Yleisperustelut
         
         Yleistä
         
         Esityksen tavoitteena on selkeyttää terveydenhuollon
            asemaa ja tehtäviä oppilas- ja opiskelijaterveydenhuollossa
            ja edistää yhteistyötä kunnan  terveysviranomaisten  ja
            opetusviranomaisten  kesken.  Lasten  ja  nuorten  terveyden
            ja hyvinvoinnin laaja-alaista kehittämistä varten perustetaan
            neuvottelukunta, joka muun muassa edistäisi ja koordinoisi
            eri hallinnonalojen viranomaisten ja muiden tahojen tekemää työtä.
            Kansanterveystyöhön liittyvien terveydentilaa
            koskevien lausuntojen ja todistusten antamisvelvollisuutta ehdotetaan
            täsmennettäväksi. Lisäksi ehdotetaan
            kustannusvastuun kutsunnanalaisten ennakkoterveystarkastuksista
            ja lääkärin osallistumisesta kutsuntatilaisuuteen
            jakamista puolustusvoimien ja kuntien kesken. Sosiaali- ja terveysvaliokunta
            pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena
            ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana. 
         
         
         Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto
         
         Oppilas-  ja   opiskelijahuolto  ovat  oppilaan hyvän
            oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden sekä sosiaalisen
            hyvinvoinnin edistämistä, ylläpitämistä ja
            niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa.
            Oppilas- ja opiskelijahuollosta on säädetty opetustoimen
            lainsäädännössä. Toimintana
            oppilashuolto ja opiskelijahuolto sijoittuvat eri hallintokuntien
            eli opetustoimen, sosiaalitoimen ja terveystoimen alaan. Kouluterveydenhuolto
            ja opiskeluterveydenhuolto ovat olennainen osa oppilas- ja opiskelijahuoltoa.
            Esityksellä on tarkoitus täsmentää kouluterveydenhuoltoon
            ja opiskeluterveydenhuoltoon liittyviä kuntien velvoitteita.
            Lisäksi velvoitteista säädettäisiin
            tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
         
         
         Opiskeluterveydenhuollon piirissä oleville tulee  järjestää kansanterveyslain
            mukaiset terveyden-  ja  sairaanhoidon palvelut
            mukaan lukien suun terveydenhuollon ja mielenterveyden palvelut.
            Palvelujen järjestämisestä on vastuussa
            se kunta tai kuntayhtymä, jonka alueella opiskelijan oppilaitos
            sijaitsee. Vaikka terveyskeskusten palvelutarjonnassa on eroavaisuuksia,
            on kunkin kunnan tai kuntayhtymän terveyspalveluissa opiskelijaa
            kohdeltava yhdenvertaisesti kunnan muiden asiakkaiden kanssa. Sairaanhoitoon
            liittyvät opiskeluterveydenhuollon palvelut on järjestettävä kaikille
            opiskelijoille hoitoon pääsyä koskevan
            lainsäädännön mukaisesti ja
            samalla tavalla kuin muulle väestölle. 
         
         
         Käytännössä on ollut epätietoisuutta
            sen suhteen, miltä osin koulun tulee järjestää palveluita ja
            miltä osin se on kuntien tehtävä. Kansaneläkelaitoksen
            lausunnon mukaan esimerkiksi valtion koulujen  osalta lasten
            tarpeenmukaisen psykoterapian  saaminen on vaarantunut,
            koska työnjako koulun ja kunnan välillä ei
            ole ollut selkeä. Epäselvyyttä on ollut
            myös opiskelupaikkakunnan ja kotikunnan välillä palvelujen
            järjestämisvelvollisuudesta kesäaikana.
            Sosiaali- ja terveysvaliokunta katsoo, että koulun ja kunnan työnjakoon
            tulee kiinnittää huomiota kuntakohtaisia opetussuunnitelmia
            laadittaessa. Opiskelijan kannalta epätarkoituksenmukaisia
            käytäntöjä on valiokunnan käsityksen
            mukaan edelleen selvitettävä ja arvioitava mahdolliset
            lainsäädännön muutostarpeet.
         
