Puhemies Maria Lohela
:Yleiskeskustelu päättyi 19.12.2016 pidetyssä täysistunnossa.
Nyt ryhdytään pääluokan 32 yksityiskohtaiseen käsittelyyn.
Tehtiin seuraavat pääluokkaa koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset:
1. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.01.01: Lisätään 2 000 000 euroa työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenoihin. (TAA 242)
2. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 32.01.02: Lisätään 7 000 000 euroa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenoihin. (Vastalause 4)
3. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.01.02: Lisätään 27 000 000 euroa uusien palveluliiketoimintamallien kehittämiseen ja palvelujen arvonlisän ohjelmaan. (Vastalause 1)
4. Joakim Strand r Mats Nylundin r kannattamana 32.01.40: Lisätään 40 000 euroa Viexpon toiminnan valtionavustukseen. (Vastalause 4)
5. Peter Östman kd Antero Laukkasen kd kannattamana 32.01.40: Lisätään 15 000 000 euroa valtionavustusta yritysten kansainvälistymiseen ja yrittäjyyden edistämiseen. (Vastalause 5, TAA 456)
6. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 32.01.89: Vähennetään 100 000 000 euroa Terrafamen pääomittamiseen ehdotetusta määrärahasta. (Vastalause 2)
7. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 32.20.01: Lisätään 2 000 000 euroa Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenoihin. (Vastalause 3)
8. Peter Östman kd Antero Laukkasen kd kannattamana 32.20.06: Lisätään 1 000 000 euroa innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenoihin. (Vastalause 5, TAA 457)
9. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 32.20.06: Lisätään 3 000 000 euroa innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenoihin. (Vastalause 3)
10. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.20.40: Lisätään 60 000 000 euroa Tekesin toiminnan turvaamiseen. (TAA 243)
11. Ilkka Kantola sd Katja Taimelan sd kannattamana 32.20.40: Lisätään 970 000 euroa valtakunnallisen lääkekehityskeskuksen toiminnan käynnistämisen kustannuksiin. (TAA 148)
12. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 32.20.40: Lisätään 45 800 000 euroa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukemiseen. (Vastalause 2)
13. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 32.20.40: Lisätään 125 500 000 euroa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukemiseen. (Vastalause 3)
14. Peter Östman kd Antero Laukkasen kd kannattamana 32.20.40: Lisätään 54 000 000 euroa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoittamiseen sekä sisäilmaongelmien tieteellisen tutkimuksen kehittämiseen. (Vastalause 5)
15. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 32.20.40: Lisätään 74 100 000 euroa, josta 1 100 000 euroa puurakentamisen tutkimiseen. (Vastalause 4)
16. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.20.43: Lisätään 20 000 000 euroa uuden viennin toimintamallin toteuttamiseksi sekä pk-yritysten jalustayhtiön perustamiseksi. (Vastalause 1)
17. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 32.20.49: Lisätään 5 000 000 euroa Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimintaan. (Vastalause 3)
18. Antero Laukkanen kd Sari Tanuksen kd kannattamana 32.20.49: Lisätään 10 000 000 euroa valtionavustusta Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimintaan. (Vastalause 5, TAA 215)
19. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 32.20: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin julkisen tutkimus- ja kehitysrahoituksen nostamiseksi keskeisten kilpailijamaidemme tasolle ja että nykyistä suurempi osuus tuista kohdennetaan uusien innovaatioiden ja toimintamallien kehittämiseen." (Vastalause 3)
20. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.30.01: Vähennetään 17 000 000 euroa työllisyyspaketin mukaiseen työvoimapalvelukokonaisuuden tehostamiseen ehdotetusta määrärahasta. (Vastalause 1, TAA 245)
21. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.30.01: Lisätään 17 000 000 euroa työn etsintään ja henkilökohtaiseen palveluun työvoimaviranomaisissa. (Vastalause 1, TAA 244)
22. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 32.30.01: Vähennetään 25 000 000 euroa työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenoihin ehdotetusta määrärahasta. (Vastalause 4)
23. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.30.51: Lisätään 15 000 000 euroa järjestöjen työllistämis- ja kotouttamisprojekteihin ja että määrärahan käyttötarkoituksista kohdasta 3) poistetaan rajoitus julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 9 §:n 1 momentissa tarkoitetun palkkatuen maksamisesta enintään 3 000 henkilötyövuotta vastaavalta osalta. (Vastalause 1, TAA 246)
24. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 32.30.51: Lisätään 15 000 000 euroa yksityisiin työnvälityspalveluihin. (Vastalause 4)
25. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 32.30.51: Lisätään 20 000 000 euroa maahanmuuttajien kielikoulutukseen. (Vastalause 2)
26. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.30.51: Lisätään 20 000 000 euroa työllisyydenhoidon kuntakokeilun jatkamiseen. (TAA 247)
27. Päivi Räsänen kd Sari Essayahin kd kannattamana 32.30.51: Lisätään 25 000 000 euroa julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen myöntämiin palkkatukiin ja yritysten starttirahoihin. (Vastalause 5)
28. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.30.51: Lisätään 75 000 000 euroa palkkatukeen. (Vastalause 1, TAA 250)
29. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 32.30.51: Lisätään 70 000 000 euroa julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin. (Vastalause 2)
30. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.30.51: Lisätään 28 000 000 euroa nuorisotakuun elvyttämiseen. (Vastalause 1, TAA 248)
31. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.30.51: Lisätään 40 000 000 euroa ammatilliseen työvoimakoulutukseen ja kotouttamiskoulutukseen. (Vastalause 1, TAA 249)
32. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 32.30.51: Lisätään 145 000 000 euroa, josta 60 000 000 euroa työvoima- ja yrityspalveluiden laadukkaiden perustoimintojen turvaamiseen, 50 000 000 euroa palkkatukeen, 10 000 000 euroa maahanmuuttajien työllistymistä edistävään kieli- ja muuhun koulutukseen, 10 000 000 euroa nuorten työkokemustakuuseen, 5 000 000 euroa työajan lyhentämiskokeilun rahoittamiseen ja 10 000 000 euroa yrittäjien digitaalisen työkalupakin rahoittamiseen. (Vastalause 3)
33. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.30.51: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin helpottaakseen ja selkeyttääkseen kriteerejä työttömyysturvaoikeudelle työttömän omaehtoisen opiskelun ja kouluttautumisen yhteydessä." (Vastalause 1)
34. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.30.51: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen työllisyyden kuntakokeilun jatkamisesta ja sen laajentamisesta vähitellen valtakunnalliseksi niin, että siihen pääsevät osallistumaan kaikki halukkaat kunnat." (Vastalause 1)
35. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.30.51: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee eduskunnalle esityksen porrastetun palkkatuen mallista, jossa palkkatuki porrastettaisiin neljään kategoriaan työllistymisen vaikeuden perusteella. (Vastalause 1)
36. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 32.30.51: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus toimii aktiivisesti pitkäaikaistyöttömyyden kääntämiseksi laskuun ja luopuu vuodelle 2017 asettamastaan 3 000 henkilötyövuoden rajasta 100-prosenttisessa palkkatuessa yhdistyksille ja säätiöille." (Vastalause 3)
37. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32.40.01: Lisätään 1 500 000 euroa Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenoihin. (Vastalause 1, TAA 251)
38. Johanna Ojala-Niemelä sd Satu Taavitsaisen sd kannattamana 32.50.44: Lisätään 5 000 000 euroa alueelliseen kuljetustukeen. (TAA 344)
39. Sirpa Paatero sd Anneli Kiljusen sd kannattamana 32.50.65: Lisätään 3 500 000 euroa KymiRing-testausympäristön rakentamiseen. (TAA 351)
40. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 32.60.40: Lisätään 15 000 000 euroa aurinkoenergian tuotannon vauhdittamiseksi asunto-osakeyhtiöissä. (Vastalause 2)
41. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 32.60.40: Lisätään 25 000 000 euroa energiatukiin biokaasuinvestointien vauhdittamiseksi. (Vastalause 2)
42. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 32.60.44: Vähennetään 8 000 000 euroa metsähakkeen tuotantotukeen ehdotetusta määrärahasta. (Vastalause 2)
43. Peter Östman kd Antero Laukkasen kd kannattamana 32.60.45: Lisätään 10 000 000 euroa uusiutuvan energian ja uuden energiateknologian investointitukea biokaasulaitosten rakentamiseksi. (Vastalause 5, TAA 459)
44. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 32.60.46: Poistetaan momentti 32.60.46 "Päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiotuki". (Vastalause 2)
45. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 32.60.46: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, jossa päästökauppakompensaatiota aletaan soveltaa vasta päästöoikeuksien vuosittaisen keskiarvon ylittäessä 30 euroa ja tukea myönnetään ainoastaan yritysten energiatehokkuutta parantaviin investointeihin." (Vastalause 3)
46. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 32.60.46: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiotuen poistamiseksi." (Vastalause 4)
47. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 32.70.30: Lisätään 9 600 000 euroa valtion korvauksiin kotouttamiseen pakolaiskiintiön nostamiseksi 750 hengestä 2 500 henkeen. (Vastalause 3)
48. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 32.70.30: Lisätään 9 600 000 euroa valtion korvauksille kotouttamisesta. (Vastalause 4)
49. Touko Aalto vihr Heli Järvisen vihr kannattamana 32.70.30: Lisätään 10 000 000 euroa maahanmuuttajien kuntakorvauksen kasvattamiseen. (Vastalause 2)
50. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen työmarkkinatuen käyttämisestä työllistymissetelinä yli kuusi kuukautta työttömänä olleiden työttömyysturvaan oikeutettujen työnhakijoiden työllistämisen edistämiseksi Rinteen mallin mukaisesti." (Vastalause 1)
51. Krista Kiuru sd Timo Harakan sd kannattamana 32: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee valtionhallinnon alaisille työpaikoille kesätyökampanjan osana Suomen 100-vuotisjuhlavuoden järjestelyjä. Tätä varten hallitus osoittaa 10 miljoonaa euroa nuorten palkkaamiseen kesätyöhän eri valtionhallinnon sektoreille." (Vastalause 1)
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 1 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 122, ei 43; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 2 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 64; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 3 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 40; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Joakim Strandin ehdotus 4 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 155, ei 14; poissa 30
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 5 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 153, ei 14; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 6 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 136, ei 29; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 7 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 144, ei 25; poissa 30
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Puhemies Maria Lohela
:Peter Östmanin ehdotus 8 ja Kari Uotilan ehdotus 9 koskevat samaa määrärahaa. Ensin äänestetään niiden välillä ja sitten voittaneesta mietintöä vastaan.
