Arvoisa rouva puhemies! Sipilän hallitus on toteuttanut hyvin paljon tällaista normien purkua: on kevennetty hallintoa, vähennetty erilaisia säädöksiä, määräyksiä. Tässä on tehty hyvin paljon hyvää työtä. Tämä lakiesitys ja tämä kokonaisuus on erinomaisen hyvä esimerkki siitä, siis ulkomaalaislain muuttaminen, yhdenkin ja muutaman pienen kohdan osalta. Nyt ei tarvita tulevaisuudessa sukulaissiteiden selvittämiseksi dna-näytteen ottotilanteessa enää terveydenhuollon henkilöstöä läsnä, vaan siinä riittää se, että on asianmukainen virkamies paikan päällä, ja se keventää niin, että terveydenhuollon henkilöt taas voivat paneutua siihen työhön, mihinkä heidät on koulutettu ja tarvitaan. Tämä on pieni asia kokonaisuudessaan, mutta hyvä esimerkki siitä, että tällä lailla hallintoa pitää viedä eteenpäin.
Voin yhtyä täysin tuohon näkökulmaan, mitä edustaja Heinäluoma tuossa sanoi, että hallintoa muutoinkin pitää pyrkiä viemään siihen suuntaan — olipa kysymys nyt sitten maahanmuuttokysymyksistä tai mistä tahansa muistakin asioista — että päätöksiin saadaan nopeutta. Tämän päivän digitaalisessa maailmassa aamupäivän kysely monesta tuntuu jo iltapäivällä vanhalta, eli tarvitaan nopeita ratkaisuja, puhumattakaan, jos kuukausitolkulla, jopa vuositolkulla odotetaan esimerkiksi maahanmuuttotilanteessa, turvapaikanhakutilanteessa. Se voi johtaa hyvinkin dramaattisiin tilanteisiin, joista valitettavasti myös löytyy myös esimerkkejä.
Arvoisa puhemies! Yksi asia vielä, joka on aina ihmetyttänyt: kun Suomessa koulutetaan paljon myös ulkomaalaisia ihmisiä, niin heidän mahdollisuutensa jäädä Suomeen työskentelemään on tehty kyllä hyvin vaikeaksi. Tässäkin on kyllä byrokratian purkamisen paikkaa, koska on ihan järkevää, että silloin kun me koulutamme, niin silloin näille ammattilaisille annamme myös mahdollisuuden työllistyä.
Puhemies Paula Risikko
:Arvoisat edustajat, aikataulusyistä teemme sillä tavalla, että tarjoan mahdollisuutta näille henkilöille, jotka täällä ovat, Viitanen, Räsänen, Elo ja Heinäluoma, vastauspuheenvuoroon. Voi jättää silti puheenvuoropyynnönkin tuonne, mutta se siirtyy seuraaville päiville.