansaneläkkeen ja takuueläkkeen 50 euron tasokorotuksesta." (Vastalause 3) 

67. Thomas Blomqvist r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 33.40.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin takuueläkkeen korottamiseksi ja kansaneläkkeen vapauttamiseksi indeksijäädytyksistä." (Vastalause 4) 

68. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.40.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen kansaneläkkeen puolisovähennyksen lopettamiseksi, jotta parisuhteessa elävää ja yksin elävää eläkeläistä kohdellaan tältä osin yhdenvertaisesti." (Vastalause 3) 

69. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.40: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin kunnallisen eläketulovähennyksen nostamiseen eläkeläisten toimeentulon parantamiseksi." (Vastalause 6) 

70. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.40: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus palauttaa indeksitarkistukset kaikkiin etuuksiin ja eläkkeisiin, joiden osalta ne on jäädytetty." (Vastalause 6) 

71. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.40: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee työeläkejärjestelmän muutoksen, jolla ns. taitettu indeksi palautetaan 50/50 indeksiksi pieniin ja keskisuuriin eläkkeisiin painottuen asteittain vuoteen 2022 mennessä." (Vastalause 6) 

72. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.50.50: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin, jotta rintamalisää ei heikennetä." (Vastalause 1) 

73. Ritva Elomaa ps Ville Tavion ps kannattamana 33.50.56: Lisätään 500 000 euroa vanhusten ystävätoiminnan edistämiseen. (TAA 94) 

74. Ritva Elomaa ps Ville Tavion ps kannattamana 33.50.56: Lisätään 30 000 000 euroa sotiemme veteraaneille kohdennettujen palvelujen järjestämiseen. (TAA 95) 

75. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.50.56: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus varmistaa, että sotiemme veteraanit saavat elämänsä loppuun asti täysimääräisesti sekä kuntoutuspalvelut että kotiin vietävät palvelut." (Vastalause 6) 

76. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.50.56: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin levittääkseen veteraanikummitoiminnan Lahdesta koko maahan." (Vastalause 6) 

77. Arja Juvonen ps Juho Eerolan ps kannattamana 33.60.31: Lisätään 300 000 euroa kotona asuvien muistisairaiden ikääntyneiden toimintakyvyn tukemiseen. (TAA 208) 

78. Arja Juvonen ps Juho Eerolan ps kannattamana 33.60.31: Lisätään 400 000 euroa omaishoitajien maksuttomiin liikuntapalveluihin, eli ns. omaishoitajien sporttikortti omaishoitajille. (TAA 209) 

79. Ritva Elomaa ps Ville Tavion ps kannattamana 33.60.31: Lisätään 500 000 euroa lastensuojelun palvelujen kehittämiseen ja laadun parantamiseen Varsinais-Suomessa. (TAA 96) 

80. Ritva Elomaa ps Ville Tavion ps kannattamana 33.60.31: Lisätään 1 000 000 euroa vanhusten henkisen ja fyysisen terveyden edistämishankkeeseen. (TAA 97) 

81. Päivi Räsänen kd Sari Essayahin kannattamana 33.60.32: Lisätään 10 000 000 euroa sisäilmaongelmien ja -sairauksien tutkimukseen. (Vastalause 5) 

82. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.60.37: Vähennetään 5 346 000 euroa laittomasti maassa oleskelevien sosiaalihuollon kustannuksiin osoitetusta määrärahasta. (Vastalause 6) 

83. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.60.37: Ehdotus: Momentin 33.60.37 otsikossa "laittomasti maassa oleskeleva" vaihdetaan muotoon "vailla oleskelulupaa maassa oleva". (Vastalause 3) 

84. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.60.37: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee ja tuo eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, joka mahdollistaa kuntakorvausten nykyistä laajemman käytön, jotta ilman oleskelulupaa maassa oleville voidaan kaikkialla Suomessa turvata lääkärin määräämät lääkkeet, tarpeellinen hoito, majoitus ja ruoka." (Vastalause 3) 

85. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.60.38: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että mikäli keskeinen sote-lainsäädäntö hyväksytään tällä vaalikaudella, puolitetaan momentilta 33.60.38 annettavaksi kaavaillut valinnanvapauspilottihankkeiden määrärahat vuoden 2019 osalta." (Vastalause 3) 

86. Rami Lehto ps Jari Ronkaisen ps kannattamana 33.60.52: Lisätään 50 000 euroa Lahden ensi- ja turvakoti ry:n toiminnan turvaamiseen. (TAA 278) 

87. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33.60.52: Lisätään 2 000 000 euroa turvakotipaikkoihin. (Vastalause 1, TAA 439) 

88. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33.60.52: Lisätään 6 000 000 euroa turvakotitoiminnan menoihin turvakotipaikkojen määrän kasvattamiseksi asteittain Istanbulin sopimuksen edellyttämälle tasolle. (Vastalause 3) 

89. Thomas Blomqvist r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 33.60.52: Lisätään 11 000 000 euroa turvakotitoiminnan menoihin. (Vastalause 4) 

90. Juho Eerola ps Arja Juvosen ps kannattamana 33.70.20: Lisätään 75 000 euroa puutiaisaivokuumerokotuksiin Kymenlaakson saaristoalueella. (TAA 83) 

91. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.80.40: Lisätään 10 000 000 euroa maatalousyrittäjien lomituspalveluihin. (Vastalause 6) 

92. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.80.40: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin maatalouden ja porotalouden harjoittajien lomituspalvelujen parantamiseksi." (Vastalause 6) 

93. Rami Lehto ps Jari Ronkaisen ps kannattamana 33.90.50: Lisätään 100 000 euroa Hämeenlinnan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Kanta-Hämeen piirin toimintaan. (TAA 279) 

94. Rami Lehto ps Jari Ronkaisen ps kannattamana 33.90.50: Lisätään 100 000 euroa Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Päijät-Hämeen piirin toimintaan. (TAA 280) 

95. Ritva Elomaa ps Ville Tavion ps kannattamana 33.90.50: Lisätään 200 000 euroa Stoppi-nuorisoasuntolan toiminnan jatkamiseen. (TAA 98) 

96. Leena Meri ps Sami Savion ps kannattamana 33.90.50: Lisätään 2 000 000 euroa avustajakoirien hankintaan ja käyttäjille aiheutuvien kustannusten tukemiseen. (TAA 339) 

97. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 33.90.50: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus varaa Stean tuotosta 100 miljoonan euron apupotin asunnottomien, syrjäytyneiden, koulupudokkaiden ja muiden vastaavista ongelmista kärsivien tukemiseen yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa." (Vastalause 6) 

98. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa esityksen aktiivimallin korvaavasta työllistymistä edistävästä mallista, joka kohtelee työnhakijoita yhdenvertaisesti ilman aktiivimallin byrokraattisia kriteerejä ja karensseja." (Vastalause 1) 

99. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin, jotta kansaneläkeindeksiin ja kuluttajahintaindeksiin sidottujen etuuksien ostovoima turvataan elinkustannusten kehityksen mukaisesti ja että asumistuen taso turvataan vuokrien kehityksen mukaisesti." (Vastalause 1) 

100. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 33: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruu välittömästi kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien jäädytyksen ja 0,85 prosentin tasoleikkauksen." (Vastalause 3) 

101. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy erityisiin toimiin osattomuuden ja syrjäytymiskehityksen nopeaksi pysäyttämiseksi ja turvaa kattavat mielenterveys- ja päihdepalvelut." (Vastalause 1) 

102. Anneli Kiljunen sd Kristiina Salosen sd kannattamana 33: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tekee välittömästi kokonaisarvioinnin leikkausten, kiristysten ja maksukorotusten kustannuksista yhteiskunnallemme ja vaikutuksista yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien asemaan ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä ryhtyy arvioinnin mukaisiin määrätietoisiin toimiin eriarvoisuuden kasvun pysäyttämiseksi." (Vastalause 1) 

Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 1 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 98, ei 88; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Arja Juvosen ehdotus 2 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 87; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 3 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 87; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 4 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 108, ei 78; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 5 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 87; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 6 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 108, ei 78; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 7 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 67; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 8 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 29; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 9 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 78; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 10 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 78; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 11 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 12 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 111, ei 78; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 13 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 142, ei 45; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 14 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 170, ei 20; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 15 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 105, ei 84; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 16 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 87; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 17 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 110, ei 79; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 18 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 136, ei 54; poissa 9
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 19 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 78; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 20 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 86; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 21 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 22 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 116, ei 72; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anna-Maja Henrikssonin ehdotus 23 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 24 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 27; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 25 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 25; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 26 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 133, ei 55; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 27 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 87; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Mikaela Nylanderin ehdotus 28 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 87; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Mikaela Nylanderin ehdotus 29 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 87; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 30 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 117, ei 73; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 31 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 32 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 33 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 34 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 88; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 35 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 108, ei 80; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 36 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 113, ei 77; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 37 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 113, ei 75; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 38 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 88; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 39 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 78; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 40 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 88; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 41 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 42 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 117, ei 70; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 43 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 83; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 44 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 84; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 45 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 85; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 46 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 113, ei 75; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 47 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 76; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 48 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 169, ei 19; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 49 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 50 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 87; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 51 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 89; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 52 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 114, ei 75; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 54 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 55 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 110, ei 77; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 56 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 86; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 57 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 27; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 58 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 85; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 59 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 108, ei 76; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 60 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 166, ei 21; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 61 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 153, ei 35; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 62 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 63 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 88; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 64 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 87; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 65 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 99, ei 88; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 66 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 139, ei 50; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 67 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 88; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 68 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 139, ei 50; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 69 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 121, ei 67; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 70 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 78; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 71 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 171, ei 17; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 72 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Ritva Elomaan ehdotus 73 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 88; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Ritva Elomaan ehdotus 74 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 157, ei 31; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 75 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 86; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 76 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 84; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Arja Juvosen ehdotus 77 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 87; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Arja Juvosen ehdotus 78 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 105, ei 85; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Ritva Elomaan ehdotus 79 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 155, ei 34; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Ritva Elomaan ehdotus 80 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 136, ei 54; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Päivi Räsäsen ehdotus 81 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 134, ei 55; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 82 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 173, ei 15; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 83 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 125, ei 64; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 84 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 146, ei 42; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 85 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 122, ei 67, tyhjiä 1; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Rami Lehdon ehdotus 86 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 153, ei 36; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Puhemies Paula Risikko
:

Anneli Kiljusen ehdotus 87, Kari Uotilan ehdotus 88 ja Thomas Blomqvistin ehdotus 89 koskevat samaa määrärahaa. Ensin äänestetään ehdotuksesta 89 ehdotusta 88 vastaan, sitten voittaneesta ehdotusta 87 vastaan ja lopuksi voittaneesta mietintöä vastaan. 

Äänestysjärjestys hyväksyttiin. 

1) Kari Uotilan ehdotus 88 "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 89 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 147, ei 39, tyhjiä 4; poissa 9
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Kari Uotilan ehdotuksen 88. 
2) Anneli Kiljusen ehdotus 87 "jaa", Kari Uotilan ehdotus 88 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 135, ei 51, tyhjiä 4; poissa 9
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Anneli Kiljusen ehdotuksen 87. 
3) Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 87 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Juho Eerolan ehdotus 90 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 138, ei 50; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 91 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 152, ei 36; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 92 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 134, ei 54; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Rami Lehdon ehdotus 93 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 168, ei 22; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Rami Lehdon ehdotus 94 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 23; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Ritva Elomaan ehdotus 95 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 152, ei 35; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Leena Meren ehdotus 96 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 105, ei 82; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 97 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 170, ei 20; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 98 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 111, ei 77; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 99 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 83; poissa 10
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 100 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 83; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 101 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 88; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 102 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 99, ei 88; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 

Eduskunta hyväksyi pääluokan 33 mietinnön mukaisena. 

Esiteltiin tulot.