Yleistä

Hallitus aikoo heikentää vanhusten palveluita poistamalla vanhuspalvelulaista vastuutyöntekijää koskevan pykälän sekä poistamalla laista listauksen siitä asiantuntemuksesta, jota kunnalla on oltava käytettävissä vanhuspalveluissa. Lisäksi hallitus oli aiemmin linjannut heikentävänsä vanhuspalvelulain toimeenpanoa tukevaa laatusuositusta siten, että hoitotyöntekijöiden vähimmäismäärää tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa lasketaan 0,4—0,5 työntekijään hoidettavaa vanhusta kohden. Tämän hallitusohjelmakirjauksensa hallitus on äskettäin perunut, mutta aikoo silti jatkaa heikennyksiä mm. väljentämällä mitoitukseen laskettavan henkilöstön kelpoisuuksia. 

Hallituksen esitys vanhuspalvelulain muuttamiseksi on osa hallituksen kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämistä koskevaa toimenpideohjelmaa. Sinänsä kannatamme säätelyn vähentämistä, jos kyse on ns. "turhista" normeista. Emme kuitenkaan pidä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten suojaksi tehtyjä säädöksiä missään tapauksessa turhina. Vanhuspalvelulakiin nyt esitetyt heikennykset vaikuttavat suoraan ikäihmisten palveluiden laatuun ja saatavuuteen. Tästä syystä emme voi hyväksyä tehtyä esitystä.  

Vanhuspalvelulaki on osoittautunut tarpeelliseksi

Vanhuspalvelulaki, joka tuli voimaan 1.7.2013, tarkoitti pitkään odotettua parannusta vanhusten asemaan. Lain tarkoituksena on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia sekä parantaa iäkkäiden ihmisten mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja palvelujen kehittämiseen kunnassa. Lisäksi lain tarkoituksena on parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä vahvistaa hänen mahdollisuuttaan vaikuttaa hänelle järjestettävien palvelujen sisältöön ja toteuttamistapaan.  

Laki on ollut voimassa vasta kolme vuotta, ja lain voimaantulon seurauksena vanhusten asemaan ja sen parantamiseen on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota. THL:n ja Valviran vanhuspalvelulain toteutumista seuranneiden kyselyiden tulosten perusteella on valtakunnallisen valvonnan ja ohjauksen kautta pystytty vaikuttamaan vanhustenhoidon epäkohtien korjaamiseen. Pidämme näitä parannuksia tärkeinä, mutta ne eivät vielä ole riittäviä. Missään tapauksessa vanhusten hoidon tilanne ei ole parantunut niin, että lakiin voisi tehdä nykyistä löysempiä kirjauksia. 

Vanhuspalveluiden osaaminen on turvattava

Esityksessä ehdotetaan, että vanhuspalvelulain kuntien käytettävissä olevaa asiantuntemusta koskevasta 10 §:stä poistettaisiin listaus ammattialoista, joista kunnalla tulee olla käytettävissään erityisasiantuntemusta. Listauksen mukaan erityisasiantuntemusta on oltava ainakin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, gerontologisen hoito- ja sosiaalityön, geriatrian, lääkehoidon, ravitsemuksen, monialaisen kuntoutuksen sekä suun terveydenhuollon alalta. Listauksen poistaminen mahdollistaisi esityksen mukaan aiempaa paremmin tapauskohtaisen harkinnan siinä, mitä asiantuntemusta kunta hankkisi ja käyttäisi palveluiden järjestämiseen ja palvelutarpeen arviointiin.  

Emme voi hyväksyä asiantuntemuksen heikentämistä emmekä näe listauksen poistamista vastauksena vanhustyön haasteisiin. Päinvastoin, listauksen mukaisen osaamisen tarve on kasvava väestön ikääntyessä ja ikääntyneiden eläessä yhä pidempään. Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö sitoutuu työhön sekä on laadukkaan ja eettisesti kestävän sosiaalihuollon tae. Asiantuntijakuulemisen mukaan sosiaalityön kuormitusta voidaan vähentää kehittämällä työntekijöiden psyykkisiä resursseja sekä organisatorisilla ratkaisuilla, kuten johtamisella, työn tekemisen järjestelyillä, työilmapiirillä ja työyhteisön tuella. Positiivisia muutoksia on saavutettavissa konkreettisilla teoilla, kuten ottamalla käyttöön henkilöstömitoitukset, varmistamalla ammatillinen tuki, johtaminen ja konsultaatiomahdollisuudet sekä vahvistamalla työnohjausta ja täydennyskoulutusta. 

