Yleisperustelut
Eläkesäätiöissä ja
eläkekassoissa voidaan tällä hetkellä hoitaa etuusperusteisia
kollektiivisia lisäeläkejärjestelyjä,
jotka täydentävät lakisääteistä eläketurvaa.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että eläkesäätiöissä ja
eläkekassoissa olisi mahdollista perustaa myös
maksuperusteisia lisäeläkejärjestelyjä ja
vakuuttaa järjestelyyn liittyvää kuolemanvaraturvaa.
Nykyisin maksuperusteisia lisäeläkejärjestelyjä voivat
tarjota vain henkivakuutusyhtiöt ja ulkomaiset toimijat.
Tavoite saattaa eläkesäätiöt
ja eläkekassat tässä suhteessa kilpailullisesti
yhdenvertaiseen asemaan henkivakuutusyhtiöiden ja ulkomaisten
toimijoiden kanssa on valiokunnan näkemyksen mukaan perusteltu.
Maksuperusteinen lisäeläke
Lisäeläkejärjestely tarjoaa työnantajalle
mahdollisuuden työpaikan houkuttelevuuden lisäämiseen
ja työntekijöiden sitouttamiseen. Työntekijälle
lisäeläke merkitsee lakisääteistä eläkettä täydentävää eläketurvaa.
Samalla uusi lisäeläkemahdollisuus lisää pitkäaikaissäästämisen vaihtoehtoja.
Lakiehdotuksen tarkoitus on määritellä vähimmäissäännökset
maksuperusteisen lisäeläketurvan sisällöstä.
Eläkesäätiön tai -kassan säännöissä määriteltäisiin
muun muassa toimintapiiriin kuuluvat, järjestelystä eroaminen,
maksujen määräytymisperusteet, maksujen
laiminlyönnin seuraukset, oikeus keskeyttää maksaminen
sekä vapaakirjaoikeus. Säännöt
määrittelisivät käytännössä eläkejärjestelyn
sisällön.
Maksuperusteisessa lisäeläkejärjestelyssä eläkkeen
tai muun etuuden taso määräytyy vakuutusmaksuista
kertyneiden varojen ja niille saatujen tuottojen perusteella vähennettynä hallintokuluilla.
Ero etuusperusteiseen eläkejärjestelyyn on se,
että etuusperusteisessa järjestelmässä eläkkeiden
taso on päätetty etukäteen, jolloin rahastointi-
ja vakavaraisuuskysymykset ovat keskeisiä järjestelmän
kestävyyden kannalta. Maksuperusteisissa järjestelyissä sen
sijaan suhdanteilla on olennaisesti suurempi vaikutus kuin etuusperusteisessa
järjestelyssä.
Maksuperusteisissa järjestelyissä etuuden taso saattaa vaihdella siitä riippuen,
kuinka hyvin tai huonosti laitos tai vakuutettu ovat sijoituskohteita
valinneet ja kuinka pienin kuluin sijoituksia on hoidettu. Riski
eläkkeen tasosta on vakuutetulla. Järjestelmään
ei liity rahoittavalle yritykselle riskiä, koska nostettava
etuus on aina kunakin ajankohtana edellä mainitulla tavoin määräytyvä summa
eikä järjestelystä aiheudu ennakoimattomia,
jälkikäteen syntyviä kustannuksia. Vakuutusmaksuja
voivat maksaa sekä työnantaja että työntekijä hyväksyttyjen
sääntöjen mukaan.
Oikeus kertyneisiin varoihin
Lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentin
mukaan vakuutetulla ei olisi oikeutta vapaakirjaan eli oikeutta
eläkerahaston varoihin, jos hän lakkaa olemasta
järjestelyn osapuolena. Lisäeläkejärjestelyyn
kuuluminen lakkaa esimerkiksi työntekijän lähtiessä toisen
työnantajan palvelukseen tai siirtyessä saman
työnantajan palveluksessa tehtäviin, joihin ei
liity lisäeläketurvaa. Eläkesäätiön
tai eläkekassan säännöissä voitaisiin
kuitenkin määrätä vapaakirjaoikeudesta
toisin. Työntekijän kuollessa ennen eläketapahtumaa jäävät
eläkevarat maksuperusteisessa järjestelyssä muiden
järjestelyyn kuuluvien vakuutettujen hyväksi,
paitsi silloin, kun järjestelyyn on liitetty etuusperusteinen,
kertyneitä säästöjä vastaava
kuolemanvaraturva.
