Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia ensinnäkin ministerille asian esittelystä. Tiedän, että tunnette tämän asian varsin hyvin.
Pidän erittäin tärkeänä, että nyt lakiesityksessä ollaan sujuvoittamassa upseerikoulutuksen järjestämistä ja jatkossa ne tavoitteet määrittää Maanpuolustuskorkeakoulu Pääesikunnan sijaan. Tämä on varmastikin tärkeää opetuksen laadun kannalta, se on tärkeää riippumattomuuden kannalta, ja se on tärkeää myös sen kannalta, että tulevaisuudessa Maanpuolustuskorkeakoulusta valmistuva upseeristo on ajan haasteiden hermolla ja tietää ja saa sen kaiken tarvittavan uusimman osaamisen, joka tuolta maailmalta on haettavissa.
Maanpuolustuskorkeakoulun tulee jatkossakin olla tiedeyliopisto, ja pidän kyllä tärkeänä, että nyt, kun tätä yhteistyötä eri yliopistojen kanssa tiivistetään, voidaan luoda monipuolisia tutkijapolkuja, monipuolisia urapolkuja. Näin omaltakin kannalta voisi todeta, että tuosta koulusta valmistumalla voi päätyä jopa kansanedustajaksi ja sitä ennen kunnanjohtajaksi. Se on tärkeää, ja pidän myös tärkeänä, että upseerin pohjakoulutuksella voidaan jatkaa niitä opintoja myös muissa tiedeyliopistoissa ja siten täydentää sitä omaa osaamista.
Olisin ministeriltä kuitenkin vielä kysynyt, kun olette nyt paikalla, että millä tavalla nyt otetaan huomioon nämä vanhat tutkinnot, joita meillä tällä hetkellä maassa vielä on ja jotka eivät täysin nyt sitten tule vastaamaan tähän uuteen esitykseen: onko pohdittu sitten niiden muuntamista tätä nykyistä maisteri—kandidaatti-tutkintojärjestelmää vastaavaksi, koska olen ymmärtänyt, että nykyisellään se ei ole mahdollista?
Kun itsekin olen tuosta koulusta valmistunut vuonna 2004, niin itselläni on ainoastaan tämä upseerin ylempi korkeakoulututkinto, ja aikanaan todettiin, että ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa sitä sotatieteiden maisterin tutkinnoksi. Tämän näen kyllä jollakin tavalla huutavana puutteena.