Perustelut
Yleistä
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Ohjaavalla ja valmentavalla koulutuksella
voidaan madaltaa siirtymäkynnystä perusopetuksesta
nuorelle parhaiten sopivaan tutkintotavoitteiseen koulutukseen.
Koulutuskokeilu on osoittanut, että ammatilliseen koulutukseen
valmistava ja ohjaava koulutus on yksi hyvä keino peruskoulun
jälkeisen nivelvaiheen ongelmien ratkaisussa. Valiokunta
puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina seuraavin
huomautuksin.
Valiokunta korostaa, että tutkintoon johtavaa ammatillista
peruskoulutusta on lisätty niin, että vuosina
2008—2009 tehdyin päätöksin
opiskelijamäärän lisäys on
yhteensä 7 150 opiskelijaa. Lisäykset
parantavat yhä useamman peruskoulunsa päättävän
nuoren mahdollisuutta edetä jatko-opintoihin ja saada opiskelupaikka.Tilastot kuitenkin
osoittavat, että nykyinen koulutustarjonta ei tavoita kaikkia
nuoria. Toisaalta esiintyy alueellisesti ongelmia aloituspaikkojen
ja koulutukseen hakeutumisen kohtaannossa. Työ- ja elinkeinoministeriön
raportin mukaan pelkän perusopetuksen saaneiden työttömien
nuorten määrä oli viime kevään
lopulla noin 10 000 eli 1/3 silloisista työttömistä nuorista.
Tällä ryhmällä syrjäytymisvaara
todettiin suurimmaksi. Valiokunta katsoo, että erityisesti
tämän ryhmän kouluttautumismahdollisuuksia
autetaan ammattistartilla. Vuonna 2008 valmistaviin ja valmentaviin
koulutuksiin osallistui noin 5 000 opiskelijaa, mikä vastasi
noin 3,5 prosentin osuutta ammatillisen peruskoulutuksen kokonaisopiskelijamäärästä.
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuskokeilun
eli ammattistartin vaikuttavuutta koskevan seurantaselvityksen mukaan
kolmena lukuvuonna vuosien 2006—2009 aikana noin 70 % kokeiluissa
mukana olleista opiskelijoista oli löytänyt vähintään
vuoden sisällä opiskelupaikan ammatillisesta,
lukio- tai muusta koulutuksesta tai siirtynyt työelämään
tai oppisopimuskoulutukseen. Noin 5—10 % ammatilliseen koulutuksen
siirtyneistä oli aloittanut jopa useamman tutkinnon suorittamisen.
Valiokunta korostaa, että koulutus tulisi suunnata
ensisijaisesti syrjäytymisuhan alaisille, ei niinkään
vaihtoehtona hakeutumiselle suoraan ammatilliseen peruskoulutukseen.
Ohjaava ja valmistava koulutus antaa myös tilaisuuden kasvaa,
kypsyä, perehtyä eri vaihtoehtoihin ja kokeilla
niitä käytännössä.
Saadut tulokset kertovat onnistumisesta. Erityisen hyvää on
myös, että suoritetut opinnot tunnustetaan ja
hyväksi luetaan myöhemmin oikean alan selvittyä ja opiskelun
alettua tällä väylällä.
Valiokunnan mielestä ammatilliseen koulutukseen ohjaavan
ja valmistavan koulutuksen tavoite on oikea. Tarkoituksena on parantaa
perusasteen päättävien opiskelijoiden
valmiuksia siirtyä tutkintotavoitteiseen koulutukseen ja
sitä kautta tukea koko ikäluokan koulutusta toisen asteen
koulutuksessa. Koulutus on suunnattu erityisesti sellaisille perusopetuksen
päättäville nuorille, joilla ei vielä ole
selkiintynyttä käsitystä ammatinvalinnastaan
tai joilla ei ole riittäviä valmiuksia ammatilliseen
koulutukseen hakeutumiseen tai opinnoista suoriutumiseen. Siihen voisivat
tarvittaessa osallistua myös ammatillisen koulutuksen tai
lukiokoulutuksen keskeyttäneet. Valmistavissa koulutuksissa
painopiste ei myöskään ole ammatillisten
aineiden opettamisessa vaan opiskeluvalmiuksien parantamisessa.
Useiden samantasoisten valmistavien koulutusten suorittaminen ei
ole tarkoituksenmukaista. Valiokunta on edelleenkin huolissaan niistä nuorista,
jotka jäävät ilman ammattistarttipaikkaakin.
Sen vuoksi tarvitaan työpajatoimintaa, etsivää nuorisotyötä ja
muita nuorten syrjäytymistä estäviä toimenpiteitä.