Vanhustyön osaamisen vaatimuksia siis käytännössä lasketaan, vaikka hyvä osaaminen on edellytys paitsi hyvälle hoidolle ja riittävän monipuoliselle palvelutarpeen arvioinnille, myös hyvälle johtamiselle ja palveluiden kehittämiselle — mitkä taas mahdollistavat vaikuttavan, kustannustehokkaan toiminnan.  

Tässäkin säästöpäätöksessä kiirehtiminen tuntuu oudolta, koska vuoden 2019 alussa sote-uudistuksen mukaisilla maakuntatasoisilla järjestäjillä joka tapauksessa on listauksen mukainen osaaminen käytössään. 

Vanhuksen vastuutyöntekijää ei pidä poistaa

Esityksessä ehdotetaan myös, että vanhuspalvelulaista poistettaisiin vastuutyöntekijä, koska sosiaalihuoltolaissa on säädetty omatyöntekijästä. Perusteluna on esitetty, että näin poistetaan ja kevennetään päällekkäistä sekä yksityiskohtaista sääntelyä. Näin kuntien hallinnollista taakkaa vähennettäisiin ja siten myös palvelujen järjestämisen kustannuksia pienennettäisiin. Perustelu vaikuttaa kuitenkin hataralta, koska joka tapauksessa palvelukokonaisuus selvitettäisiin iäkkään henkilön osalta vanhuspalvelulain 15 §:n mukaisesti, kun muiden sosiaalihuollon asiakkaiden osalta sovellettaisiin sosiaalihuoltolain 36 §:n säännöksiä palvelutarpeen arvioinnista. 

Vastuutyöntekijän poistamisesta kärsivät eniten heikoimmassa asemassa olevat ja yksinäiset vanhukset. Etenkin vanhusten palveluita valvovat viranomaiset ovat esittäneet lain valmistelun yhteydessä ja valiokunnan asiantuntijakuulemisessa vakavan huolensa vanhusten oikeudesta saada palveluita. Esimerkiksi Sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto Valvira katsoo omassa lausunnossaan, ettei vanhuspalvelulain vastuutyöntekijää koskevan pykälän kumoamiseen ole perusteita. Valvira muistuttaa, että vastuutyöntekijän nimeäminen iäkkäälle henkilölle edistää iäkkään henkilön oikeuksia palveluihin ja niiden seurantaa. Näin osaltaan turvataan perustuslain 19 §:n oikeuksien toteutumista.  

On myös tärkeää, että vanhuspalvelulain velvoitteet säilytetään ennallaan nyt, kun sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistus muuttaa merkittävästi järjestämisen ja tuottamisen muotoja. Näin voidaan turvata parhaiten erityisen haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden oikeudet riittäviin ja tarpeiden mukaisiin palveluihin. 

Sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan lisäksi muutosta, jonka mukaan omatyöntekijänä voi toimia myös terveydenhuoltoalan ammattilainen edellyttäen, että se on kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Vaikka muutos tehdään ensisijaisesti silmällä pitäen vanhuspalvelulain 17 §:n kumoamista, pidämme muutosta hyvänä ja yhdymme valiokunnan mietinnössä esitettyihin perusteluihin. Näin kunta voisi kussakin yksittäistapauksessa arvioida jokaisen asiakkaan kohdalla, mikä sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilön kelpoisuus parhaiten tukee omatyöntekijän tehtävien toteuttamista suhteessa sosiaalihuollon asiakkaan palvelukokonaisuuteen. 

Hallituksen säästöt koituvat pitkällä aikavälillä kalliiksi

Hallitus on pukenut palveluiden leikkaukset "normipuruksi". Normien purkamisella yritetään luoda edistyksellistä mielikuvaa, kun taas palveluiden leikkaaminen vaikuttaa kylmältä toiminnalta. Kuitenkin hallitus tekee juuri jälkimmäistä, säästää ja leikkaa sieltä, mistä pystyy.  