Vakuutetun erotessa järjestelystä ennen eläketapahtumaa
hänellä kuitenkin olisi lakiehdotuksen 10 §:n
2 momentin mukaan aina oikeus saada vapaakirjana omia maksuja vastaava osuus
rahaston varoista. Tarvetta säätää oikeudesta
omia maksuosuuksia vastaavaan vapaakirjaan on esityksessä perusteltu
perustuslakivaliokunnan kannanotoilla. Sosiaali- ja terveysvaliokunta — ottamatta
muutoin kantaa perusteluissa esitettyyn — toteaa, ettei
säännöksessä tarkoitettu maksuosuuksien
suojaaminen sosiaali- ja terveysvaliokunnan näkemyksen
mukaan ole identtinen niiden sääntelytilanteiden
kanssa, joihin perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa määritellessään
ansaitun eläkkeen omaisuudensuojaa. Valiokunta huomauttaa,
että myös suoritetut maksut voidaan menettää sijoitusten arvon laskiessa.
Esityksen taustaa
Eduskunta on hyväksyessään ammatillisia
lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta
ja valvonnasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin
2003/41/EY (myöhemmin lisäeläkedirektiivi)
toimeenpanon (HE 156/2005 vp) edellyttänyt,
että hallitus valmistelee viipymättä vakuutettujen
ja työnantajien oikeudet ja velvollisuudet turvaavan,
toimivan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen eläkerahastolain
kokonaisuudistuksen, jossa yhtenä tavoitteena on mahdollistaa
maksuperusteisten lisäeläkkeiden järjestäminen
työnantajan, työnantajaryhmän tai muun
kollektiivin perustamissa omissa lisäeläkelaitoksissa
(EV 34/2006 vp).
Eduskunta edellytti kokonaisuudistusta koskevan esityksen antamista
eduskunnalle vuoden 2006 aikana. Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti
eduskunnalle syyskuussa 2006, että esitys annetaan 30.6.2007
mennessä. Hallitus on nyt kuitenkin päätynyt kokonaisuudistuksen sijasta
esitykseen, jossa erillislailla säädetään maksuperusteisesta lisäeläketurvasta
eläkesäätiöissä ja
-kassoissa. Järjestelyyn sovelletaan joko eläkesäätiölakia
tai vakuutuskassalakia, jotka ovat monin osin vanhentuneita ja sen
vuoksi vaikeaselkoisesti sovellettavissa nyt esitettyyn lakiehdotukseen.
Lakiehdotukseen sisältyykin useita — osin lainsäädännön
vanhentumisesta johtuvia — puutteita, joita valiokunta
ehdottaa jäljempänä korjattavaksi.
Tiedonantovelvoitteet, vastuut ja oikeusturvakeinot
Valiokunta katsoo, että vakuuutetun aseman tulee olla
yhdenvertainen riippumatta siitä, järjestääkö työnantaja
lisäeläketurvan eläkesäätiössä, eläkekassassa
tai henkivakuutusyhtiössä. Lakiehdotuksessa merkittävä puute
on, että vakuutetun asema jäisi eläkesäätiössä tai
-kassassa perustettavassa lisäeläkejärjestelyssä heikommaksi
kuin mitä se on silloin, kun työnantaja ottaa
lisäeläkkeen henkivakuutusyhtiöstä.
Eläkesäätiön tai -kassan tiedonantovelvoitteet,
vastuut sekä vakuutetun oikeusturvakeinot ovat jääneet
lakiehdotuksessa vajavaisesti säännellyiksi. Valiokunta
ehdottaakin lakiehdotusta täydennettäväksi.
Lakiehdotuksessa lisäeläkejärjestelyn
piiriin tulevan tai kuuluvan työntekijän taikka
vapaakirjan saajan tiedonsaantioikeus on jätetty nykyisen
eläkesäätiölain ja vakuutuskassalain
varaan. Näiden lakien mukaan tiedonantovelvoitteiden täyttämiseksi
riittää sääntöjen toimittaminen
asianomaiselle henkilölle. Maksuperusteisissa järjestelmissä,
joissa kustannusten ja riskin kantaminen kuuluu
olennaiselta osin työntekijälle, lakiehdotuksen
mukainen malli on täysin riittämätön.
Valiokunta ehdottaa lakiin lisättäväksi
säännökset eläkesäätiön
ja -kassan tiedonantovelvoitteista.
Eläkesäätiö- ja vakuutuskassalaissa
on puutteelliset säännökset myös
säätiön tai kassan vastuusta toimintapiiriinsä kuuluvia
eläkkeensaajia kohtaan. Nykyiset vastuusäännökset
koskevat vain eläkesäätiön tai
-kassan puolesta toimivien henkilökohtaista tuottamuksellista
korvausvastuuta. Vastuusäännösten puutteellisuudella
on suuri merkitys, jos työntekijä saa virheellisiä, puutteellisia
tai harhaanjohtavia tietoja eläkeoikeudestaan tai karttuneen
eläkkeen määrästä. Valiokunta
ehdottaa lakiin lisättäväksi säännöksen puutteellisista tai
virheellisestä tiedoista aiheutuvasta vastuusta.
