Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä asianmukaisena.
Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin
ja muutosehdotuksin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta viittaa aiempiin kannanottoihinsa,
joissa valiokunta on pitänyt välttämättömänä,
että päivärahojen määräytymisperusteista
säädetään pysyvällä lainsäädännöllä.
Kuten valiokunta on aiemminkin todennut, järjestelmän
läpinäkyvyyden vuoksi poikkeussäännöksistä tulisi
luopua. Pysyvään järjestelmään
siirtyminen vastaisi sosiaaliturvajärjestelmän
yksinkertaistamis- ja selkiyttämistavoitetta.
Väliaikaisella lainsäädännöllä vuodesta
1993 lukien vuosittain säädetty vähennys
työtulosta tai etuudesta merkitsee kaikkien päivärahojen osalta
alempaa tasoa kuin mitä pysyvän lainsäädännön
mukaisesti määräytyvä laskentasääntö tuottaisi.
Prosenttivähennys heikentää esimerkiksi työttömyyden, kuntoutuksen taikka
sairaus- tai vanhempainloman takia työelämästä poissa olevien taloudellista asemaa.
Mikäli vähennystä ei
tehtäisi, lisääntyisivät päivärahamenot
vuonna 2007 arviolta 51 miljoonaa euroa. Menonlisäys nostaisi
työnantajan sairausvakuutusmaksua ja palkansaajien ja yrittäjien
päivärahamaksua kumpaakin 0,04 prosenttiyksiköllä. Menonlisäys
ei vaikuttaisi valtion menoihin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan
työntekijäin eläkemaksun arvioidaan vuonna
2007 olevan saman suuruinen kuin vuonna 2006 eli 0,1 prosenttia
alempi kuin mitä hallituksen esityksessä on arvioitu.
Maksujen yhteismäärä olisi 4,88 prosenttia.
Valiokunta ei pidä hyväksyttävänä sitä,
että vähennys päivärahoissa
tai muissa etuuksissa olisi palkansaajan maksuja suurempi. Valiokunta
ehdottaa lakiehdotuksen 1 §:ää muutettavaksi siten,
että päivärahan perusteena olevista työtuloista,
vakuutuspalkasta tai maksettavasta etuudesta vuonna 2007 vähennetään
enintään alle 53-vuotiaan työntekijän
työeläkevakuutusmaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun yhteismäärä,
ei kuitenkaan enempää kuin 4,98 prosenttia. Työntekijäin
työeläkevakuutusmaksun tultua vahvistetuksi päivärahoista
tehtävän vähennyksen tarkka määrä täsmennetään
lain 2 §:n nojalla annettavalla sosiaali- ja terveysministeriön
asetuksella.
Työeläkevakuutusmaksun osalta valiokunta toteaa,
että maksun nousupainetta on pyritty hillitsemään
paitsi vuonna 2005 voimaantulleella laajalla eläkeuudistuksella
myös vastikään eduskunnassa hyväksytyllä työeläkelaitosten
sijoitustoimintaa koskeneella uudistuksella. Sijoitustoiminnan uudistamisesta
antamassaan mietinnössä (StVM 31/2006
vp) valiokunta totesi, että työeläkevakuutusmaksun
pitkän aikavälin nousunpaineen hillitsemisen lisäksi
on yhtä tärkeää huolehtia maksun
järkevästä ja mahdollisimman tasaisesta
kehityksestä. Vakuutettujen kannalta on olennaista, ettei
vakuutusmaksun nousupaineen johdosta jouduta puuttumaan eläke-etuuksien
tasoon. Suurempaan eläkemenoon onkin syytä varautua
ennakolta niin, ettei maksu nouse kohtuuttomasti väestön
huoltosuhteen muuttuessa.
Kun työeläkevakuutusmaksu on vuonna 2007 pysymässä nykyisellä tasolla,
valiokunta katsoo aiheelliseksi huomauttaa, että eläkemaksujen tarkoituksena
on turvata eläkkeiden maksaminen pitkällä tähtäimellä eikä niitä ole
tarkoituksenmukaista käyttää suhdannepolitiikan
välineinä. Tätä puoltaa myös
se, etteivät eläkemaksut ole valtiosääntöoikeudellisessa
mielessä veroja.