Perustelut

Ulkomaanedustukseen määrätylle ulkoasiainhallinnon virkamiehelle maksetaan lakiehdotuksen 4 §:n perusteella paikalliskorotusta sekä — siten kuin ulkoasiainministeriön asetuksella tarkemmin säädetään — 5 §:ssä olevassa luettelossa mainittuja erityiskorvauksia. Virkamiehelle voidaan 8 §:n nojalla maksaa erityisestä syystä myös muita korvauksia. Tarkemmat säännökset muun ohella korvausten maksamisen edellytyksistä ja korvausten määräytymisperusteista annetaan 9 §:n nojalla ulkoasiainministeriön asetuksella.

Sääntely on merkityksellistä lainsäädäntövallan siirtämistä ja asetuksen antamista koskevien perustuslain 80 §:n säännösten kannalta. Pykälän 1 momentin säännöksellä lain alasta on joukko asioita pidätetty lailla säänneltäviksi. Lailla on sen mukaan säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Lauseke kattaa perustuslakiesityksen nimenomaisen perustelumaininnan ja valiokunnan siihen pohjautuvan lausuntokäytännön mukaan myös virkamiesten oikeusaseman perusteet (HE 1/1998 vp, s. 131/II, PeVL 3/2000 vp, s. 3/I, PeVL 1/2005 vp, s. 3/I).

Sääntely lain tasolla muodostuu ehdotuksen perusteella huomattavan yleispiirteiseksi. Lakiehdotus sisältää asiallisesti säännöksiä vain korvauslajeista ja eri korvausten nimikkeistä samoin kuin mainintoja kunkin korvauksen aiheena olevista seikoista. Lakiehdotuksessa on lisäksi hyvin yleisluonteinen säännös korvausten yleisistä määräytymisperusteista. Laista ei sen sijaan ilmene, millä edellytyksillä virkamiehellä on oikeus saada kutakin korvausta ja millä perusteilla kunkin korvauksen suuruus määräytyy. Virkamiehen oikeusaseman kannalta keskeinen sääntely jää näin ollen lakiehdotuksen 5 ja 9 §:n avointen valtuuksien nojalla käytännössä kokonaan annettavaksi ulkoasiainministeriön asetuksella. Ehdotetun kaltaiseen avoimeen lainsäädäntövallan delegointiin perustuva sääntely ei täytä perustuslain 80 §:n 1 momentista johtuvaa vaatimusta virkamiehen oikeusaseman perusteiden säätämisestä lailla. Tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käytön edellytyksenä siksi on, että lakiehdotusta täydennetään ehdotettua täsmällisemmillä säännöksillä kunkin korvauksen saamisen edellytyksistä ja korvauksen suuruuden määräytymisperusteista.

Valiokunta on kiinnittänyt huomiota esityksen taustalla vaikuttavaan valtion virkaehtosopimuslain 2 §:n 3 momentin 1 kohtaan, jossa kielletään virkaehtosopimuksella sopimasta ulkomaanedustuksen virkamiehille maksettavista paikallisista erikoisolosuhteista aiheutuvista lisistä ja korvauksista. Asetuksen antamista ja lainsäädäntövallan siirtämistä sääntelevä perustuslain 80 § ei sellaisenaan koske sitä, mistä työelämän kysymyksistä voidaan sopia työ- tai virkaehtosopimuksella. Tämä perustuslainkohta määrittelee julkisen vallan lainsäädäntövallan käyttämistä, ja on selvää, että jos valtion on tarkoitus antaa esimerkiksi virkaehtosopimuksella sinänsä sovittavista seikoista oikeussääntöjä, niistä on säädettävä lailla (PeVL 41/2000 vp, s. 2—3, PeVL 1/2005 vp, s. 3). Hallintovaliokunnan on tältä kannalta aiheellista arvioida, onko valtion virkaehtosopimuslaissa säädetty, vain ulkomaanedustuksen virkamiehiä koskeva sopimiskielto nykyisin enää lainkaan tarpeellinen, ja olisiko nyt käsiteltävänä olevassa esityksessä tarkoitettuihin korvauksiin liittyvät seikat asianmukaisinta siirtää virkaehtosopimuksella sovittaviksi.

Lakiehdotuksen 10 §:ssä on kysymys aiheettomasti maksetun korvauksen takaisinperinnästä. Pykälässä on asianmukaista viitata valtion virkamieslain 60 §:n lisäksi saman lain 61 §:ään, jossa säädetään takaisinperinnän vireillepanoajasta.

Esityksen liitteenä olevan asetusluonnoksen 31 §:ssä tarkoitetun ulkomaanedustuksen korvauslautakunnan yleisistä perusteista on toimielimen tosiasiallisen merkityksen vuoksi asianmukaista säätää lailla, vaikka lautakunnan tehtäviin ei luonnoksen perusteella näyttäisikään kuuluvan julkisen vallan käyttöä perustuslain 119 §:n 2 momentin mielessä.