Vakuutussopimuslain mukaan tiedot vakuutetun käytettävissä olevista
oikeusturvakeinoista on annettava korvauspäätöksessä tai
muussa vakuutusta koskevassa päätöksessä eli
siinä yhteydessä, jossa vakuutetulle voi syntyä tarve
oikeusturvakeinojen käyttämiseen. Eläkesäätiö-
ja vakuutuskassalaissa riittää, että nämä tiedot
ovat säätiön tai kassan säännöissä.
Koska maksuperusteisissa lisäeläkejärjestelyissä työntekijän vastuut
ja velvoitteet lisääntyvät, on työntekijän käytettävissä olevat
oikeusturvakeinot myöskin määriteltävä lain
tasolla. Valiokunta ehdottaa lakiin lisättäväksi
säännökset oikeusturvakeinoista annettavista
tiedoista sekä kanneajasta ja oikeuspaikasta.
Verokohtelu
Valiokunta toteaa, että järjestelyyn liittyvät vero-oikeudelliset
kysymykset, jotka ratkaisevasti vaikuttavat järjestelyn
sisältöön, on valmistelussa selvitetty
puutteellisesti. Eläkevakuutukset ovat tuotteita, jotka
lähtökohtaisesti ovat vapaasti muotoiltavissa.
Kuitenkin käytännössä verosäännökset
vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaisiksi tuotteet muotoutuvat.
Lakiehdotuksen 7 §:n mukaan työntekijän eläkejärjestelyyn
liittyminen tai siitä eroaminen olisi työntekijän
päätettävissä. Tästä ei
säätiön tai kassan säännöissä voisi
määrätä toisin. Ehdotuksen ongelmana
on, että järjestelyjä, joihin työntekijä voisi
halutessaan liittyä tai erota, ei voida verotuksessa pitää kollektiivisina
lisäeläkejärjestelyinä. Tällöin
työnantajan maksama eläkemaksun määrä olisi
luettava työntekijän veronalaiseksi tuloksi eikä työntekijän
maksamaa eläkemaksua voitaisi pitää hänen
verotuksessaan vähennyskelpoisena. Lisäksi se,
että työnantaja voisi kieltää uuden
työntekijän liittymisen järjestelyyn,
olisi selkeästi vastoin kollektiivisen järjestelmän
perusluonnetta.
Kollektiivisella lisäeläketurvalla tarkoitetaan verolainsäädännössä työnantajan
työntekijöistä koostuvalle henkilöpiirille
järjestämää vapaaehtoista lisäeläketurvaa,
jonka henkilöpiiri on määritelty ryhmittäin
työalan tai muun siihen verrattavan perusteen mukaan siten,
ettei se kohdistu nimettyihin tai yksilöllisesti määrättyihin henkilöihin.
Keskeistä on, että ryhmä määräytyy
objektiivisin perustein ja että lisäeläketurvan
piiriin kuuluvat kaikki ryhmän tunnusmerkit täyttävät
työntekijät. Tuloverolain 96 a §:n mukaan
verovelvollisella on oikeus vähentää ansiotulostaan
eläkesäätiössä, eläkekassassa
tai vakuutusyhtiössä kollektiivisesti järjestetystä lisäeläketurvasta
suorittamiaan maksuja. Jos eläkejärjestely luokitellaan
muuksi kuin kollektiiviseksi järjestelyksi, se johtaa työntekijän
kannalta epäedulliseen verokohteluun.
Valiokunta ehdottaa edellä olevan perusteella 7 §:n
poistamista lakiehdotuksesta. Laissa ei olisi tarkoituksenmukaista
ohjata säätiöitä ja kassoja
järjestelyihin, jotka osapuolten edun vastaisesti olisivat verotuksellisesti riskipitoisia.
Valiokunta
korostaa kuitenkin, että eläkesäätiöiden
ja -kassojen on, kuten vakuutusyhtiöidenkin, aina syytä selvittää järjestelyn
yhdenmukaisuus verolainsäädännön
kanssa, jottei kaksinkertaista verotusta tapahdu. Mikäli
järjestely on toteutettu siten, että se täyttää tuloverolain 96 a §:n
edellytykset, työnantajan maksamia maksuja ei lueta työntekijän
verotettavaksi tuloksi ja työntekijän maksamat
maksut ovat hänelle ansiotuloverotuksessa vähennyskelpoisia. Vähennyskelpoisuuden
edellytyksenä on, että eläkettä aletaan
maksaa vanhuuseläkkeenä aikaisintaan vakuutetun
täytettyä 60 vuotta. Työnantajan maksut ovat myös
sen verotuksessa vähennyskelpoisia.
