Yksityiskohtaiset perustelut

Upseerin akateeminen koulutusohjelma.

Kuten edellä on todettu, upseerien koulutuksessa ehdotetaan siirryttäväksi yhtenäiseen akateemiseen koulutusohjelmaan. Koulutusjärjestelmä sisältäisi myös kaksi jatkotutkintoa, yleisesikuntaupseerin tutkinnon sekä sotatieteiden tohtorin tai muun tohtorin tutkinnon. Upseerin koulutusohjelma Maanpuolustuskorkeakoulussa on avoin ja yhtenevä opiskelijan tavoitetasosta riippumatta.

Yliopistoihin hyväksytään nykyisin pääsääntöisesti opiskelemaan ylempää korkeakoulututkintoa. Ehdotettu järjestelmä, jossa osittain jopa kolmiportaisesti opiskellaan perustutkintotasolla ja jossa ylemmälle tasolle pääsy riippuu opintomenestyksestä, poikkeaisi siten jonkin verran yleisestä koulutusjärjestelmästä. Upseerien koulutusjärjestelmän erilaisuudet verrattaessa opetushallinnon alaisten yliopistojen koulutusjärjestelmiin perustuvat upseerien työtehtävien asettamiin vaatimuksiin. Näitä painotuksia ovat käytännön harjoitusten osuus sekä osittain opiskelu eri sotilaslaitoksien korkeakouluosastoissa.

Saamaansa selvitykseen pohjautuen valiokunta katsoo, että upseereiden uudessa koulutusjärjestelmässä tulee ottaa käyttöön sotatieteelliset oppiarvot ja lisensiaattikoulutusohjelma siten, että järjestelmä on yhteensopiva kansallisen yleisen koulutusjärjestelmän ja Euroopan unionin koulutusjärjestelmän kanssa.

Upseerin koulutusohjelmaan otettaisiin vuosittain noin 400—500 opiskelijaa. Uudessa järjestelmässä arvioidaan upseerien alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita valmistuvan vuosittain yhteensä noin 200 ja upseerin perusopinnot suorittaneita noin 130. Kun tavoitteena on reservi, johon kuuluu 9 000 aktiivipalveluksessa ollutta ammattisotilasta, vuosittain valmistuvien henkilöiden määrää voidaan valiokunnan mielestä pitää varsin niukkana.

Upseerin koulutusohjelmassa opiskelevien reserviupseerien tulee kyetä kriisiaikana johtamaan asevelvollisista kansalaisista muodostettuja komppanian suuruisia (noin 150 henkilöä) osastoja. Valiokunta katsoo, että heitä ei voi kouluttaa kapea-alaisesti. Heille ei ole myöskään syytä määrätä aliupseeriarvoja ja siten muodostaa sotilasammattihenkilöiden kanssa kahta päällekkäistä "kanta-aliupseerikuntaa".

Määräaikaiset virat.

Uudessa päällystön koulutusjärjestelmässä upseerien perusopinnot ja upseerien alempi korkeakoulututkinto johtaisivat aina määräaikaisesti täytettävään sotilasvirkaan. Vain upseerin ylempi korkeakoulututkinto johtaisi pysyvään virkaan. Asetuksella on tarkoitus säätää, että kokonaispalvelusaika olisi aina määräajaksi täytettävissä viroissa yhteensä enintään 15 vuotta. Puolustusvoimiin luotaisiin myös järjestelmä, jolla voitaisiin tukea aina määräajaksi täytettäviin sotilasvirkoihin nimitettyjen uudelleen kouluttautumista toisiin tehtäviin puolustusvoimissa tai sijoittumista muille työmarkkinoille määräaikaisen palvelussuhteen jälkeen.

Määräaikaisen palvelussuhteen käyttöönotto olisi ehdotetussa koulutusuudistuksessa keskeisin toimenpide pyrkimyksessä tuottaa määrältään ja ikärakenteeltaan optimaalinen johtajareservi. Aina määräajaksi täytettävät virat tuottavat osaavaa johtajareserviä niin, että sotilasammatillista koulutusta saaneiden sodan ajan johtajien määrä kaksinkertaistuu kolmen seuraavan vuosikymmenen aikana. Onnistuessaan määräaikaisen palvelussuhteen käyttöönotto voisi olla myös ratkaisu monissa joukko-osastoissa jo tällä hetkellä vallitsevaan peruskoulutetun kouluttajahenkilöstön vajaukseen. Poistuman seurauksena puolustusvoimien 9 277 sotilasvirasta on valiokunnan saaman selvityksen mukaan yli 600 tällä hetkellä täyttämättä. Määräaikaisuus ei myöskään estäisi pyrkimistä pysyvään virkaan. On jopa oletettavaa, että monet määräaikaisiin virkoihin valmistuvat jatkavat opintojaan puolustusvoimien vakinaisiin virkoihin.