Asiantuntijakuulemisessa on toistettu huoli, joka on myös kirjattu hallituksen esitykseen: muutosten yhteisvaikutus voi synnyttää riskin siitä, että iäkkään henkilön palvelutarpeen arviointiin sekä sen toteutumiseen liittyvään seurantaan ei osoiteta riittävää asiantuntemusta. Tämä puolestaan voi johtaa siihen, ettei palvelutarvetta tunnisteta eikä siihen vastata oikein. Iäkkään henkilön palvelutarpeen riittämätön arviointi ja siitä aiheutuva sopimaton palvelukokonaisuus aiheuttavat kunnille palvelutarpeeseen nähden ylimääräisiä kustannuksia.  

Suomessa vanhustenhoidon henkilömitoitus on ollut pohjoismaisia naapurimaitamme alempi, mutta osaamisen taso on ollut korkeampi. Hallitus on nyt siis leikkaamassa näistä molemmista. Tämä on hyvin lyhytnäköistä toimintaa, sillä juuri korkea osaaminen on monessa tilanteessa korvannut kaivattuja käsipareja, kun työt on osattu organisoida paremmin, johtaminen on ollut hyvää ja ihmisten osaaminen on ollut oikeassa paikassa. Nyt tämä uhkaa vaarantua. Pidemmällä aikavälillä huonompi osaaminen ja johtaminen johtavat vähemmän vaikuttavaan hoitoon ja hoivaan, jolloin kustannukset saattavat moninkertaistua.  

Hallitukselta tuntuu puuttuvan vanhustenhoidon visio. Ainoastaan omaishoitoa on tällä hallituskaudella pystytty kehittämään sekä perhehoitoa vanhusten palvelumuotona vahvistamaan. On kuitenkin selvä, ettei omaishoito ole kaikissa tapauksissa mahdollista eikä edes toivottavaa. Vanhusten perhehoito on tällä hetkellä hyvin pienimuotoista ja kehittämisen mahdollisuuksia on, mutta tälläkin palvelulla on rajansa. Vanhusten asumiseen kaivataan kipeästi uusia ratkaisuja, esimerkiksi tanskalaisten tai hollantilaisten esimerkkien mukaisesti. Normipurkua kaivattaisiin esimerkiksi edistämään erilaisia yhteisöllisiä asumismuotoja ja palveluratkaisuja sekä niihin sopivien maksu- ja etuusjärjestelmien kehittämistä. Kestävää säästöä taas toisivat paitsi tehokas palveluohjaus, hyvän osaamisen turvaaminen ja järkevät asumisratkaisut, myös mm. geroteknologia, esteettömyys ja kuntouttavat hoitokäytännöt. Arjen turvallisuutta tukevat paitsi tarpeen mukaiset palvelut myös riittävä toimeentulo. Myös siltä osin hallituksen leikkaukset perusetuuksiin ja lääkekorvauksiin sekä asiakasmaksujen korotukset ovat osuneet pahasti juuri iäkkäisiin ihmisiin. 

Lopuksi

Edellytämme, että hallitus peruu suunnitelmansa heikentää vanhuspalveluiden laatua, osaamista ja henkilöstömitoitusta. Vanhuspalvelulakia tulee toteuttaa johdonmukaisesti eikä laskea ikäihmisten hoidon ja hoivan tasoa. 

Hallituksen esityksessä (HE 218/2016 vp) ehdotetaan muutettavaksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annettua lakia sekä sosiaalihuoltolakia.  

