Täysistunnon
aluksi lausui puhemies Sauli Niinistö ja
Arvoisat edustajat!
Ärade riksdagsledamöter!
Olemme toista kertaa vuoden aikana kohdanneet elämän
arvaamattomuuden sen raa"immassa, sen julmimmassa muodossa.
Kauhajoen oppilaitoksen eilinen aamupäivä jäi
viimeiseksi kymmenelle uhrille ja heidän surmaajalleen.
Kuten Jokelan tapahtumien kohdalla, esiin nousee taas tuskainen
totuus: niin väärin, niin turhaan.
Uhrien omaisia ja loukkaantuneita läheisineen on kohdannut
suuri suru, jossa me kaikki elämme myötä.
Tuskaisimmin suru koskettaa läheisensä menettäneitä.
Esitän eduskunnan puolesta syvän osanottoni uhrien
omaisille ja läheisille.
Esiin nousee myös kysymyksiä, eihän
tällaista nuori ihminen voi tehdä, eihän
tällaista voi tapahtua tosielämässä.
Syrjäytyminen johtaa etsimään pakoa
keinoelämään. Siihen rakentuu kehyksiä nettiyhteisöistä,
joissa kanssakäyminen jää vain kasvottomaan
yksin kirjoittamiseen.
Tai löytyy malleja, jopa muodissa olevista viihdeohjelmista,
jotka välittävät kuvaa satunnaisjulkisuuden
loistosta, täysin hinnasta välittämättä.
Lopulta virtuaalimaailma voi viedä mennessään
nuoren mielen.
Händelsen i Kauhajoki ger oss alla mycket att fundera över.
Ska vi till exempel säga att människor marginaliseras
när vi egentligen utestänger dem? Hur noterar
vi de små varningstecknen omkring oss och hur fångar
vi upp ibland ordlösa och lågmälda hjälpbehov
i vår omgivning? I gemenskap med andra bör var
och en kunna känna sig accepterad och behövd.
Den känslan kan vi alla stärka hos varandra.
Meille kaikille tulee myös mietittävää.
Puhummeko me syrjäytymisestä, jos kyse onkin syrjäyttämisestä?
Miten huomaamme pienetkin varoitusmerkit ympäriltä tai
lähellä olevien avuntarpeen, joka joskus on sanaton
ja eleetön? Yhteisössä jokaisen tulee
voida tuntea itsensä hyväksytyksi ja tarpeelliseksi.
Sitä tunnetta voi jokainen toiselleen vahvistaa.
Låt oss hålla en tyst minut för
att visa vårt deltagande i den stora sorg som har drabbat
de anhöriga och närstående till offren
i Kauhajoki.
Hiljennymme hetkeksi ottaaksemme osaa Kauhajoen tapahtuman uhrien
omaisten ja läheisten suruun.
Hetken hiljaisuus.
__________