Perustelut
Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
Eduskunta hyväksyy perustuslain 94 §:n 1 momentin
mukaan sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset
velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön
alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat
muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat
perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.
Esityksessä tarkoitettu Suomen ja Yhdysvaltojen välinen
rikostentorjuntasopimus sisältää lainsäädännön
alaan kuuluvia määräyksiä, joista on
esityksen perusteluissa tehty asianmukaisesti ja yksityiskohtaisesti
selkoa. Eduskunnan suostumus on siten tarpeen sopimuksen hyväksymiselle.
Sopimusmääräysten suhde perustuslakiin
Henkilötietojen suoja.
Sopimuksen valtiosääntöoikeudellinen
merkitys liittyy erityisesti perustuslain 10 §:ssä turvattuun
henkilötietojen suojaan. Sopimus mahdollistaa sormenjälkitietojen
ja DNA-tunnisteiden hakemisen ja vertailun sekä kansallisen
lainsäädännön mukaisesti tapahtuvan
henkilötiedon ja muun tiedon toimittamisen rikosten estämiseksi.
Esityksen mukaan DNA- ja sormenjälkitietojen vaihtaminen
toteutettaisiin siten, että tietokantojen välillä tehdään yksittäistapauksittain
ja haun tekevän sopimuspuolen kansallista lainsäädäntöä noudattaen
viitetietojen automaattinen vertailu sen selvittämiseksi,
onko DNA-tunniste tai sormenjälki rekisteröity
toisessa sopimusvaltiossa. Vertailu tehtäisiin ns. osuma / ei
osuma -periaatteen mukaisesti eikä vertailussa käytettävän
pelkän viitetiedon perusteella voitaisi tunnistaa henkilöä,
jonka sormenjälkitiedosta tai DNA-tunnisteesta on kyse
(perustelut s. 11/II).
Jos vertailtavat tunnisteet tai jäljet vastaisivat toisiaan,
osapuolet voisivat pyytää henkilötietoja
ja muita tarkempia tietoja. Tällöin tiedot toimitettaisiin
tiedon pyytäjälle haun tehneen sopimuspuolen kansallisen
lainsäädännön mukaisesti. Myös
muu sopimuksen mukainen tietojen toimittaminen vakavien rikosten
ja terrorismin estämiseksi tapahtuu kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
Tietojen luovutus tapahtuisi erikseen nimettävän
kansallisen yhteyspisteen kautta.
Valtiosääntöoikeudellisesti olennaista
on, että sopimus ei laajentaisi kansalliseen lainsäädäntöön
perustuvia viranomaisten toimivaltuuksia. Sopimuksessa tarkoitettujen
tietojen kerääminen, käsittely ja luovuttaminen
tapahtuisi kansallisen lainsäädännön
mukaisesti eikä sopimus perustaisi näiltä osin
viranomaisille uutta itsenäistä toimivaltaa. Sopimusmääräykset
ovat näiltä osin hyvin samansisältöiset
kuin ns. Prüm-järjestelyssä (ks. Prümin
sopimuksesta annettu PeVL 56/2006 vp,
s. 4/II). Sovellettava kansallinen lainsäädäntö tarkoittaisi
käytännössä erityisesti lakia
henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa,
joka on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella
(PeVL 51/2002 vp).
Sopimuksen 10 artiklan 1 kappaleen tekstiin sisältyy
sinänsä valiokunnan tulkintakäytännön kanssa
huonosti yhteensopivaa väljyyttä puhuttaessa tietojen
luovuttamisesta, jos tämä "on tarpeen", tai tietojen
luovuttamisesta ilman pyyntöä, jos tosiseikkojen
perusteella "voidaan olettaa", että rekisteröity
tekee vakavia rikoksia (vrt. esim. PeVL 51/2002
vp, s. 3/I ja PeVL 56/2006 vp,
s. 4/I). Sopimustekstin väljyys ei näiltä osin kuitenkaan
muodostu valtiosääntöoikeudellisesti
ongelmalliseksi, kun tietojen luovuttamisessa noudatetaan sopimuksen
mukaan joka tapauksessa kansallista lainsäädäntöä.
Sopimusmääräykset
eivät muiltakaan osin ole ongelmallisia perustuslain 10 §:n
kannalta.
Valiokunta on tulkintakäytännössään
korostanut tietosuojan riittävää tasoa
tietoja toiseen valtioon siirrettäessä (ks. PeVL
27/2006 vp, s. 3/II ja PeVL
25/2009 vp, s. 2/II). Valtiosääntöoikeudellisesti
on tärkeää, että sopimus sisältää yleisiä henkilötietojen
käsittelyä ja suojaa koskevia määräyksiä (mm.
art. 10—16) tietosuojan riittävän tason
turvaamiseksi sopimuksen mukaisessa yhteistyössä.
