Perustelut
Uskonnonvapaus
Voimassa olevan avioliittolain 14 §:n mukaan kirkollinen
vihkiminen toimitetaan evankelis-luterilaisessa kirkossa
tai ortodoksisessa kirkkokunnassa taikka muussa uskonnollisessa
yhdyskunnassa, jolle opetusministeriö on antanut vihkimisoikeuden.
Vihkimisoikeus on edellä mainittujen kirkkojen lisäksi
myönnetty noin 40 uskonnolliselle yhdyskunnalle. Ehdotetun
vihkimisoikeuslain 1—3 §:n perusteella maistraatti voi
myöntää vihkimisoikeuden rekisteröidyn
uskonnollisen yhdyskunnan jäsenelle, joka täyttää laissa
säädetyt vihkimisoikeuden myöntämisen edellytykset.
Kirkollinen vihkiminen on osa uskonnon harjoittamisen oikeutta.
Uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen vapauteen sisältyy
kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista
uskonnollisista menoistaan (HE 309/1993 vp, s.
55/II). Perustuslakivaliokunnan mielestä kirkollisen
vihkimisoikeuden laajentaminen kaikkiin rekisteröityihin
uskonnollisiin yhteisöihin on sopusoinnussa sekä perustuslain
11 §:n mukaisen uskonnonvapauden että perustuslain 22 §:n
mukaisten julkisen vallan perusoikeuksien turvaamisvelvoitteen
kanssa. Siviilivihkimistä koskevat 2. lakiehdotuksen säännökset turvaavat
uskonnonvapauteen kuuluvan oikeuden olla kuulumatta uskonnolliseen
yhdyskuntaan.
Hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle
Avioliiton esteiden tutkimiseen ja avioliittoon vihkimiseen
liittyy julkisen vallan käyttöä. Sääntelyä on
aiheellista tutkia perustuslain 124 §:n valossa.
Se mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa
muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se
on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi
eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän
hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen
vallan käyttöä voidaan kuitenkin antaa
vain viranomaiselle.
Perustuslakivaliokunta on pitänyt ortodoksista kirkkoa
koskevan lain säätämisen yhteydessä avioliiton
esteiden tutkimista varsin rutiininomaisina tehtävinä.
Käytännössä muissa uskonnollisissa
yhdyskunnissa sitä ovat toimittaneet työntekijät,
jotka eivät ole olleet virkasuhteisia (PeVL
28/2006 vp, s. 3/II). Kysymys ei siten
ole sellaisesta merkittävästä julkisen
vallan käytöstä, joka pitäisi
antaa vain viranomaiselle. Uskonnollisen yhdyskunnan sisällä vihkimisoikeuden uskominen
tietyille henkilöille on yhdyskunnan toiminnan
kannalta tarkoituksenmukaista. Kun lakiehdotuksen 2 §:ssä on
lisäksi säännökset vihkimisoikeuden
edellytyksistä ja 5 §:ssä vihkijän
velvollisuuksista ja vastuista, täyttää sääntely
perustuslakivaliokunnan mielestä perustuslain 124 §:n
mukaiset laissa säätämisen, tarkoituksenmukaisuuden,
perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimukset.
Siviilivihkimisen on oikeutettu 2. lakiehdotuksen 17 a §:n
2 momentin perusteella toimittamaan se, jolle maistraatti on myöntänyt
vihkimisoikeuden. Vihkimisoikeus voidaan joko toistaiseksi tai määräajaksi
myöntää laissa määrätyin
edellytyksin oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon
suorittaneelle henkilölle, jos se on tarpeen siviilivihkijöiden
riittävän määrän turvaamiseksi
maistraatin toimialueella. Vihkimisoikeuden tällaista laajentamista
on lakiesityksen perusteluissa perusteltu sillä, että siviilivihkimisten
määrä on kasvanut erityisesti Lapissa,
jossa yhä useammat ulkomaiset matkailijat haluavat tulla
vihityiksi avioliittoon. Siellä ei kuitenkaan ole riittävästi
sellaisia viranhaltijoita, jotka olisivat velvollisia toimittamaan
siviilivihkimisen. Vaikka vihkimisoikeus myönnetäänkin
maistraatin toimialueen tarpeita varten, olisi vihkijällä yleinen
toimivalta vihkimiseen koko maassa.
