Arvoisa puhemies! Tulin esittelemään tämän meidän mietintömme.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan perustettavaksi Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus, jäljempänä palvelukeskus, joka toimii Opetushallituksen erillisyksikkönä. Palvelukeskuksen toimialaan liittyvästä ohjauksesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö yhteisesti. Esitys liittyy pääministeri Marinin hallitusohjelman mukaiseen jatkuvan oppimisen uudistukseen.
Me kuulimme hyvin paljon asiantuntijoita tähän liittyen, vaan en lähde tätä meidän pitkää mietintöämme tässä nyt kertomaan teille ihan seikkaperäisesti muuten kuin kerron, mihin me täällä kiinnitimme huomiota. Ja sitten tarkemmin kerron teille niistä perusteista, miksi me muutimme ja lisäsimme muutamaan säädökseen, muutamaan pykälään, asioita.
No, täällä me kirjoitamme palvelukeskuksen perustamisesta, tarpeista ja tavoitteista, ja hallituksen esityksessä on perustelu tälle tarpeelle, miksi tällainen tarvitaan. Jonkin verran tuli myös kritiikkiä asiantuntijoilta, että tällaista tarvetta ei olisi ja tulisi päällekkäisyyksiä, mutta tavoitteen kuitenkin kaikki toki näkivät hyvänä, sen, että se tukee jatkuvaa oppimista ja sitä järjestelmää. Mutta tosiaan tällä hetkellä sitä tarvetta eivät kaikki nähneet samanlaiseksi.
Me käsittelemme täällä mietinnössä myös palvelukeskuksen tehtäviä, ja siinäkin oli sitten myöskin sitä keskustelua, että ei menisi päällekkäin muitten toimijoiden kanssa. Sitten on palvelukeskuksen kohderyhmästä, sen rajaamisesta, ja erityisestihän jatkuvan oppimisen järjestelmää parlamentaarisestikin kehitettäessä ehdottomasti fokuksena ovat heikossa työmarkkina-asemassa olevat ja koulutuksessa aliedustetut ryhmät, joiden katsotaan tarvitsevan erityisesti sitä osaamisen päivittämistä. Me olemme täällä käsitelleet myös vammaisten osaamisen kehittämisen erityistarpeita. Myös erilaiset jaostot, niiden tarve on käsitelty.
Me olemme kiinnittäneet huomiota mietinnössä aluenäkökulmaan ja todenneet, että valiokunta pitää välttämättömänä, että palvelukeskus koordinoi alueellisia yhteistyörakenteita ja edistää yhteistyötä paikallisesti ja alueiden välillä. Tässä nimittäin halutaan, että se tekee yhteistyötä alueiden ja paikallisten toimijoiden välillä, ettei sitä päällekkäisyyttä tule.
Sitten myöskin osaamisen kehittämisen rahoituspalveluista täällä kirjoitamme ja digitaalisuuden hyödyntämisestä. Me puhumme täällä myöskin koulutuksen tietovarannosta ja palvelukeskuksen toiminnan käynnistämisestä ja rahoituksesta. Rahoituksesta tällä hetkellä on varmistettu, että sitä rahoitusta on, mutta sitten huoli on siitä, miten se on sitten jatkossa. Myös vaikutusten arviointia käsitellään, samoin kehittämistä, seurantaa ja jälkiarviointia.
Mutta sitten valiokunnan yksityiskohtaiset perustelut niille muutoksille:
Lakiin tehtiin siis 8 §:ään muutos valtionavustusten myöntämisestä. Ja perustelu kuuluu näin:
”Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta säädetään Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetussa laissa. Koulutuskeskuksen tarkoituksena on lisätä erityisesti saamelaisväestön ammatillista osaamista, järjestää saamelaisten kotiseutualueen elinkeinoelämän tarpeita vastaavaa koulutusta ja edistää alueen työllisyyttä sekä säilyttää ja kehittää saamelaiskulttuuria. Edellä mainitun tarkoituksen toteuttamiseksi koulutuskeskus järjestää ammatillista koulutusta ja saamen kielen ja kulttuurin opetusta sekä tuottaa ja kehittää niihin liittyvää oppimateriaalia, verkko-opetusta ja muita opetuksen tukipalveluja.”
Ja tähän sitten me ehdotamme — tässä kerrotaan vielä tarkemminkin — ja tässä meidän mietinnössämme todetaan perusteluna:
”Valiokunta ehdottaa, että pykälän 1 momenttiin lisätään uusi 5 kohta, jonka mukaan palvelukeskus voi myöntää valtionavustusta myös Saamelaisalueen koulutuskeskuksen järjestämään saamen kielen ja kulttuurin opetukseen. Valiokunta ehdottaa, että lakiehdotuksen mukaiset 5 ja 6 kohdat siirtyvät 6 ja 7 kohdiksi.
Edellä todetun muutosehdotuksen vuoksi pykälän 4 momentin viittausta 1 momenttiin on tarpeen muuttaa siten, että siinä muutosta vastaavasti viitataan 1—5 kohtiin. Mahdollisuudesta periä opiskelijoiden maksuja säädetään Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetun lain 8 §:ssä.”
Toinen muutos, minkä teimme, oli 10 §:ään, Säännelty koulutus:
”Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetussa laissa säädetään muun muassa saamen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden oikeuksista ja velvollisuuksista sekä opintososiaalisista etuisuuksista. Valiokunta ehdottaa, että edellä 8 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettua muutosta vastaavasti myös 10 §:ää muutetaan siten, että säännelty koulutus kattaa myös saamen kielen ja kulttuurin opetuksen. Myös tässä koulutuksessa sen järjestämiseen, opiskelijavalintaan ja opiskelijaksi ottamiseen sekä opiskelijan oikeuksiin ja velvollisuuksiin sovelletaan sitä, mitä asianomaisesta koulutuksesta koskevassa laissa eli Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetussa laissa säädetään.” Ja sitten on nuo pykälämuu-tokset tehty asianmukaisesti.
Tästä käytiin mielestäni hyvä keskustelu, vastaan ja puolesta. Tähän on jätetty vastalause, jonka ovat allekirjoittaneet kokoomuksen ja perussuomalaisten valiokunnan jäsenet. Palaan siihen sitten myöhemmin, mutta näin, tässä mietinnön esittely. Se kannattaa lukea, siellä on paljon hyvää tekstiä. — Kiitos.
Puhemies Anu Vehviläinen
:Edustaja Kinnunen.