Puolustusvaliokunta katsoo, että määräaikaisten palvelussuhteiden käyttöönottoon liittyvät myös koulutusuudistuksen merkittävimmät haasteet ja riskit. Yksi näistä riskeistä liittyy määrällisesti ja laadullisesti riittävän oppilasmäärän rekrytointiin. Valiokunta viittaa näiltä osin muun muassa ilmavoimien tähänastisiin kokemuksiin sotilasammattihenkilöiden määräaikaisista viroista. Liian vähäisen rekrytoituneiden määrän ohella ongelmana on ollut liian suuri poistuma määräaikaisista viroista siviilitehtäviin.

Kyse on uudesta linjauksesta myös siinä mielessä, että määräaikaisissa sotilasviroissa palvelevat hoitaisivat selkeästi pysyväisluonteisia tehtäviä. Valiokunta katsoo, ettei tästä tule tehdä yleisempiä johtopäätöksiä menettelyn laajentamiseksi muille sektoreille. Siviilihenkilöstön asema on turvattava koulutettaessa määräaikaista sotilashenkilöstöä uusiin tehtäviin määräajan päättyessä.

Valiokunta toteaa, että määräaikaisten palvelussuhteiden ehdot tulevat, varsinkin alkuvaiheessa, vaikuttamaan mielikuvaan näiden tehtävien kilpailukyvystä. Hallituksen esityksessä ehdotetut, aina määräajaksi täytettävään sotilasvirkaan nimitetyn uudelleenkouluttamiseen tähtäävät tukitoimet vaikuttanevat positiivisesti rekrytointiin. Tämä kuitenkin edellyttää, että ensisijaisena tukimuotona oleva rahallinen korvaus on riittävä.

Upseerin virat on lueteltu virkanimikkeittäin puolustusvoimista annetun asetuksen 35 §:ssä. Näitä ovat nykyisin puolustusvoimain komentajan, Pääesikunnan päällikön, kenraalin, amiraalin, everstin, kommodorin, everstiluutnantin, komentajan, majurin, komentajakapteenin ja nuoremman upseerin virat. Hallituksen esityksessä kaavaillun reserviupseerin määräaikaisen viran sijoitus puolustusvoimien henkilöstöryhmissä on saadun selvityksen mukaan vielä ratkaisematta.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että uudessa järjestelmässä myös vuoden perusopintojen on kaavailtu antavan valmiudet toimia kouluttajana, vaikka ne eivät johdakaan tutkintoon. Saadun selvityksen mukaan uusi järjestelmä mahdollistaa kouluttajahenkilöstön lisäämisen nykyisestään siten, että kullakin joukkueella olisi kaksi sotilasammatillisesti koulutettua kouluttajaa. Näistä toinen olisi korkeakoulututkinnon suorittanut upseeri ja toinen määräaikainen reserviupseeri. Valiokunta pitää tärkeänä, että uudessa päällystön koulutusjärjestelmässä opiskeleville annetaan riittävät perustiedot ja -taidot asevelvollisten kouluttajatehtäviin. Vuoden koulutuksen saavan henkilöstöryhmän opetuksen tulisi pääsääntöisesti palvella tulevaa koulutustehtävää joukoissa. Perusopintojen valintakriteerit ja koulutus on pidettävä sellaisina, että vuoden koulutuksesta valmistuvat kykenevät suoriutumaan tehtävistään moitteettomasti ja joukko-osastoissa tapahtuva koulutus on myös jatkossa laadullisesti korkeatasoista. Parhaimmistolle olisi mahdollistettava jatko-opiskelun edellytykset upseerin akateemisessa koulutusohjelmassa.

Erikoishenkilöstön koulutus.

Hallituksen esityksen mukaan sotilashenkilöstö jaettaisiin upseereihin ja erikoishenkilöstöön. Esitetty jako perustuu peruskoulutuksen eroihin sekä upseerin ja muiden henkilöstöryhmien palvelussuhteen erilaisuuteen. Esityksen perusteluissa erikoishenkilöstöllä tarkoitetaan erikoisupseereita ja sotilasammattihenkilöitä.