Esityksen perustelujen mukaan verotuen vaikutus valtion verotuloihin
riippuu siitä, synnyttävätkö uudet
maksuperusteiset lisäeläkejärjestelyt
uutta säästämistä vai korvaavatko
ne muuta säästämistä. Perusteluissa
arvioidaan lisäeläkkeiden saattavan vähentää muuta
pitkäaikaissäästämistä ja
vaikutuksen tällöin kohdistuvan lähinnä yksilölliseen
eläkevakuutussäästämiseen. Vaikutus
verotuloihin olisi tällöin vähäinen.
Esityksen mukaan on ennakoitavissa, että ainakin osa
työntekijöistä käyttää eläkesäästönsä eläkeiän
varhentamiseen. Valiokunta katsoo, että eläkepolitiikan
tavoitteiden näkökulmasta olisi aiheellista arvioida,
missä määrin on tarpeen edistää sellaisia
eläkejärjestelyjä, jotka ovat omiaan
kannustamaan työntekijöitä entistä aikaisempaan
poistumiseen työelämästä.
Jatkovalmistelusta
Valiokunta toteaa, että nyt korjattavaksi ehdotettavat
kohdat olisi jo valmistelussa tullut huolellisemmin selvittää ja
sosiaali- ja terveysministeriön olisi ennen esityksen antamista
tullut paremmin varmistua lainvalmistelun laadusta.
Vaikka valiokunta lukuisin korjauksin ehdottaa lakiehdotukset
hyväksyttäviksi, valiokunta pitää välttämättömänä,
että sosiaali- ja terveysministeriössä ryhdytään
pikaisesti valmistelemaan eduskunnan jo vuonna 2006 edellyttämää uutta eläkerahastolakia.
Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus).
Esityksessä uutta lakiehdotusta maksuperusteisista
lisäeläkejärjestelyistä perustellaan
ensisijaisesti kilpailuun liittyvillä näkökohdilla.
Esityksen mukaan ehdotuksen perimmäisenä tavoitteena
on luoda tasapuoliset mahdollisuudet eläkesäätiöille
ja -kassoille muiden toimijoiden kanssa tarjota lisäeläkejärjestelyjä.
Valiokunta huomauttaa, että kilpailukysymykset on kuitenkin
muilta osin sivuutettu esityksessä. Esimerkiksi mahdollisuutta
siirtää lisäeläketurva henkivakuutusyhtiöstä eläkesäätiöön
tai -kassaan ei käsitellä esityksessä.
Valiokunta viittaa lausumaansa, jossa se on edellyttänyt
kilpailuedellytysten tasapuolisuuden parantamista (StVM 52/2002
vp). Myös pääministeri Matti
Vanhasen II hallituksen hallitusohjelma lähtee siitä, että kilpailua
työeläkealalla edistetään sosiaali- ja
terveysministeriössä vuonna 2006 tehdyn selvityksen
pohjalta. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että jatkossa
varmistetaan myös pienempien työeläkelaitosten
toiminnan turvaavan lainsäädännön
asianmukainen kehitys.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki maksuperusteisista lisäeläkejärjestelyistä eläkesäätiöissä ja
eläkekassoissa
4 §. Määritelmät.
Pykälän 4 kohdasssa sijoitussidonnainen eläkejärjestely
on määritelty niin, että järjestely
olisi sijoitussidonnainen, jos vakuutetulla itsellään
olisi oikeus päättää sijoituskohteista.
Ehdotettu määritelmä merkitsisi muun muassa
sitä, että lakiehdotuksen 14 §:ssä olevia vastuuvelan
kattamista koskevia säännöksiä ja 15 §:ssä säädettyä katteen
eriyttämistä koskevaa säännöstä sovellettaisiin
vain niihin järjestelyihin, joissa sijoituskohteista päättää vakuutettu.
Tämä ei kuitenkaan ole tarkoitus.
Sijoitussidonnaisuudella vakiintuneesti tarkoitetaan sitä,
että kertyvän säästön
tai saatavan etuuden määrä on riippuvainen
valittujen sijoituskohteiden arvon kehityksestä. Näin
on riippumatta siitä, mikä taho sijoitusten valinnasta
päättää. Valiokunta ehdottaa
määritelmää muutettavaksi vakuutusluokkalain
15 §:ssä olevan säännöksen
kanssa vastaavasti niin, ettei sijoitussidonnaisuutta määritellä sen
perusteella, mikä taho sijoituksista päättää, vaan että sijoitussidonnaisuus
merkitsee järjestelyjä, jossa etuudet on sidottu
sijoituskohteiden arvon kehitykseen.