         
         Valiokunta pitää tärkeänä esityksen
            mukaista viranomaisten yhteistyön selkeyttämistä siten, että kunnan
            kansanterveystyöstä vastaava viranomainen osallistuu
            opetussuunnitelman laatimiseen niiltä osin kuin se koskee
            oppilas- tai opiskelijahuoltoa. Yhteistyövelvoitteella
            pyritään siihen, että eri hallinaloilla
            toimivat ja oppilashuollon kokonaisuudesta vastaavat tahot yhteistyössä suunnittelevat
            ja sopivat keskinäisestä työn- ja vastuunjaostaan.
            Kouluterveydenhuollon tulee osallistua koulun opetussuunnitelman valmisteluun   lapsen
            kasvun,  kehityksen  ja hyvinvoinnin
            asiantuntijana. Kouluterveydenhuolto tuo oppilaskohtaiseen työhön
            terveyden edistämisen, terveydenhoidon ja lääketieteellisen
            asiantuntemuksen. 
         
         
         Useiden selvitysten mukaan sekä koulu- että opiskeluterveydenhuollon
            järjestäminen vaihtelee alueellisesti ja koulutustason
            perusteella. Puutteita  on  ollut  suunnittelussa,
            henkilöstömitoituksessa ja määräaikaistarkastuksissa. Kouluterveydenhuollon
            oppaan (Kouluterveydenhuolto  2002,  Stakes oppaita
            51) ja laatu- suositusten (STM oppaita 2004:8) vaikutukset ovat
            selvitysten mukaan jääneet toivottua vähäisemmiksi.
            Useissa kunnissa ja varsinkin suurissa terveyskeskuksissa voimavarat
            ovat huomattavasti suositeltua pienemmät. Eniten puutteita on
            ollut ammatillisten oppilaitosten opiskelijaterveydenhuollossa.
            Normiohjauksen vähentämisen jälkeen kunnat
            ovat saaneet itsenäisesti järjestää koulu-
            ja opiskeluterveydenhuollon palvelut. Voimavaroja ei ole erityisesti
            1990-luvulta lähtien riittävästi suunnattu
            tähän toimintaan, vaikka sen kunnille aiheuttamat
            kustannukset  ovat  pieniä verrattuna
            esimerkiksi lastensuojelun, erityisopetuksen sekä lasten
            ja nuorten erikoissairaanhoidon kustannuksiin.
         
         
         Sivistysvaliokunta piti hallituksen esityksestä antamassaan
            lausunnossa tärkeänä tavoitetta turvata
            koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon palvelujen  oikeudenmukainen
            järjestäminen tarvetta vastaavasti ja kohtuullisen
            samanlaisena  koko maassa. Ehdotetun kansanterveyslain 14 §:n
            mukaan lukio-opiskelijat kuuluisivat jatkossa opiskeluterveydenhuollon
            piiriin. Sivistysvaliokunnan lausunnon mukaan lukioiden oppilaiden  kouluterveydenhuolto
            on  toiminut
            hyvin. Sen  sijaan ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden
            terveydenhuollossa on lausunnon mukaan  suuria  puutteita.
            Lausunnossa viitataan sosiaali- ja terveysministeriön selvitykseen,
            jonka mukaan ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien opiskeluterveydenhuolto
            toteutetaan selvästi heikommin kuin lähes saman
            ikäisten nuorten   lukiolaisten  kouluterveydenhuolto. Sivistysvaliokunnan
            mielestä lukiokoulutuksessa olevien terveydenhuoltoa ei
            tule siirtää opiskeluterveydenhuollon piiriin.
            Sivistysvaliokunta perusteli kantaansa sillä, että lukioverkon muutosten
            yhteydessä tulee pitää huolta myös siitä,
            että lukiolaisten terveydenhuoltopalvelut turvataan. Lausunnon
            mukaan myöskään ikään perustuva  jaottelu  koulu-  ja
            opiskeluterveydenhuollossa ei puolla lukiolaisten siirtämistä opiskeluterveydenhuoltoon.
            Sivistysvaliokunta toteaa, että lukiolaiset ovat keskimäärin
            kaksi vuotta nuorempia kuin ammattiin opiskelevat ja heihin kohdistuu
            terveydenseurannan ja -huollonkin kannalta siten erilaiset tarpeet.
            Sivistysvaliokunnan mielestä lukiokoulutuksessa olevien
            opiskelijoiden siirtoa opiskeluterveydenhuollon piiriin voidaan
            tarkastella aikaisintaan siinä tilanteessa, kun ammatillisessa
            koulutuksessa olevien opiskeluterveydenhuolto on järjestetty asianmukaisesti
            ja kestävällä pohjalla. 
         
