Arvoisa puhemies! Niin, täällä puhutaan vanhusasiainvaltuutetusta tai vanhusasiavaltuutetusta. Täytyy sanoa, että tämä on erittäin hyvä esitys, elikkä hallitus on siis oikealla asialla tässä, kun se esittää vanhusasiavaltuutetun tehtävän perustamista, mutta valitettavasti hallitus ei kuitenkaan anna uuden tehtävän haltijalle kunnon työvälineitä. Valtuutetulla ei olisi valtaa puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin.
Täällä on käytetty erittäin ansiokkaita puheenvuoroja, ja esimerkiksi edustaja Laiho ja nämä muut, jotka tässä ovat olleet, ovat tuoneet esille, että meillä on paljon ongelmia vanhustenhuollossa tällä hetkellä. Otetaanpa esimerkki: meidän kotihoidon tilanne on suorastaan katastrofaalinen, kotihoitoa ei saa riittävästi ja siellä tilanteet menevät heikoksi, sitten on pitkät jonot ympärivuorokautiseen hoitoon, kuntouttava palvelu puuttuu täysin. Elikkä nyt minuun on ollut yhteydessä vanhuspalvelujen johtajia kunnista, ja he sanovat, että se on niin mahdoton tilanne tällä hetkellä, että tämä kohta räjähtää käsiin. Ja keihin se sitten tulee? Se on nimenomaan nämä vanhukset, jotka ovat täysin syyttömiä siihen, että ei ole riittävästi resursoitu.
Esityksen mukaan vanhusasiavaltuutettu seuraisi ikääntyneiden asemaa ja oikeuksien toteutumista. Hänen tehtävänsä olisi tuoda havaintojaan sekä ikääntyneiden näkökulmaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. En missään nimessä pidä tätä huonona tehtävänä, en, mutta hyvänen aika, pistäkääpä käsi nyt ihan sydämelle, arvoisat hallituspuolueitten edustajat: [Kimmo Kiljunen laittaa kätensä sydämelle] kumpi on tärkeämpi, se, että sinulla on puheoikeus ja asioitten esiintuonti, lausuntojen antaminen, vai se, että sinulla on myös toimivalta puuttua niihin epäkohtiin, mitkä olet huomannut? — Ja kun näen edustaja Kiljusen tuolla, niin tiedän, että sydän on oikealla ja ymmärrätte, [Kimmo Kiljunen: Kiljusen sydän on vasemmalla!] että tämä, mitä nyt kysyn, on tärkeä kysymys.
Mielestäni vanhusasiavaltuutetulla on oltava todellinen toimivalta puuttua epäkohtiin. Vanhusten oikeuksien valvonta ja edistäminen on mielestäni annettava eduskunnan oikeusasiamiehen erityistehtäväksi ja vanhusasiavaltuutettu olisi sijoitettava Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen. Hänen tittelinsä tietenkin olisi vanhusasiavaltuutettu, tietenkin, mutta kun hän olisi siellä, niin samalla, kun siihen lakiin tehtäisiin erityistehtävä eduskunnan oikeusasiamiehelle, hän saisi toimivallan. Samalla hän saisi myöskin sen mahdollisuuden, sen synergian siitä, mitä siinä kansliassa tehdään. Perustelen esitystäni sillä, että kun nostetaan esiin epäkohtia, on oltava myös keinot puuttua niihin.
Eduskunnan oikeusasiamiehellä on laaja toimivalta, tiedonsaantioikeus, monipuoliset toimintatavat ja tehokkaat mahdollisuudet puuttua lainvastaiseen tai virheelliseen menettelyyn. Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa käsitellään jo nyt vanhusten oikeuksia koskevia asioita laajasti eri sektoreilla, esimerkiksi sosiaalihuoltoa, terveydenhuoltoa, vammaisten henkilöiden oikeuksia, edunvalvontaa, verotusta ja poliisin toimintaan liittyviä asioita. Laillisuusvalvonnassa pyritään erityisesti turvaamaan, että jokainen ikääntynyt henkilö saa perustuslaissa turvatun välttämättömän hoidon ja hoivan ja huolenpidon sekä riittävät sosiaali‑ ja terveyspalvelut. Esimerkiksi vuonna 2020 ratkaistuista kanteluista peräti 126 koski vanhusten oikeuksia.