7 §. Järjestelyn vapaaehtoisuus.
Pykälä ehdotetaan poistettavaksi, koska pakottava
säännös, joka mahdollistaa työntekijän
eläkejärjestelyyn liittymisen tai siitä eroamisen
niin halutessaan, merkitsee, etteivät järjestelyt
olisi kollektiivisia eläkejärjestelyjä.
Tällainen säännös tarkoittaisi, ettei
järjestely täyttäisi tuloverolain 96 a §:n mukaisia
vaatimuksia järjestelyn kollektiivisuudesta ja että verokohtelu
olisi työntekijän kannalta epäedullista.
Valiokunta huomauttaa, että pykälän otsikossa
samoin kuin perusteluissa vapaaehtoisen eläkejärjestelyn
käsitettä on käytetty vakiintuneesta
merkityksestä poiketen. Lisäeläketurvan
vapaaehtoisuudella on vakiintuneesti tarkoitettu vapaaehtoisuutta
työnantajan näkökulmasta erotuksena lakisääteisestä pakollisesta
työeläkkeestä.
8 §. Järjestelyn sisältö.
Pykälään sisältyy tahdonvaltaisia
säännöksiä, jotka antaisivat
mahdollisuuden lisäeläkejärjestelyn muotoilemiseen
siten, että sen yhdenmukaisuus tuloverolain 96 a §:n
kanssa vaarantuu. Verokohtelu riippuisi silloin siitä,
miten tosiasiassa on menetelty.
Valiokunta ehdottaa pykälää muutettavaksi siten,
että se ei olisi samassa määrin omiaan
ohjaamaan eläkesäätiöitä ja
-kassoja ottamaan sääntöihinsä
osapuolten edun vastaisesti verotuksellisesti riskipitoisia ehtoja.
Pykälän 3 ja 9 kohta ehdotetaan poistettaviksi
ja selvyyden vuoksi pykälän 2, 4, 6 ja 7 kohtien
ilmaisut muutetaan monikkomuotoon ja toimintapiiriin kuuluva ilmaistaan
pykälässä käsitteellä vakuutettu. Koska
7 § ehdotetaan poistettavaksi, pykälän numerointi
muuttuu 7 §:ksi.
10 §. Tiedot liityttäessä lisäeläkejärjestelyyn (Uusi).
Ehdotetussa pykälässä täydennetään
eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa
säädettyjä tiedonantovelvoitteita, jotka
käsittävät pääasiassa
eläkesäätiön tai -kassan sääntöjen
toimittamisen sekä eräiden tietojen antamisen
asianomaisille heidän pyynnöstään.
Pelkkien sääntöjen toimittaminen ja tietojen
antaminen pyynnöstä ei pykälän
mukaan riitä täyttämään
tiedonantovelvoitteita maksuperusteisessa lisäeläkejärjestelyssä.
Säännöt voivat olla hyvin vaikeaselkoisia ja väärinkäsitysten riski sen
takia suuri. Lisäksi saattaa olla epäselvää,
missä määrin säännöt
kattavat esimerkiksi sijoitustoimintaan liittyviä riskejä.
Siksi pykälässä on lähtökohtana,
että vakuutetun on saatava lisäeläkejärjestelyä koskevat
keskeiset tiedot myös helpommin omaksuttavalla ja ymmärrettävällä tavalla.
Periaate on sama kuin vakuutussopimuslaissa (543/1994)
säädetyissä tiedonantovelvoitteissa.
Henkilökohtaista suullista tiedottamista ei kuitenkaan
edellytetä. Riittävää on, että vakuutetulle
luovutetaan lisäeläkejärjestelyyn liittymisen yhteydessä kirjallista
aineistoa, esimerkiksi esite, jossa selkeästi ja tarvittaessa
esimerkkien avulla havainnollistaen tuodaan esille pykälässä edellytetyt
tiedot.
Pykälän 1 momentin mukaan vakuutetulle on ensinnäkin
annettava tiedot vakuutusturvan laajuudesta ja olennaisista rajoituksista.