Erikoishenkilöstö saa peruskoulutuksen muualla yhteiskunnassa ja heidän koulutustaan täydennetään puolustusvoimissa. Täydennyskoulutuksessa hyödynnetään koko puolustusvoimien koulutusjärjestelmää. Vaihtoehtoisesti erikoishenkilöstö koulutetaan yleisessä koulutusjärjestelmässä upseeriopintojen jälkeen. Uusi koulutusjärjestelmä lisää joustavuutta verrattuna nykyiseen käytäntöön.

Valiokunta katsoo, että erityisesti erikoisupseerien koulutusjärjestelmä kaipaa vielä jatkosuunnittelua. Upseerien rinnalla erikoisupseerit toimivat jo nyt puolustusvoimien johto-, suunnittelu- ja asiantuntijatehtävissä. Erikoisupseerien koulutuksen perustan luo siviilissä saatu pohjakoulutus, jota täydennetään puolustusvoimissa saatavalla koulutuksella. Tehtävissä menestyminen edellyttää vankkaa, siviilikoulutusta täydentävää sotilasammatillista koulutusta. Nykyinen pirstaloitunut täydennyskoulutus sopii huonosti tähän tarkoitukseen. Valiokunta on huolestunut myös teknisten valmiuksien hankkimisesta osana sekä erikoisupseerien että upseerien koulutusta. Tämä on sitäkin tärkeämpää, kun uudistusta on osittain perusteltu puolustusvoimien teknistymisellä. Jatkosuunnittelussa on selvitettävä esimerkiksi mahdollisuudet yhdistää insinööriupseerien koulutus mahdollisimman suurelta osin upseerien akateemiseen koulutus- ja tutkintojärjestelmään.

Palvelussitoumus ja korvausvelvollisuus.

Lakiehdotuksen 10 b §:n 1 momentissa säädetään velvollisuudesta koulutukseen hyväksytylle antaa palvelussitoumus siitä, että hän palvelee puolustusvoimissa tai rajavartiolaitoksessa koulutuksen alkamispäivästä tai tutkinnon suorittamispäivästä lukien Pääesikunnan määräämän ajan. Puolustusvoimat tarjoaa sotilasammattiin koulutettavalle maksuttoman koulutuksen ja työpaikan. Myös koulutusaikana opiskelijan taloudellinen asema on turvattu vähintään samalla tasolla kuin korkeakouluopiskelijoilla yleensä. Puolustusvaliokunta pitää siten ymmärrettävänä, että tämän vastineeksi opiskelijan edellytetään vapaaehtoisesti sitoutuvan palvelemaan puolustusvoimissa tietyn vähimmäisajan, jotta koulutuskustannusten vastineeksi saadaan puolustusvoimien kannalta välttämätön työpanos. Sen lisäksi, että puolustusvoimat vastaa kokonaisuudessaan opiskelukustannuksista, palvelussitoumuksen tehneellä on käytännössä myös varmuus työpaikasta. Siten voidaan katsoa, että palvelusvelvollisuudelle on olemassa hyväksyttävä ja painava peruste. Valiokunta toteaa, että sitoumuksen tekeminen sinänsä ei estä sen tekijää vaihtamasta työpaikkaa tai opiskelupaikkaa. Niissä tapauksissa, joissa koulutuksesta on jo aiheutunut merkittäviä kustannuksia, on kuitenkin kohtuullista, että osa kustannuksista voidaan periä takaisin.

Nykyisen käytännön mukaan sitoumuksen tehnyt joutuu korvaamaan osan opiskelustaan valtiolle aiheutuneista kustannuksista, jos hän irtisanoutuu virastaan sitoumusaikana tai hänet irtisanotaan hänestä itsestään johtuvasta muusta kuin sairaudesta johtuvasta syystä. Puolustusministeriön asetuksella upseerin alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden korvaukset palvelusvelvollisuuden rikkomisesta on tarkoitus saadun selvityksen mukaan määrätä markkamääräisenä. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden maksettavan korvauksen suuruus olisi 70 000 markkaa ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden 100 000 markkaa. Valiokunta pitää tärkeänä, että sosiaalisista syistä johtuen (muun muassa pitkäaikaistyöttömyys, sairaus) osittain korvausvelvollisuudesta vapauttaminen tähänastisen käytännön mukaisesti on tultava kysymykseen myös jatkossa.

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta.

Puolustusvoimien kansainväliset yhteydet ja yhteistoiminta muiden maiden puolustusvoimien kanssa ovat lisääntyneet. Puolustusvaliokunta pitääkin perusteltuna, että kansainvälinen toiminta mainitaan hallituksen ehdottamalla tavalla puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien luettelossa.