         
         Sosiaali-  ja  terveysvaliokunta toteaa, että peruskouluikäisiä vanhempien
            nuorten terveyspalvelut, lukioikäisten terveydenhuoltopalvelut mukaan
            lukien on jo nykyisin ohjeistettu opiskeluterveydenhuollon oppaassa
            (STM 2006:12). Oppaan valmistelussa, samoin kuin hallituksen esityksessäkin,
            on katsottu, että lukioikäisten terveydenhuoltopalveluiden
            tarpeet ovat lähempänä toisen asteen
            ammatillisen koulutuksen opiskelijoita kuin peruskoululaisia. Peruskouluikäisten
            terveystapaamisiin ja terveystarkastuksiin kutsutaan monissa kunnissa
            vanhemmat mukaan eikä kouluterveydenhuollossa lähtökohtaisesti
            käsitellä lapsen asioita vanhempien tietämättä.
            Lukioikäiset  voivat   ikänsä  ja
            kehitystasonsa perusteella pääsääntöisesti
            halutessaan kieltää terveydentilaansa koskevien
            tietojen luovuttamisen vanhemmilleen. 
         
         
         Sosiaali- ja terveysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan lukiolaisten
            terveyspalvelut säilyvät sisällöllisesti
            samanlaisina kuin nykyisin ja ne ovat edelleen saatavissa omasta
            koulusta, monesti samalta terveydenhoitajalta ja lääkäriltä,  jotka  ovat  tulleet
            tutuiksi
            jo peruskoulun aikana. Toisella asteella terveydenhoitajan suorittama
            terveystarkastus tehdään ohjeistuksen mukaan kaikille
            ensimmäisen vuoden opiskelijoille ja lääkärintarkastus
            yleensä ensimmäisenä tai toisena opiskeluvuotena.
            Opiskeluterveydenhuoltoon sisältyy myös sairaanhoito,
            mikä mahdollistaa myös muualla kuin kotipaikkakunnallaan
            opiskelevien lukiolaisten pääsyn sairaanhoitoon
            opiskelupaikkakunnallaan. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää perusteltuna
            ehdotettua lukiolaisten terveydenhuollon kuulumista opiskeluterveydenhuoltoon. 
         
         
         Uudistus saattaa perusopetuksen jälkeisen koulutuksen
            yhtenäisen opiskeluterveydenhuollon  piiriin  ja  tukee
            erityisesti ammatillisten oppilaitosten opiskeluterveydenhuollon
            tehostamista. Sosiaali- ja terveysvaliokunta jakaa kuitenkin sivistysvaliokunnan
            huolen ammatillisessa koulutuksessa olevien terveydentilasta ja
            heidän terveyspalvelujensa järjestämisessä ilmenneistä puutteista.
            Saadun selvityksen mukaan tähän on kiinnitetty
            huomiota myös edellä mainitussa opiskeluterveydenhuollon
            uudessa oppaassa. Toisen asteen koulutuksessa oleville on suunnattu
            korkeakouluopiskelijoita enemmän henkilöstöresursseja,
            jotta tarkastukset ovat mahdollisia ja opiskelijoiden tuen ja avun
            tarpeisiin pystytään entistä paremmin
            vastaamaan. Toisen asteen osalta suositellaan henkilöstömitoitukseksi
            yhtä terveydenhoitajaa 600—800 opiskelijaa kohti,
            kun korkeakoulutuksessa suositus on terveydenhoitaja 800—1 000
            opiskelijaa kohti. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa olevien
            terveystarkastusten määrän ja sisällön
            ohjeistus on samanlainen kuin lukiolaisten. Opas on annettu viime
            vuoden aikana eikä sen vaikutusta käytännön
            toimintaan voida vielä luotettavasti arvioida. Valiokunta
            pitää tärkeänä, että lukiolaisten
            terveydenhuollon hyvät ammattikäytännöt
            tulevat käyttöön myös ammatillisessa
            koulutuksessa olevien terveydenhuollossa.
         
