Taakanjakoasetus (U 55/2016 vp) on osa Euroopan komission esitystä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Taakanjakosektori kattaa päästökaupan ulkopuoliset alat lukuun ottamatta maankäyttöä, jolle asetetaan erilliset tavoitteet. 

Sitran teettämän selvityksen mukaan Pariisin ilmastotavoitteiden saavuttaminen oikeudenmukaisella tavalla merkitsee sitä, että EU:n pitäisi vähentää päästöjään vuoteen 2030 mennessä 75 prosenttia ja Suomen 60 prosenttia verrattuna vuoteen 1990. Tämä edellyttää tiukennuksia EU-maiden päästötavoitteisiin.  

Suomen on oltava siinä joukossa, joka haluaa varmistaa, että ilmaston lämpeneminen rajoitetaan selvästi alle 2 asteeseen, niin että 1,5 asteen tavoite voi toteutua. 

Valtioneuvoston kannassa esitetään Suomen tavoitteeksi asetuksen jatkokäsittelylle, että joustoja eli velvoitteiden siirtoa päästökauppa- ja ei-päästökauppasektorin väillä saisi käyttää mahdollisimman paljon. Tässä piilee vaara siihen, että päästövähennystavoitetta tosiasiallisesti löysennetään jo päätetystä. Jotta Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet voidaan toteuttaa, joustomahdollisuuksien käyttöä pitää rajata. Suomen tavoitteena tulee olla, että mikäli joustoja tarvitaan, ne tulee perustella ilmastohyötyjen kautta. 

Valtioneuvoston kirjelmässä U 53/2016 vp otetaan kantaa maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsätalouden eli ns. LULUCF-sektorin sisällyttämiseen Euroopan unionin päästövähennystavoitteisiin vuoden 2020 jälkeen. Ehdotus on tarpeellinen, sillä sektorin sisällyttäminen ilmastotavoitteisiin mahdollistaa päästövähennystavoitteiden paremman kokonaiskunnianhimon.  

Valtioneuvoston kannan mukaan metsienkäytön vertailutasojen tulisi olla kansallisesti määritettävissä ja ottaa huomioon tulevaisuuden metsänkäyttösuunnitelmat. Metsienkäytön vertailutason määrittelyn tulee kuitenkin perustua todellisiin toteutuneisiin tasoihin, ja maankäytön aiheuttamat ilmastovaikutukset tulee huomioida. EU-maiden ei tule voida asettaa vertailutasoja kansallisesti ilman ulkopuolista arviointia siitä, miten hiilinielu tosiasiassa on kehittynyt. LULUCF-sektorin laskentasääntöjen tulee olla sellaiset, ettei vuosittaisen hiilinielun koko pienene vaan mieluummin kasvaa. Laskentasääntöjen tulee kannustaa kestävään metsä- ja biotalouteen ja varmistaa nieluvaikutuksen pysyminen vähintään samalla tasolla kuin aiemmin. 

Valtioneuvosto katsoo myös, että LULUCF-sektorilta saatavilla joustoilla tulisi voida kompensoida päästöjä muilla sektoreilla. Lisäksi valtioneuvosto ei tue komission ehdotusta siitä, että hoidetusta metsämaasta saatavia hyötyjä LULUCF-tavoitteen saavuttamiseksi rajoitettaisiin 3,5 prosentin kattoluvulla. Tosiasiassa joustot yhdessä itse asetetun nielujen vertailutason ja kattoluvun vastustamisen kanssa uhkaavat tehdä LULUCF-sektorista keinon jättää tekemättä päästövähennystoimia muilla sektoreilla, kuten maataloudessa, liikenteessä ja jätehuollossa. Suomen tavoitteena on oltava LULUCF-sektorin pitäminen omana tavoitekokonaisuutenaan ilman mahdollisuutta helpottaa sen avulla muiden sektorien päästövähennysvelvoitteita joustoilla.  