Eduskunnan oikeusasiamiehen tekemien tarkastusten määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta. Poikkeuksena tietysti on ollut koronavuosi, jolloin työyhteisöihin ei ole voinut mennä. Tarkastuksia toteutettiin 2020 neljä kappaletta, joista kolmeen tehtiin jatkotarkastus koronaepidemian aikana, eli yhteensä seitsemän tarkastusta. Vuonna 2019 tarkastuksia tehtiin yhteensä 29 ja vuonna 2018 tehtiin 11 ja vuonna 2017 yhteensä viisi, eli tarkastukset ovat joka vuosi lisääntyneet, ja huom. näitä tarkastuksia tehdään yllätystarkastuksina. Ei soiteta, että me tulemme kahden viikon päästä, ja sitten siellä on torvisoittokunta ja punainen matto odottamassa tarkastajia, ei, vaan ne tehdään yllätystarkastuksina. Tänä vuonna ollaan toteuttamassa noin 20 tarkastusta, tarkistin sen. Kaikki hoivayksiköihin ja ‑laitoksiin tehdyt tarkastukset toteutetaan pääosin ennalta ilmoittamatta. Tarkastuksilla pyritään kattamaan erisuuruisia kuntia ja eri tavoin organisoituja palveluja.
Yksi syy siihen, miksi olen sitä mieltä, että vanhusasiavaltuutettu pitäisi sijoittaa Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan ja antaa se eduskunnan oikeusasiamiehen erityistehtäväksi, on juuri tämä, että sitä kautta tulisi se toimivalta. Sitten tässä olisi se etu, että eduskunnan oikeusasiamies valvoo myös valvojia, koska siinä tulee todella tärkeä asia, se, että kun Suomessa on valvontaa, niin myös sitä pitää valvoa. Kolmas syy on se, että Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä toimiva Ihmisoikeuskeskus täydentää ja tukee oikeusasiamiehen toimintaa edistämällä perus‑ ja ihmisoikeuksiin liittyvää tiedotusta, kasvatusta, koulutusta ja tutkimusta sekä näihin liittyvää yhteistyötä laatimalla selvityksiä, aloitteita ja lausuntoja perus‑ ja ihmisoikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi.
Täällä äsken puhuttiin kauniita siitä, miten on tehty hyvää työtä. Kyllä, en sitä sanokaan. Kaikki hallitukset ovat tehneet hyvää työtä, se meidän pitää muistaa. On turha syyttää ketään, että olisi pitänyt silloin ja silloin tehdä. Olen itse ollut laittamassa liikkeelle vanhuspalvelulakia, joka valitettavasti on nyt vesitetty, pystyn sen teille todistamaan. Me ollaan tehty vuosien aikana se, mitä on pystytty ja mitä on rahaa ollut laittaa. On pyritty siihen. Minä nyt otan vain sitten sen, kun täällä hehkutettiin kovasti sitä, että on tämän hallituksen aikana saatu myös henkilöstömitoitukseen lainsäädäntöä sinne ympärivuorokautiseen — niin, kyllä, ympärivuorokautiseen, mutta ei kotihoitoon, ja ympärivuorokautiseen, mutta ei rahaa siihen. Tässä on se ongelma. Nyt annetaan vanhusasiavaltuutettu, joka on sinänsä hyvä, mutta ilman toimivaltaa. Kysyn: eikö tämä ole sumutusta? Nyt annetaan ymmärtää, että tehdään hyviä tekoja, enkä sano, etteikö niistä olisi jotakin hyötyä, mutta kun samalla rahalla olisi lakiin tehty toimivalta, niin samalla rahalla saataisiin enemmän. Ja minä olen itse niin säästäväinen tyyppi, että minä aina ajattelen kustannusvaikuttavuutta, sitä, että kun kerta laitetaan rahaa, niin eikö olisi järkevää ollut antaa toimivalta tälle henkilölle. Olen pahoillani ikäihmisten puolesta tässä tilanteessa, että nyt saadaan kyllä vanhusasiavaltuutettu mutta ilman toimivaltaa.
Tässä verrattiin sitä, että tälle ei voi antaa toimivaltaa, kun ei lapsiasiainvaltuutetullakaan ole. No, hyvänen aika, eihän se nyt mikään syy voi tähän olla. Ja sitä paitsi, miksemme voisi antaa myös lapsiasiainvaltuutetullekin toimivaltaa, hyvänen aika. Yhtä lailla eduskunnan oikeusasiamies muun muassa Maija Sakslinin johdolla tekee lastensuojeluun tarkastuksia. Sielläkin voisi aivan hyvin tehdä tällaista synergiaa, antaa toimivaltaa lapsiasiainvaltuutetulle. Eikö se olisi hyvää rahankäyttöä?
No, me olemme tämän hallituksen aikana nähneet, [Puhemies koputtaa] että se hyvä rahankäyttö ei ihan ole se teidän vahvuutenne, mutta tässä olisi ollut paikka. — Kiitos. [Sanna Antikainen: Olipa hyvä puhe! — Paula Risikko: Eikö!]
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Kiitos, kiitos. — Edustaja Mäkisalo-Ropponen.