Vakuutusturvan laajuus tarkoittaa tietoja etuuksista, niiden suuruudesta
tai määräytymisperusteista sekä etuuksien
saamisen edellytyksistä. Olennaiset rajoitukset voivat
samoin liittyä etuuksien saamisen edellytyksiin. Lisäksi
olisi selvitettävä etuuksien suoritusaika sekä lisäeläkejärjestelystä eroamisen
vaikutukset, kuten säilyvätkö ja missä määrin
vakuutetun ja edunsaajan oikeudet eläkkeeseen, muihin etuuksiin
tai lisäeläkejärjestelyn varoihin. Edelleen
olisi annettava tiedot 7 §:n 4—8 kohdassa mainituista
seikoista. Nämä tiedot koskevat vakuutetun maksuosuuksien määräytymisperusteita
(4 kohta), maksujen laiminlyönnin seurauksia (5 kohta),
vakuutetun oikeutta keskeyttää maksujen suorittaminen
(6 kohta), vakuutetun oikeutta valita sijoituskohteet ja vaihtaa
niitä (7 kohta) sekä mahdollisuutta siirtää kertyneet
varat ja niiden tuotot toiseen lisäeläketurvaa
järjestävään vakuutuslaitokseen (8
kohta).
Momentin toinen virke koskee varojen sijoittamiseen liittyviä tietoja.
Maksuperusteinen lisäeläkejärjestely
voidaan toteuttaa siten, että eläkesäätiön
hallitus ja asiamies tai eläkekassan hallitus ja toimitusjohtaja
päättävät varojen sijoittamisesta
vakuutettujen ja edunsaajien lukuun vahvistetun sijoitussuunnitelman
periaatteiden mukaisesti. Koska riski sijoitusten arvonkehityksestä on
tällöinkin vakuutetuilla, heille olisi annettava
tietoja myös sijoitussuunnitelmasta, kuten tietoja sijoituspolitiikasta sekä sijoitusten
jakautumisesta ja siihen liittyvistä riskeistä.
Jos kysymyksessä on sellainen sijoitussidonnainen lisäeläkejärjestely,
jossa vakuutettu valitsee sijoituskohteet, on annettava tietoja
sijoituskohteiden valinnan kannalta olennaisista seikoista. Vakuutetun
tulisi saada tietoa valittavissa olevien sijoitusrahastojen tai
muiden sijoituskohteiden ominaisuuksista ja keskeisistä eroista ottaen
erityisesti huomioon näiden seikkojen vaikutus maksetuille
varoille mahdollisesti kertyvään tuottoon. Valittavissa
olevista sijoituskohteista annettavien tietojen on oltava sellaiset,
että vakuutetulla on niiden perusteella mahdollisuus valita
sijoituskohteista omiin sijoitustavoitteisiinsa sopivat kohteet.
Tietoa on annettava myös sijoitusrahastoihin liittyvistä maksuista
ja kuluista sekä vakuutetun mahdollisuudesta vaihtaa sijoituskohteita
ja vaihtamisesta mahdollisesti aiheutuvista kuluista.
Vakuutetulle on ilmoitettava myös sijoituskohteisiin
liittyvistä riskeistä. On mainittava selkeästi,
että sijoitusrahastoihin tai muihin sijoituskohteisiin
ohjatuille varoille ei ehkä kerrykään
tuottoa ja että sijoitetut varat voivat vähentyä tai
ne voi jopa kokonaan menettää.
Pykälän 2 momentissa on viittaus eläkesäätiölain
ja vakuutuskassalain säännöksiin
tiedonantovelvoitteista, joita noudatetaan ehdotetun pykälän
lisäksi.
Tietojen antamisesta on lisäksi voimassa, mitä eläkesäätiölain 49 a
ja 49 b §:ssä sekä vakuutuskassalain
84 a ja 84 b §:ssä säädetään.
11 §. Tiedot vakuutussuhteen aikana (Uusi).
Ehdotetun pykälän mukaan vakuutetulle on vuosittain
ilmoitettava eläke-etuuksien kertymästä sekä muista
lisäeläkejärjestelyä koskevista,
vakuutetun kannalta ilmeisen merkityksellisistä seikoista.
Ilmeisen merkityksellisiä seikkoja ovat esimerkiksi vakuutetun
itsensä maksamien maksuosuuksien määrä sekä sijoitussidonnaisessa
lisäeläkejärjestelyssä erityisesti
tiedot sijoituskohteiden arvon kehityksestä sekä sijoituksiin
liittyvien tuottojen ja kulujen määristä ja muutoksista.
Pykälän toinen virke koskee tiedonantovelvoitetta
vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen. Maksuperusteisessa
lisäeläkejärjestelyssä vakuutustapahtuma
on yleensä järjestelyssä sovitun eläkeiän
saavuttaminen, mutta se voi olla myös vakuutetun kuolema,
jos järjestelyyn liittyy kuolemanvaraturva. Tällöin
tiedonantovelvollisuus kohdistuu siihen, jolla on oikeus vaatia
suoritusta lisäeläkejärjestelystä.