Perusopetuksen jälkeen ensisijaisena tavoitteena tulee
olla hakeutuminen ja siirtyminen tutkintotavoitteiseen koulutukseen
toiselle asteelle, joko lukioon tai ammatilliseen koulutukseen. Ammatilliseen
peruskoulutukseen ohjaavaa ja valmistavaa koulutusta ei tule markkinoida
välivuotena. Koulutukseen hakeutumisen ajankohta tuleekin
olla varsinaisen yhteishaun jälkeen täydennyshaussa
tai lisähakuna heinä- ja elokuussa. Valmistava
koulutus ei ole vaihtoehto tutkintoon johtavalle koulutukselle.
Ilman opiskelijapaikkaa jäävät nuoret
ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Heidän opiskeluvalmiutensa
sekä ammatinvalintaan liittyvät tavoitteensa ovat
hyvin erilaisia. Koulutus järjestetään
yksilölähtöisesti siten, että opiskelija
laatii yhdessä opettajan kanssa henkilökohtaisen opintosuunnitelman
omien tarpeidensa mukaisesti, jolloin nuori saa enemmän
irti koulutuksesta sekä tärkeitä onnistumisen
elämyksiä. Yhdessä nämä johtavat
itsetunnon ja opiskelumotivaation lisääntymiseen
ja edesauttavat oman alan löytymistä. Omien valmiuksien
mukaan eteneminen ja siirtymisten sujuvuus edellyttävät,
että koulutuksessa olevalla on mahdollisuus siirtyä joustavasti,
myös kesken vuoden, tutkintotavoitteiseen koulutukseen.
Koulutus ei pääsääntöisesti
olisi tarkoitettu erityisopetuksen tarpeessa oleville, koska he voivat
tarvittaessa hakeutua vammaisten valmentavaan ja kuntouttavaan opetukseen
ja ohjaukseen. Nuorella voi kuitenkin olla jokin oppimista
vaikeuttava tekijä, jolloin hän voi tarvita tukea,
mutta vammaisille opiskelijoille tarkoitettu valmentava ja kuntouttava
opetus ja ohjaus ei ole oikea paikka hänelle, eivätkä nämä nuoret halua
ottaa vastaan tällaista opiskelupaikkaa, jos sitä heille
tarjotaan. Tärkeätä on, että ammattistartissa
voidaan tarjota heille erityistä tukea esim. oppimisvaikeuksissa
ja sosiaalisissa ongelmissa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kokeilusta
tehdyn selvityksen mukaan ammattistartin kehittämishaasteita
olivat muun muassa opiskelijoiden elämänhallinnan
tukeminen ja opiskelijoiden heterogeenisuus, kokeilujen integroiminen
kiinteäksi osaksi koko organisaatiota tai oppilaitosta,
monenlaisten opiskelijoiden joskus hyvinkin yksilöllisten
opinpolkujen toteuttaminen organisaation tai oppilaitoksen tarjoamien
rakenteiden ja koulutusalojen puitteissa ja rajoissa sekä työelämään
tutustumisen ja valmentautumisen yhtenäiset käytännöt.
Vaikka ammattistartti ei korvaa perusopetuksen lisäopetusta,
ammattistartin opiskelijoille olisi voitava tarjota mahdollisuus
parantaa peruskoulun arvosanoja. Arvosanojen korottamismahdollisuus
motivoi opiskelemaan esimerkiksi äidinkieltä,
ruotsia, englantia tai matematiikkaa. Näiden taitojen ylläpitäminen
on keskeistä ammatillisten opiskeluvalmiuksien vahvistamista.
Hallituksen esityksen mukaan ammatillisesta koulutuksesta annetun
lain 30 §:n mukaan opiskelijalla on oikeus saada opetussuunnitelman
tavoitteita ja vaatimuksia keskeisiltä osin vastaavat ohjaavan
ja valmistavan koulutuksen opinnot tunnustetuksi ja hyväksiluetuksi.
Valiokunta toteaa, että suoritusten hyväksyminen
lisää opiskelijan motivaatiota opintoihin. Samalla opiskelijat
tutustuvat esimerkiksi ammatilliseen opiskeluun ja opiskelun tavoitteisiin.
Opintojen ohjaus
Koulutus suunnitellaan ohjaavassa ja valmistavassa koulutuksessa
opiskelijan tarpeiden mukaan. Käytännön
työskentely, tutustumisjaksot ja ohjaukselliset sisällöt
muodostavat kokonaisuuden, jonka järjestämisessä opinto-ohjauksen osuus
korostuu. Valiokunta painottaa, että koulutusta järjestettäessä opiskelijan
on tärkeää saada asiantuntevaa opinto-ohjausta.