         
         Aikaisemman ohjeistuksen puutteelliseen noudattamiseen on kiinnitetty
            huomiota myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan saamissa
            selvityksissä. Lakiehdotus sisältää valtuutussäännöksen
            valtioneuvoston asetuksen antamiseen opiskeluterveydenhuollon tarkemmasta
            sisällöstä. Kouluterveydenhuollon osalta
            vastaava valtuutussäännös sisältyi
            kansanterveyslain aikaisempaan uudistukseen (928/2005)
            ja saadun selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan  asetusta
            neuvolatoiminnasta, kouluterveydenhuollosta
            ja opiskeluterveydenhuollosta. Valiokunta toteaa, että toimenpiteisiin
            ammatillisessa koulutuksessa olevien opiskeluterveydenhuollon kehittämiseksi
            on ryhdytty sekä käsiteltävänä olevassa
            hallituksen esityksessä että ohjeita muuttamalla.
            Valtioneuvoston asetuksella on lisäksi tarkoitus säätää tarkemmin
            oppilaan terveyden seuraamiseen ja edistämiseen kuuluvan
            neuvonnan ja tarkastusten sisällöstä ja
            määrästä. Valiokunta pitää toisen
            asteen opiskelijoiden terveydenhuoltoa erittäin tärkeänä koko
            väestön hyvän terveyden edistämisen   ja  eri  väestöryhmien  välisten  terveyserojen
            pienentämisen kannalta ja ehdottaa  tämän
            vuoksi opiskeluterveydenhuollon toteutumisen seurantaa koskevan
            lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus). 
         
         
         Sairaus- ja terveystodistukset
         
         Ehdotettu  kansanterveyslain täsmentäminen terveydentilaa   koskevien  todistusten
            osalta perustuu
            eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuihin todistusten antamisvelvollisuudesta
            ajokorttia varten. Valiokunta pitää ehdotettua
            lain täsmentämistä perusteltuna kuntien
            erilaisten käytäntöjen  yhdenmukaistamiseksi.  Vaikka  ajokorttitodistuksen
            edellyttäminen perustuu lakiin, ei tällaisten
            hoitoon liittymättömien todistusten antaminen
            kuulu hoitoon pääsystä säädettyjen
            enimmäisaikojen piiriin. Saadun selvityksen mukaan terveystodistuksesta
            asiakasmaksuasetuksen mukaan perittävää enimmäismaksua on
            tarkoitus korottaa. Valiokunta toteaa lisäksi, että sosiaali-
            ja terveysministeriössä on vireillä selvitys
            siitä, mitä terveydentilatodistuksia lainsäädännössä on
            jatkossa tarkoituksenmukaista vaatia.
         
         
         Kutsunnanalaisten terveystarkastukset ja kutsuntatilaisuudet
         
         Vuoden 2008 alusta voimaan tulevan kansanterveyslain  25 §:n
            mukaan puolustusvoimat maksavat  kunnille  korvauksen  kutsunnanalaisten ennakkoterveystarkastuksista
            ja lääkärin osallistumisesta kutsuntatilaisuuteen
            (23/2006). Vielä tämän    vuoden    voimassa   olevassa   laissa  ei  tällaista
            korvausvelvollisuutta ole.  Mainittua lainmuutosta säädettäessä tarkoituksena
            oli, että vain  osa  kutsunnanalaisista  kutsuttaisiin terveystarkastukseen.
            Asevelvollisuuslakia on kuitenkin tarkoitus muuttaa siten, että käytännössä koko
            ikäryhmä tutkitaan asevelvollisuuteen liittyvien
            perusteiden lisäksi myös kansanterveydellisistä syistä.
            Valiokunta pitää perusteltuna   kustannusten   jakamista  ehdotetulla tavalla
            puoliksi puolustusvoimien ja kuntien kesken, koska ennakkoterveystarkastuksilla
            on merkitystä kutsuntaikäisten terveydentilan
            ja tätä kautta nuorten ikäluokkien terveyspalvelujen
            tarpeen selvittämiselle.
         
         
         Aloite
         
         Valiokunta on hyväksynyt kansanterveyslain opiskeluterveydenhuoltoa
            koskevat säännökset hallituksen  esityksen  mukaisina  ja
            ehdottaa uudistuksen toimeenpanoa koskevan lausuman hyväksymistä.
            Tästä syystä toimenpidealoite TPA 66/2006
            vp esitetään hylättäväksi.