Perustelut

Lissabonin strategian alkuperäisenä tavoitteena oli Euroopan kilpailukyvyn kehittäminen uudistamalla ja vahvistamalla sosiaalista suojelua, taloutta ja työllisyyttä jäsenmaissa. Strategian keskeinen lähtökohta oli, että talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikan samoin kuin ympäristöpolitiikan menestyminen nähdään toisistaan riippuvaisina. Sosiaalipolitiikan alalla päämääränä oli sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisääminen nykyaikaistamalla Euroopan sosiaalista mallia, investoimalla ihmisiin ja torjumalla sosiaalista syrjäytymistä.

Lissabonin strategian välitarkastelun yhteydessä vuonna 2005 tehtiin linjavalinta keskittyä kasvun ja työllisyyden edistämiseen, jolloin luovuttiin sosiaalisen suojelun vahvistamiseen liittyvien tavoitteiden asettamisesta strategian yhteydessä. Linjaus perustui näkemykseen siitä, että yhteisön kilpailukykyä ja sen myötä hyvinvointia voidaan parhaiten edistää kasvuun ja työllisyyteen keskittymällä, ja siihen, että EU:n toimivalta on näillä sektoreilla laajempi kuin sosiaalisessa suojelussa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta korosti Lissabonin strategiaa koskevissa lausunnoissaan sosiaalisen osallisuuden sekä riittävien ja laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikutuksia myös taloudelliseen kilpailukykyyn. Valiokunta on toistuvasti painottanut tasapainoisen taloudellisen ja sosiaalisen uudistumisen merkitystä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tärkeänä, että sosiaalinen ulottuvuus on uudessa strategiassa otettu aikaisempaa paremmin huomioon ja nostettu uudelleen keskeisiin tavoitteisiin. Myös taloudellisen kasvun ja sosiaalisen koheesion nykyistä parempi tasapaino ilmenee uudessa ohjelmassa. Valiokunta toteaa, että strategian hyvinvointitavoitteet ovat tärkeitä myös strategian yleisen hyväksyttävyyden kannalta.

Lissabonin strategian mukaisen uudistusprosessin hitauden ja jäsenvaltioiden heikon sitoutumisen on todettu olleen esteenä aiemmin asetettujen tavoitteiden saavuttamiselle. Tämän vuoksi on myönteistä, että sosiaalisen ulottuvuuden tavoitteiden etenemistä seurataan maakohtaisesti laadittavien suositusten avulla ja että niiden toimeenpanon valvontaa vahvistetaan. Tavoitteet on tarkoitus muuntaa kansallisen tason tavoitteiksi, joissa otetaan kunkin maan lähtötaso huomioon. Kuten strategiassa todetaan, ei kyseessä ole "yhden koon lähestymistapa", eivätkä strategiassa mainitut tavoitteet muodosta tyhjentävää luetteloa.

Konkreettisena tavoitteena on muun muassa kansallisten köyhyysrajojen alapuolella olevien ihmisten määrän vähentäminen 25 prosentilla, mikä tarkoittaisi 20 miljoonan ihmisen pääsemistä köyhyydestä. Kansallinen köyhyysraja on 60 prosenttia käytettävissä olevien tulojen mediaanista kussakin jäsenvaltiossa. Kansallisesti toteutettavana keinona todetaan muun muassa sosiaali- ja eläketurvajärjestelmän hyödyntäminen täysimääräisesti siten, että varmistetaan riittävä toimeentulon tuki ja terveyspalvelujen saatavuus. Lisäksi on kansallisesti toteutettava toimenpiteitä erityisten riskiryhmien, kuten yksinhuoltajaperheiden ja vammaisten henkilöiden, tilanteen parantamiseksi.

Syrjäytymisen ehkäisyn kannalta on tärkeää, että strategian yhtenä määrällisenä päätavoitteena on koulunsa varhaisessa vaiheessa keskeyttävien osuuden vähentäminen ja vähintään kolmannen asteen koulutuksen saaneiden osuuden kasvattaminen.

Valiokunta pitää tärkeänä, että kaikilta jäsenvaltioilta edellytetään samanlaista sitoutumista strategiaan ja että maakohtaisten suositusten heikkoon toteutumisasteeseen voidaan reagoida varoituksilla. Strategian tasapainoisen toteutumisen kannalta on välttämätöntä, että komissio osoittaa rohkeutta talouspoliittisen koordinaation ohella myös sosiaalisen koheesion edistämiseen liittyviin jäsenmaiden ongelmiin puuttumisessa. Valiokunta edellyttää, että Suomi on aktiivinen sosiaalisen koheesion edistämistä koskevissa kysymyksissä, kun strategiaa käsitellään Euroopan unionin toimielimissä.