Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Euroopan unioniin saapuvien tai sieltä poistuvien käteisvarojen valvonnasta. Lisäksi muutettaisiin rikoslain maahantuontiin ja maasta vientiin liittyviä rikoksia koskevaa lukua ja rahanpesun selvittelykeskuksesta annettua lakia.
Annettavalla uudella lailla täydennettäisiin ja täsmennettäisiin Euroopan unioniin saapuvien tai sieltä poistuvien käteisvarojen valvontaa koskevaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta. Asetuksen mukaan vähintään 10 000 euron käteisvaroista tulee antaa toimivaltaiselle viranomaiselle asetuksessa säädetyt tiedot sisältävä ilmoitus.
Esityksessä ehdotetaan, että samalla kumottaisiin laki Euroopan yhteisön rajan yli kuljetettavan käteisrahan valvonnasta. Ehdotettu uusi laki olisi EU:n asetusta täydentävä ja täsmentävä, eikä se muodostaisi itsenäistä ja kattavaa sääntelykokonaisuutta, vaan sitä sovellettaisiin rinnakkain asetuksen kanssa. Kansalliset säännökset täydentävät asetusta muun muassa kansallisten viranomaisten toimivaltuuksia, tiedon luovuttamista ja ilmoittamisvelvollisuuden täyttämättä jättämisen seuraamuksia koskevilla säännöksillä.
Arvoisa puhemies! Taustalla olevasta EU-sääntelystä voidaan todeta, että uudessa asetuksessa käteisvarojen käsitettä on nykyiseen verrattuna laajennettu sisällyttämällä siihen valuutan ja haltijakohtaisten maksuvälineiden rinnalle erittäin likvidit tavarat. Asetuksen mukaan mukana kulkevat vähintään 10 000 euron käteisvarat on velvoitettu ilmoittamaan kirjallisena tai sähköisesti ja varat on asetettava viranomaisten saataville tarkastusta varten. Asetuksen liitteessä on yksityiskohtainen selonteko siitä, mitä määritelmät tarkalleen kattavat. Komissio on valtuutettu täydentämään delegoiduilla asetuksilla liitteessä olevia listoja siitä, mitä kuuluu käteisvarojen määritelmään, jos havaitaan tulevan käyttöön uudenlaisia varojen kuljetustapoja.
On tarkoitettu ehdottaa säädettäväksi, että käteisvaroja koskevien ilmoitusten tietoja voidaan luovuttaa kansallisille viranomaisille rahanpesudirektiivin tarkoittaman rikollisen toiminnan ennalta estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi. Tarkennus on tärkeä, jotta tietoja voidaan käyttää esitutkinnassa.
Mukana kuljetettavien käteisvarojen ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta ehdotetaan seuraamukseksi nykyisen lain mukaista rikosoikeudellista käteisvarojen ilmoittamisrikkomusta. Koska erillään kulkevien käteisvarojen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnissä on kyse viranomaisen päätöksen noudattamatta jättämisestä ja seuraamus tulisi voida määrätä myös oikeushenkilölle, ehdotetaan hallinnollisena seuraamuksena 50—15 000 euron suuruista virhemaksua.
Lisäksi ehdotetaan tulliselvitysrikosta koskevaan rikoslain 46 luvun 7 §:ään sekä rahanpesun selvittelykeskuksesta annettuun lakiin tehtäväksi uudesta sääntelystä johtuvat tekniset muutokset.
Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta pitää uutta sääntelyä tärkeänä. Käteisvaroilla on keskeinen merkitys rikoshyödyn liikuttelussa ja rahanpesussa myös tuoreimpien kansallisten riskiarvioiden mukaan. Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa yksimielisesti lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina.
Puhemies Anu Vehviläinen
:Edustaja Autto.