Arvoisa puhemies! Tämä toisiolaki on kyllä vaikea juttu, valiokunnan käsittelyn pohjalta se on nyt heti tähän alkuun todettava. Nimittäin toisiolaki on ollut tässä talossa käsittelyssä jo viime vuodesta lähtien, anteeksi, toissa vuodesta lähtien, ja se silloin budjettilakina eduskuntaan tullut esitys on näiden vuosien aikana kovasti muuttunut. Valiokunnassa on tehty hyvää työtä tämän toisiolain sisällön saattamiseksi sille tasolle, että nämä arkaluontoiset potilastiedot olisivat jatkossakin turvassa. Tarkoituksena on siis käyttää näitä tietoja toissijaisiin tarkoituksiin, ja tältä osin valiokunta on kyllä jumpannut tätä esitystä monelta osin kuntoon. Näistä alkuperäisistä pykälistä voi jo näppituntumalla sanoa, että kaksi kolmasosaa on tainnut mennä tämän prosessin aikana uusiksi.
Arvoisa puhemies! Nyt omana henkilökohtaisena mielipiteenäni esitän ilon siitä, että me pystymme jatkossa tämän toisiolain kautta hyödyntämään — erityisesti monien vakavien sairauksien tutkinnassa — sitä yhteiskunnan rekistereihin kertynyttä tietoa. Mutta samaan aikaan on muistettava, että kun on kysymys hyvin arkaluontoisista potilastiedoista, on tärkeää, että me huolehdimme siitä, että nämä tiedot ovat aina ja kaikkialla turvassa. Ratkaisut, joita valiokunnassa tämän vuoden puolella tehtiin, ovat oikeansuuntaisia.
Itse olisin varmistanut näiden arkaluontoisten tietojen säilymisen turvallisissa käsissä niin, että tämä perustettava uusi tietolupaviranomainen olisi saanut astetta laajemmat valtuudet siihen, että tämä arkaluontoinen tieto, jota sitten voisi tietyissä tapauksissa luovuttaa, olisi tosiasiassa vain ja ainoastaan luovutettavissa täältä tietolupaviranomaisen taholta. Näiltä osin tämä muutos ei valitettavasti ollut mahdollinen, vaan haluttiin pitää kiinni siitä, että kaikki yhteiskunnan rekisterinpitäjät voisivat tosiasiassa tätä toisiotietoa vielä luovuttaa niillä ehdoin, jotka tämä lakiehdotus sisältää. Pidän sitä arveluttavana sen takia, että valiokunta nimenomaan toteaa, että näiden arkaluontoisten tietojen pitäisi olla tietoteknisesti suojatussa ympäristössä käytettäviä tietoja, ja kun tällainen suojaus, joka näille sitten anonymisoitumisen kautta tehtäisiin, vaatisi tosiasiassa tätä saman tietolupaviranomaisen toimintaa, niin tuntuu erikoiselta, että tietolupaviranomaisen tekemä työ voitaisiin luovuttaa kenelle tahansa rekisterinpitäjälle taas takaisin. Sitä kautta tullaan sitten siihen, että miksi ihmeessä tällainen vaihe tähän jää.
Eli tässä on aika paljon byrokratiaa, tieto liikkuu moneen suuntaan ja vähän oudolla tavalla liikkuukin. [Puhemies koputtaa] Siltä osin olisi pitänyt tehdä tähän vielä muutoksia.