Valiokunta on pitkään eri yhteyksissä kiinnittänyt
huomiota oppilaan ja opintojen ohjauksen merkitykseen ja riittävyyteen.
Tavoitteena on, että mahdollisimman monelle nuorelle kypsyy
jo perusopetuksen aikana valmius valita jatko-opintopaikka perusopetuksen
jälkeen. Sen vuoksi valiokunta pitää välttämättömänä,
että oppilaan- ja opintojenohjaukseen panostetaan nykyistä enemmän.
Riittävällä, asiantuntevalla ja ajoissa
aloitetulla opintojen ohjauksella voidaan parantaa merkittävästi
nuorten valmiuksia hakeutua hänelle sopivimpaan jatkokoulutukseen. Ei
myöskään riitä, että esimerkiksi
työelämäharjoittelua on vain 9. luokan
lopulla. Opintojen ohjaus on aloitettava aiemmin mutta viimeistään kahdeksannella
luokalla. Eri ammatteihin tutustumiseksi esimerkiksi Next Step-
messut antavat jo nuoremmillekin ajatuksia pohtia sopivia koulutusmahdollisuuksia.
Ammattistartista saatuja hyviä pedagogisia kokemuksia
tulee hyödyntää ja mahdollisuuksien
mukaan soveltaa perusopetuksessa, etenkin sen päättövaiheessa,
viimeisten opiskeluvuosien aikana.
Valiokunta korostaa, että pedagogiset taidot korostuvat
ohjaavassa ja valmistavassa koulutuksessa. Ammatillinen opettaja,
erityisopettaja ja opinto-ohjaaja ovat koulutuksia, joista ryhmän
vastuuhenkilö hyötyy. Ammattistartissa työparityöskentely
on eduksi opintojen laaja-alaisuuden sekä opettajan oman
jaksamisen kannalta. Opettajakoulutuksen saaneen työparina voisi
olla esimerkiksi yhteisöpedagogi tai sosionomi.
Koulutuksen saatavuus ja vaikutus aloituspaikkoihin
Valiokunta painottaa, että eri puolilla Suomea olevilla
nuorilla tulisi tarpeen mukaan olla mahdollisuus päästä ohjaavaan
ja valmentavaan koulutukseen. Näin ei ole nyt ollut, koska
kunnat ovat panostaneet nuorten palveluihin eri tavoin.
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus
on kokeilussa toteutettu koulutuksen järjestäjien
järjestämislupien kokonaisopiskelijamäärien
puitteissa. Valiokunta pitää järjestämislupiin
perustuvaa järjestelmää ohjaavan ja valmistavan
koulutuksen järjestämisessä oikeana.
Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua se, että valmentavan
koulutuksen paikat vähentävät toisen
asteen aloituspaikkoja. Toiminnan vakiintuessa tulisikin nämä opiskelijapaikat
lisätä järjestämislupiin. Valmistavan
koulutuksen opiskelijapaikat eivät saa vähentää perustutkintoon
johtavaa koulutusta ja lisätä tätä kautta
nuorten syrjäytymisvaaraa. Lisäksi usein ammattistartin
tarve ja toisen asteen koulutuspaikkojen tarve painottuu samoille
alueille, jolloin koulutuspaikkojen yhteismäärä muodostuu riittämättömäksi.
Jos nuorella ei olekaan mahdollisuutta jatkaa valmentavasta koulutuksesta ammatilliseen
tai lukiokoulutukseen, paikkamäärää ei
voida täysipainoisesti hyödyntää.
Valiokunta viittaa lausuntoonsa toimenpiteistä nuorten
syrjäytymisen ehkäisemiseksi (SiVL 10/2008
vp) ja korostaa, että nuorten opintopolun jatkuminen tulee
varmistaa.
Valiokunta kiinnittää huomiota, että maahanmuuttajanuorten
on vaikea päästä peruskoulusta jatkokoulutukseen.
Ammattistartit tarjoavat hyvän keinon tukea erityisesti
maahanmuuttajia koulutuksen nivelvaiheessa.
Seuranta
Valiokunta pitää tärkeänä seurata
valtakunnallisella tasolla ohjaavaan ja valmentavaan koulutukseen
pääsyä, koulutukseen osallistuvien määrän
kehitystä ja alueellisen saatavuuden kattavuutta. Valiokunta
ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus).
Lisäksi opetusministeriön tulee antaa sivistysvaliokunnalle
tietoja ensi vuoden koulutukseen osallistuvien määrästä ja
alueellisesta saatavuudesta vuoden 2010 loppuun mennessä.
Valiokunta katsoo, että pistejärjestelmän
perustuminen osaamiseen ja opintosuorituksiin on opiskelijalle motivoivaa.