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.
1) Peter Östmanin ehdotus 8 "jaa", Kari Uotilan ehdotus 9 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 121, ei 49; poissa 29
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Peter Östmanin ehdotuksen.
Antero Laukkanen kd Arvoisa puhemies! Kohdassa 6 piti äänestää "jaa".
Puhemies Maria Lohela
:Selvä, merkitään.
2) Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 8 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 114, ei 55; poissa 30
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 10 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 107, ei 63; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ilkka Kantolan ehdotus 11 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 145, ei 25; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Puhemies Maria Lohela
:Touko Aallon ehdotus 12 ja Kari Uotilan ehdotus 13 koskevat samaa määrärahaa. Ensin äänestetään niiden välillä ja sitten voittaneesta mietintöä vastaan.
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.
1) Touko Aallon ehdotus 12 "jaa", Kari Uotilan ehdotus 13 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 158, ei 11; poissa 30
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Touko Aallon ehdotuksen.
2) Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 12 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 63; poissa 30
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 14 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 133, ei 37; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Ozan Yanar vihr Arvoisa puhemies! Kohdassa 9 tarkoitus oli äänestää päinvastoin.
Puhemies Maria Lohela
:Merkitään.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 15 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 132, ei 36; poissa 31
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 16 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 128, ei 42; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Puhemies Maria Lohela
:Kari Uotilan ehdotus 17 ja Antero Laukkasen ehdotus 18 koskevat samaa määrärahaa. Ensin äänestetään niiden välillä ja sitten voittaneesta mietintöä vastaan.
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.
1) Kari Uotilan ehdotus 17 "jaa", Antero Laukkasen ehdotus 18 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 166, ei 5; poissa 28
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Kari Uotilan ehdotuksen.
2) Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 17 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 138, ei 30; poissa 31
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 19 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 107, ei 62; poissa 30
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 20 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 132, ei 38; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Anders Adlercreutz r Värderade talman! Kohdassa 19 oli tarkoitus äänestää "ei".
Puhemies Maria Lohela
:Merkitään.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 21 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 41; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 22 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 9; poissa 30
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 23 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 64; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 24 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 10; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 25 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 65; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 26 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 53; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Päivi Räsäsen ehdotus 27 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 116, ei 55; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 28 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 53; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 29 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 53; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 30 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 114, ei 57; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 31 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 53; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 32 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 146, ei 23; poissa 30
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 33 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 64; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 34 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 53; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 35 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 121, ei 50; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 36 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 117, ei 54; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 37 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 39; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 38 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 151, ei 15; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Timo Harakka sd Arvoisa puhemies! Tarkoitus oli äänestää "jaa".
Sanna Marin sd Arvoisa puhemies! Tarkoitus oli äänestää "jaa".
Puhemies Maria Lohela
:Merkitään.
Ville Skinnari sd Arvoisa puhemies! Tarkoitus oli äänestää "jaa".
Puhemies Maria Lohela
:Merkitään sekin.
Mietintö "jaa", Sirpa Paateron ehdotus 39 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 161, ei 7; poissa 31
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 40 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 135, ei 35; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 41 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 146, ei 25; poissa 28
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 42 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 148, ei 20; poissa 31
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 43 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 143, ei 27; poissa 29
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 44 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 136, ei 28; poissa 35
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 45 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 139, ei 27; poissa 33
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 46 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 135, ei 29; poissa 35
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 47 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 134, ei 34; poissa 31
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 48 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 132, ei 37; poissa 30
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Touko Aallon ehdotus 49 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 37; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 50 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 119, ei 50; poissa 30
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 51 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 110, ei 57; poissa 32
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Ville Skinnari sd Arvoisa puhemies! Kohdassa 39 tarkoitukseni oli äänestää "ei".
Puhemies Maria Lohela
:Merkitään.
Lisäksi Katri Kulmuni ilmoitti, että kohdassa 33 hänen piti äänestää "jaa".