Ensimmäinen varapuhemies
Pekka Ravi:
Nyt tehdään päätös
Jussi Niinistön ym. välikysymyksestä.
Keskustelu asiasta päättyi 29.2.2012 pidetyssä täysistunnossa.
PTK 15/2/2012
Keskustelussa on tehty seuraavat ehdotukset epäluottamuslauseen
antamisesta valtioneuvostolle:
Jussi Niinistö Pentti Oinosen kannattamana: "Eduskunta
edellyttää, että hallitus luopuu suunnitellusta
Puolustusvoimien uudistuksesta tässä muodossa
ja että jatkossa maanpuolustukseen liittyvät isot
asiat valmistellaan, käsitellään ja päätetään
parlamentaarisessa yhteistyössä. Eduskunta katsoo,
että hallitus heikentää toimillaan merkittävästi
kykyä puolustaa koko maata, yleistä asevelvollisuutta
ja maanpuolustustahtoa, sekä toteaa, että hallitus
ei nauti eduskunnan luottamusta."
Seppo Kääriäinen Jyrki Yrttiahon
kannattamana:
"Eduskunta katsoo, että hallituksen ei tule toteuttaa
puolustusvoimauudistusta nyt esitetyssä muodossa varuskuntia
lakkauttamalla ja Puolustusvoimien toimintaedellytyksiä kohtuuttomasti leikkaamalla,
vaan käynnistää puolustusvoimauudistus
parlamentaarisen selonteon kautta ja että hallituksen tulee
perua Pohjois-Karjalan Prikaatin, Kauhavan Lentosotakoulun, Keuruun Pioneerirykmentin,
Hämeen Rykmentin, Kotkan Rannikkopataljoonan ja Ilmavoimien
Teknillisen Koulun lakkauttamiset.
Kataisen hallitus on toiminut tässä uudistuksessa
eduskunnan vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa
ilmaiseman tahdon vastaisesti, ja hallitus toiminnallaan heikentää Suomen
puolustuskykyä, vaarantaa alueellisen puolustuksen ja koko
maan puolustamisen periaatteen, harjoittaa kestämätöntä työnantajapolitiikkaa,
heikentää aluetalouksia ja työllisyyttä paikkakunnilla,
joilla joukko-osastot lakkautetaan, sekä rapauttaa näin
maanpuolustustahtoa.
Edellä olevan perusteella eduskunta toteaa, että hallitus
ei nauti eduskunnan luottamusta."
Selonteko hyväksyttiin.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Ensin äänestetään Seppo
Kääriäisen ehdotuksesta Jussi Niinistön
ehdotusta vastaan ja sen jälkeen siitä, nauttiiko
valtioneuvosto eduskunnan luottamusta.
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Pöytäkirjaan merkitään,
miten kukin edustaja on äänestänyt.
Asian käsittely päättyi.