Sopimus mm. sallii tietojen käsittelyn valvonnan suomalaisviranomaisten
toimesta (art. 11) ja kieltää tietojen edelleen
luovuttamisen ilman tiedot toimittaneen sopimuspuolen suostumusta
(art. 13) sekä velvoittaa tietojen oikaisemiseen, lukitsemiseen
ja poistamiseen (art. 14). Parhaillaan neuvoteltavana oleva sopimus
Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä henkilötietojen
luovuttamisesta lainvalvontatarkoituksessa (ns. EU-USA tietosuojasopimus)
tulee vielä aikanaan vahvistamaan henkilötietojen
suojan oikeudellisia perusteita rikostorjuntayhteistyössä.
Valiokunta korostaa kuitenkin erityisesti vielä tietoja
luovuttavan kansallisen yhteyspisteen vastuuta sopimusta sovellettaessa.
Valiokunta toteaa, että Suomen kansalaisen luovuttamista koskevasta
perustuslain 9 §:n 3 momentista ja ulkomaalaisen luovuttamista
koskevasta 4 momentista seuraa tulkintavaikutus, jonka mukaan tietojen
luovuttaminen ei ole sallittua, jos niiden käyttäminen
voi johtaa esimerkiksi kuolemanrangaistuksen tuomitsemiseen tai
täytäntöönpanoon (PeVL
51/2002 vp, s. 3/II). Tämä on
otettava huomioon päätettäessä yksittäistapauksessa
tietojen luovuttamisesta.
Täytäntöönpanosopimukset.
Sopimuksen mukaan sormenjälkitietojen ja DNA-tunnisteiden tiedonvaihdon
tekniset yksityiskohdat ja menettelytavat sovitaan erikseen viranomaisten
välisissä täytäntöönpanosopimuksissa.
Näillä täytäntöönpanosopimuksilla
ei ole tarkoitus sopia valtiosopimuksen sisältöön
tai asiallisiin velvoitteisiin kohdistuvista seikoista eikä myöskään
asioista, jotka perustuslain mukaan kuuluvat eduskunnan toimivaltaan.
Näin ymmärrettynä kyse on valiokunnan
käsityksen mukaan valtioiden viranomaisten kesken tehtävistä ns.
kansainvälisistä hallinto-sopimuksista eivätkä täytäntöönpanosopimuksia
koskevat sopimusmääräykset muodostu ongelmallisiksi
sopimuksentekotoimivaltaa koskevien perustuslain 93 ja 94 §:n
säännösten kannalta (esim. PeVL 16/2004
vp, s. 4 ja PeVL 5/2007 vp,
s. 10/I).
Sopimuksessa on jätetty avoimeksi, mikä tai mitkä viranomaiset
tekisivät Suomen puolelta täytäntöönpanosopimukset.
Eurooppalaisen rikostorjuntayhteistyön toteuttamiseksi
toimivalta vastaavanlaisten sopimusten tekemiseen on nimenomaisesti
osoitettu sisäasiainministeriölle (poliisilain
53 §:n 2 mom.). Valiokunta katsoo, että asian
periaatteellisen merkityksen ja perusoikeuskytkentöjen
vuoksi olisi perusteltua osoittaa täytäntöönpanosopimusten
tekeminen myös tässä kahdenvälisessä järjestelyssä sisäasiainministeriölle.
Selkeintä olisi järjestää asia
sopimuksen voimaansaattamislakiin otettavalla nimenomaisella säännöksellä.
Asetuksenantovaltuudet.
Kansainvälisten sopimusten voimaansaattamista koskevan
perustuslain 95 §:n 1 momentin muutos on tullut voimaan
1.3.2012 (1112/2011). Muutoksen voimaantulon jälkeen
kansainvälisen velvoitteen muut kuin lainsäädännön
alaan kuuluvat määräykset saatetaan
pääsääntöisesti voimaan
valtioneuvoston asetuksella (HE 60/2010 vp,
s. 46). Kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamislain
voimaantulosta säädetään vastaavasti
valtioneuvoston asetuksella. Tämän vuoksi sopimuksen
voimaansaattamislain 2 §:ssä tasavallan presidentille
osoitettu asetuksenantovaltuus tulee tarkistaa edellä todetun
mukaisesti seuraavalla tavalla: "Sopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta
ja tämän lain voimaantulosta säädetään
valtioneuvoston asetuksella."
Käsittelyjärjestys
Maaliskuun alussa voimaan tulleet perustuslain 94 §:n
2 momentin ja 95 §:n 2 momentin säännökset
kansainvälisen velvoitteen hyväksymisestä ja
voimaansaattamisesta (1112/2011) eivät aiheuta
tarvetta muuttaa sitä arviota, joka vuoden 2010 valtiopäiville
annetun esityksen perusteluissa on tehty sopimuksen ja sen voimaansaattamislain
käsittelyjärjestyksestä. Sopimuksen määräykset
eivät koske perustuslakia sen 94 §:n
2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Sopimuksen hyväksymisestä voidaan päättää äänten
enemmistöllä ja ehdotus sopimuksen voimaansaattamislaiksi
käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä,
jos valiokunnan tekemä huomautus voimaansaattamislain 2 §:stä otetaan
huomioon.