Perustuslain esitöiden mukaan perustuslain 124 §:n
mukainen tarkoituksenmukaisuusvaatimus on oikeudellinen edellytys,
jonka täyttyminen jäisi tapauskohtaisesti arvioitavaksi
(HE 1/1998 vp, s. 179/II).
Siviilivihkimisten määrät suhteessa vihkimiseen
oikeutettujen viranhaltijoiden määriin eivät
kuitenkaan ole muualla Suomessa nousseet niin suuriksi kuin Lapin
matkailualueilla. Sen vuoksi yksityishenkilölle myönnetyn
siviilivihkimisoikeuden ulottamiseen koko maahan yhden maistraatin
toimialueen sijasta on lähtökohtaisesti
suhtauduttava kriittisesti. Perustuslakivaliokunnan mielestä vihkimisoikeuden
alueellista rajoittamista olisi lakivaliokunnan vielä harkittava.
Väliaikainen määräys
Maistraatti voi 1. lakiehdotuksen 8 §:n nojalla vihkimisoikeuden
peruuttamista koskevassa asiassa painavista syistä antaa
väliaikaisen määräyksen vihkijää kuulematta.
Tällainen määräys on voimassa,
kunnes maistraatti lopullisesti päättää asiasta,
jollei määräystä sitä ennen
peruuteta tai muuteta. Väliaikaiseen määräykseen ei
saa hakea muutosta.
Sääntely on sikäli hieman epätäsmällistä,
ettei maistraatin väliaikaismääräyksen
sisältö täysin selviä laista.
Julkisen vallan tulee perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan
kuitenkin perustua lakiin. Perustuslakivaliokunta pitää asianmukaisena,
että 8 §:n 1 momenttia täsmennetään esimerkiksi
siten, että maistraatti voi painavista syistä väliaikaisella
määräyksellä kieltää vihkimisoikeuden
käyttämisen, kun vihkimisoikeuden peruuttamista
koskeva asia on vireillä.
Oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös
ja hakea muutosta kuuluvat perustuslain 21 §:n
2 momentin mukaan lailla turvattaviin hyvän hallinnon periaatteisiin.
Säännös ei — sen esityöt
huomioon ottaen (HE 309/1993 vp, s. 74/II) — estä säätämästä vähäisiä poikkeuksia
esimerkiksi muutoksenhakuoikeuteen tai oikeuteen saada
perusteltu päätös, kunhan poikkeukset
eivät muuta oikeuden asemaa pääsääntönä eivätkä yksittäistapauksessa
vaaranna yksilön oikeusturvaa (PeVL 48/2006
vp, s. 5/I, PeVL 10/2006 vp,
s. 3/I).
Perustuslakivaliokunnan mielestä 1. lakiehdotuksen
8 §:n 3 momenttia on vihkijän oikeusturvan kannalta
syytä muuttaa siten, että muutoksenhaku väliaikaisesta
määräyksestä on mahdollista,
mutta päätös on pantavissa täytäntöön muutoksenhausta
huolimatta.
Asetuksenantovaltuudet
Vihkimisoikeusrekisterin teknisestä toimivuudesta vastaavasta
viranomaisesta säädetään 1. lakiehdotuksen
11 §:n mukaan valtiovarainministeriön asetuksella.
Mainitun viranomaisen määrääminen
asetuksella eikä lailla on perustuslain 119 §:n
2 momentin perusteella mahdollista, sillä kyseiselle viranomaiselle
ei kuulu julkisen vallan käyttöä. Myös
perustuslain esitöiden mukaan sääntelyn
joustavuuteen liittyvien näkökohtien vuoksi voi
olla tarpeen, että valtionhallinnon yksiköistä voitaisiin
säätää myös asetuksella
(HE 1/1998 vp, s. 174/II).
Kuitenkaan lain täsmällisyyden ja luettavuuden
kannalta tämä ei vaikuta perustellulta, koska
lakiehdotuksen perustelujen mukaan jo nyt on tiedossa, että mainittuna
viranomaisena tulee toimimaan Itä-Suomen lääninhallitus.
Sen vuoksi ei perustuslakivaliokunnan mielestä ole estettä säätää asiasta
jo laissa.
Perustuslakivaliokunnalla ei ole huomautettavaa 3. ja 4. lakiehdotuksista.