Näitä henkilöitä ovat edunsaajat,
jotka käytännössä yleensä ovat
vakuutetun lähiomaisia. Heille olisi annettava tietoja
esimerkiksi kuolemanvarakorvauksen määräytymisestä ja
korvauksen hakemismenettelystä.
Pykälä vastaa periaatteiltaan vakuutussopimuslain
7 §:ää.
12 §. Tieto oikeusturvakeinoista (Uusi).
Oikeusturvakeinoista on eläkesäätiölain
ja vakuutuskassalain mukaan mainittava säännöissä.
Ehdotetun pykälän mukaan oikeusturvakeinot on selvitettävä myös
vakuutustapahtuman johdosta annettavassa tai lisäeläkejärjestelyä koskevassa muussa
päätöksessä. Näin vakuutettu
tai edunsaaja saa tiedon mahdollisuudestaan hakea päätökseen
muutosta siinä yhteydessä, jossa tarve oikeusturvakeinojen
käyttämiseen voi syntyä. Pykälä vastaa
vakuutussopimuslain 8 §:ää.
13 §. Vastuu puutteellisista tai virheellisistä tiedoista
(Uusi).
Ehdotetun pykälän mukaan eläkesäätiöllä ja
eläkekassalla olisi samanlainen vastuu antamistaan tiedoista
kuin vakuutuksenantajalla on vakuutussopimuslain 9 §:n
ja 76 §:n 2 momentin mukaan. Vakuutussopimuslain
säännökset pohjautuvat puolestaan mm.
kauppalain (355/1987) ja kuluttajansuojalain (38/1978) säännöksiin,
jotka koskevat myyjän vastuuta virheellisistä markkinointitiedoista.
Pykälän 1 momentti koskee 10 §:n
1 momentissa tarkoitettuja, maksuperusteiseen lisäeläkejärjestelyyn
liittymisen yhteydessä annettavia tietoja. Virheelliset
tai harhaanjohtavat tiedot voivat kuitenkin koskea myös
seikkaa, joka ei kuulu 10 §:n 1 momentin mukaisen tiedonantovelvollisuuden
piiriin.
Vakuutetun aiheellisen käsityksen arvioinnin tulee
perustua objektiivisiin näkökohtiin. Lähtökohtana
on sen arviointi, mihin keskivertovakuutettu kyseisessä tilanteessa
voi perustellusti päätyä. Jos vakuutetulle
syntynyt väärä käsitys johtuu
siitä, ettei hän ollut kohtuullisen huolellisesti
perehtynyt saamiinsa tietoihin, hän ei voi vedota säännökseen.
Vakuutettu ei myöskään voi vedota tietoon,
jonka hän jo sen antamisen aikaan tiesi virheelliseksi.
Arvioinnissa voidaan poikkeuksellisesti nojautua myös
subjektiivisiin seikkoihin. Esimerkiksi vakuutetun iän
tai muun havaittavan syyn takia puutteellinen kyky ymmärtää saamaansa tietoa
voidaan ottaa arvioinnissa huomioon. Jos vakuutetulla toisaalta
on erityisasiantuntemusta esimerkiksi sijoitustoiminnasta, voidaan
ottaa huomioon myös se, mitä hänen asiantuntemuksensa
perusteella olisi pitänyt tietää, vaikka
sijoituskohteiden valinnasta annettu informaatio objektiivisesti
arvioiden olisi ollut harhaanjohtavaa. Vastuu puutteellisista tai
virheellisistä tiedoista ei pykälän mukaan
edellytä tuottamusta. Vakuutetun eläke-etuudet
tai muut lisäeläkejärjestelyyn liittyvät
oikeudet tai velvollisuudet voivat vakuutetun osalta saada eläkesäätiön,
eläkekassan tai järjestelyn rahoittajan tarkoitusta vastaamattoman
sisällön, vaikka kukaan eläkelaitoksen
puolella ei olisi menetellyt huolimattomasti.
Pykälän 2 momentti koskee 11 §:ssä säädettyä tietojen
antamista vakuutussuhteen aikana. Annetun tiedon voidaan katsoa
vaikuttaneen momentissa tarkoitetulla tavalla vakuutetun menettelyyn
esimerkiksi silloin, kun hän jättää ottamatta
harkitsemansa yksilöllisen henki- tai eläkevakuutuksen
saatuaan lisäeläkejärjestelyn perusteella
kertyneistä etuuksista väärän
tiedon.