Voimassa olevan vanhuspalvelulain 10 §:n mukaan kunnan käytettävissä on oltava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemista sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen laadukasta järjestämistä varten riittävästi monipuolista asiantuntemusta. Erityisasiantuntemusta on oltava ainakin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, gerontologisen hoito- ja sosiaalityön, geriatrian, lääkehoidon, ravitsemuksen, monialaisen kuntoutuksen sekä suun terveydenhuollon alalta. Nyt kyseessä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan, että vanhuspalvelulain kuntien käytettävissä olevaa asiantuntemusta koskevasta 10 §:stä poistetaan luettelo ammattialoista, joista kunnalla tulee olla käytettävissään erityisasiantuntemusta. Näin ollen esitys antaisi kunnille aikaisempaa laajemman harkintavallan siinä, mitä asiantuntemusta kunta hankkii ja käyttää ikääntyneen väestön ja iäkkäiden henkilöiden palvelujen järjestämiseen. Katson, että luettelo ammattialoista, joista kunnalla tulee olla käytettävissään erityisasiantuntemusta, on syytä jatkossakin säilyttää laissa. Hallituksen esittämän muutoksen myötä ei pystytä varmistamaan riittävän asiantuntevaa ja tasokasta hoitotasoa, jossa pystytään huomioimaan ikääntyvän väestön hoitoon liittyvät erityispiirteet. Muutoksen myötä olisi myös mahdollista, että ikääntyneen väestön hoitamiseen erikoistunut osaaminen tulisi vähenemään kunnissa, minkä seurauksena olisi puutteita niin yksittäisissä hoitomuodoissa kuin ikääntyneen väestön kokonaisvaltaisissa hoitokokonaisuuksissa.  

Esityksessä ehdotetaan myös, että ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetusta laista kumottaisiin vastuutyöntekijää koskeva 17 §. Pykälän kumoamisen myötä iäkkäiden henkilöiden omatyöntekijä nimettäisiin sosiaalihuoltolain kaikkia sosiaalihuollon asiakkaita koskevan sääntelyn mukaisesti. Vastuutyöntekijästä säädetään tällä hetkellä vanhuspalvelulain 17 §:ssä. Kunnan on sen nojalla nimettävä iäkkäälle henkilölle vastuutyöntekijä, jos hän tarvitsee apua palvelujen toteuttamiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi pykälässä säädetään vastuutyöntekijän tehtävistä ja kelpoisuudesta. Vastuutyöntekijän tehtävänä on muun muassa seurata iäkkään henkilön palvelusuunnitelman toteutumista ja palvelutarpeiden muutoksia, olla tarvittaessa yhteydessä palvelujen järjestämisestä vastaaviin tahoihin ja muihin tahoihin iäkkään henkilön tarpeisiin vastaamiseksi sekä neuvoa ja auttaa iäkästä henkilöä palvelujen ja etuuksien saantiin liittyvissä asioissa. Vastuutyöntekijän on oltava iäkkään henkilön palvelukokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 §:ssä tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 2 §:ssä tarkoitettu ammattihenkilö. Esitettävän vanhuspalvelulain 17 §:n kumoamisen myötä kaikkien iäkkäiden henkilöiden omatyöntekijä nimettäisiin sosiaalihuoltolain sosiaalihuollon asiakkaita koskevan sääntelyn mukaisesti sosiaalihuoltolain 42 §:ssä. Sosiaalihuoltolain 42 §:ssä ei kuitenkaan täysin vastaavasti säädetä työntekijän tehtävistä kuin vanhuspalvelulain 17 §:ssä, vaan sosiaalihuoltolaki on kokonaisuutena sovellettava sosiaalihuollon yleislaki. Siitäkin huolimatta, että esityksessä muutettaisiin sosiaalihuoltolain 42 §:n mukaisen omatyöntekijän kelpoisuusvaatimuksia vastaamaan paremmin sekä iäkkäiden että muiden asiakasryhmien palvelukokonaisuuden osoittamaa tarvetta, katson, että vastuutyöntekijän nimeäminen iäkkäälle ihmiselle on asiantuntevan hoidon takaamiseksi jatkossakin säilytettävä. Muutoksen myötä ei pystyttäisi riittävästi vastaamaan iäkkäämpien ihmisten hoitoon liittyviin erityistarpeisiin.  

Pidän huolestuttavana hallituksen esittämää linjausta ja sen myötä tulevia heikennyksiä vanhusten hoitoon. Erityisosaamisesta tinkiminen tulee heikentämään niin hoidon laatua kuin vanhusten hoidon erityispiirteiden huomioonottamista. Muutos tulee hallituksen hakemien kustannussäästöjen sijasta lisäämään kustannuksia, joita aiheutuu pitkällä aikavälillä erityisosaamisen heikennyksen myötä. Ehdotan, että esitys vanhuspalvelulain 10 §:n muuttamisesta ja 17 §:n kumoamisesta hylätään.