Momentin viimeisen virkkeen mukaan säännös
ei kuitenkaan koske tietoja, jotka eläkesäätiö tai
eläkekassa on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen
antanut tulevasta etuudesta tai muusta korvauksesta. Vakuutetulle
tai edunsaajalle mahdollisesti annetut ennakkotiedot eläkemäärästä tai
kuolemanvarakorvauksen suuruudesta eivät vaikuta eläkesäätiön
tai eläkekassan suoritusvelvollisuuteen. Vahingonkorvausvastuu
sen sijaan voi tulla kysymykseen, jos virheellisestä menettelystä on
aiheutunut vakuutetulle tai edunsaajalle vahinkoa.
20 §. Kanneaika ja oikeuspaikka (Uusi).
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukainen kanneaika, kolme
vuotta, ja sen alkamisajankohta vastaavat vakuutussopimuslain 74 §:ssä säädettyä.
Keskeistä säännöksessä on
kanneajan alkamisajankohdan kytkeminen paitsi kirjallisena saatuun tietoon
päätöksestä myös kirjalliseen
tietoon kanteen nostamiselle asetetusta määräajasta.
Valinnaista oikeuspaikkaa koskeva 2 momentin säännös
vastaa asiasisällöltään oikeudenkäymiskaaren
10 luvun 5 §:ksi esitettyä kuluttajariita-asioiden
oikeuspaikkasäännöstä (HE
70/2008 vp — EV 5/2009 vp).
Säännös korvaisi vakuutussopimuslain
74 §:n nykyisen, kantajan kotipaikan tuomioistuinta
koskevan säännöksen. On perusteltua,
että vakuutetulla on maksuperusteisessa lisäeläkejärjestelyssä samanlainen
oikeus kuin vakuutetulla vapaaehtoisessa eläkevakuutuksessa
valita riita-asian oikeuspaikaksi myös oman kotipaikkansa
tai vakituisen asuinpaikkansa käräjäoikeus.
22 (18) §. Voimaantulo.
Valiokunta ehdottaa, että laki tulisi voimaan
1 päivänä huhtikuuta 2009.
2. Laki eläkesäätiölain
muuttamisesta
Voimaantulosäännös.
Valiokunta ehdottaa, että laki tulisi voimaan 1 päivänä huhtikuuta
2009.
Eläkesäätiöiden tulisi täyttää esitetyn
lainsäädännön mukaiset vakavaraisuusvaatimukset
ehdotettujen lakien voimaantullessa. Lisäeläkerahastodirektiivin
mukaan vaatimusta vastuuvelan ylittävistä omista
varoista voidaan kuitenkin kansallisesti lykätä 23
päivään syyskuuta 2010 asti niiden eläkelaitosten
osalta, jotka eivät harjoita rajat ylittävää toimintaa.
Valiokunta ehdottaa, että eläkesäätiölain
voimaantulosäännökseen otettaisiin siirtymäsäännökset,
joilla muuta kuin rajat ylittävää toimintaa
harjoittavat eläkesäätiöt suljettaisiin
edellä mainittujen vakavaraisuusvaatimusten osalta lain
soveltamisalan ulkopuolelle mainitun siirtymäajan loppuun
asti.
3. Laki vakuutuskassalain muuttamisesta
83 t §.
Pykälään sisältyy kaksi virheellistä viittausta. Pykälässä tulee viitata
83 a §:n sijasta 83 s §:ään.
Myös pykälän viittaus lain 83 c §:ään
tulee muuttaa viittaukseksi 83 a §:ään.
Viittausten korjaaminen ei muuta 83 t §:n
asiasisältöä.
Voimaantulosäännös.
Valiokunta ehdottaa, että laki tulisi voimaan 1 päivänä huhtikuuta
2009.
Eläkekassojen tulisi täyttää esitetyn
lainsäädännön mukaiset vakavaraisuusvaatimukset
ehdotettujen lakien voimaantullessa. Lisäeläkerahastodirektiivin
mukaan vaatimusta vastuuvelan ylittävistä omista
varoista voidaan kuitenkin kansallisesti lykätä 23
päivään syyskuuta 2010 asti niiden laitosten
osalta, jotka eivät harjoita rajat ylittävää toimintaa.
Valiokunta ehdottaa, että vakuutuskassalain voimaantulosäännökseen
otettaisiin siirtymäsäännökset,
joilla muuta kuin rajat ylittävää toimintaa
harjoittavat eläkekassat suljettaisiin edellä mainittujen
vakavaraisuusvaatimusten osalta lain soveltamisalan ulkopuolelle
mainitun siirtymäajan loppuun asti.