Taakanjakoasetus (U 55/2016 vp) on osa Euroopan komission esitystä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Taakanjakosektori kattaa päästökaupan ulkopuoliset alat lukuun ottamatta maankäyttöä, jolle asetetaan erilliset tavoitteet. Pariisin ilmastosopimuksen tavoite on rajoittaa ilmaston lämpeneminen selvästi alle 2 asteen, lähelle 1,5 astetta. Komission ehdotus edellyttää jäsenmailta uusia toimia, joilla nopeutetaan päästövähennyksiä. Suomelle komission ehdotuksessa asetettu päästövähennystavoite on linjassa muille Pohjoismaille asetettujen tavoitteiden kanssa. 

Suomen on muiden maiden rinnalla tehtävä kaikkensa, jotta Pariisin ilmastotavoite saavutetaan. EU:n tämänhetkiset päästövähennystavoitteet eivät siihen riitä, vaan niitä tullaan mitä todennäköisimmin kiristämään ensimmäisessä arvioinnissa vuonna 2018. Sitran teettämän selvityksen mukaan Pariisin tavoitteiden saavuttamiseksi oikeudenmukaisella tavalla EU:n pitäisi vähentää päästöjään vuoteen 2030 mennessä 75 prosenttia ja Suomen 60 prosenttia verrattuna vuoteen 1990. 

Valtioneuvoston kannasta ja valiokunnan lausunnosta käy ilmi, ettei Suomessa ole vielä täysin ymmärretty, mitä ilmastonmuutoksen torjunta tarkoittaa. Niissä kyseenalaistetaan EU-komission Suomelle esittämä päästövähennystavoite ja esitetään Suomen tavoitteeksi jatkokäsittelylle, että joustoja eli velvoitteiden siirtoa päästökauppa- ja ei-päästökauppasektorin välillä hyödynnettäisiin mahdollisimman paljon, jotta tosiasiallista päästövähennysvelvoitetta saataisiin helpotettua. Jos Pariisin ilmastotavoite halutaan saavuttaa, enää ei ole mahdollista etsiä keinoja päästövähennysten minimoimiseen. Tavoitteena tulee olla päästöjen vähentäminen mahdollisimman nopeasti, Suomelle asetetut velvoitteet täysimääräisesti toteuttaen.  

Valtioneuvoston kanta EU:n ilmastopolitiikkaan ei vaikuta perustuvan ilmastonmuutoksen torjumiseen, vaan hallituksen oman biotalousstrategian toteuttamiseen. LULUCF-, taakanjako- ja päästökauppasektoreiden joustoja ja laskentatapoja halutaan hyödyntää täysimääräisesti, jotta ilmastotieteen kannalta perusteltuja muutoksia Suomen maankäyttöön ja metsätalouteen ei tarvitsisi tehdä. Tämä ei ole kestävää luonnonvarapolitiikkaa eikä torju ilmastonmuutosta. 

Jotkut EU:n esittämät raja-arvot tai laskentasäännöt eivät kohtele Suomea tasapuolisesti muiden jäsenmaiden kanssa. Vertailuvuoden asettaminen yhteen vuoteen ei ole järkevää, vaan vertailutaso pitäisi määrittää useamman vuoden ajanjaksosta. Silloin yhden sattumanvaraisen vuoden tilanne ei määrittäisi päästövähennystavoitteita. Tasapainoista ja kustannustehokasta lopputulosta täytyy hakea EU:n tasolla, mutta se on mahdollista vain niin, että tosiasialliset kasvihuonekaasupäästöt ilmakehään vähenevät. Siksi vertailutason on perustuttava todellisiin päästöihin, ei tulevaisuuden skenaarioihin eikä kansalliseen päätösvaltaan.  

Tutkijoiden keskuudessa on vahva yksimielisyys siitä, että metsähakkuiden lisääminen ei vähennä kasvihuonekaasujen nettopäästöjä lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä. Keväällä 2017 julkaistut Euroopan tiedeakatemioiden raportti, Suomen ilmastopaneelin raportti ja 68 suomalaisen johtavan metsä- ja ympäristötutkijan julkilausuma toteavat saman: hallituksen suunnittelema hakkuiden ja puunkäytön lisääminen eivät auta vähentämään ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousua useisiin vuosikymmeniin. Onkin tärkeää, että LULUCF-sektorin laskentasäännöt huomioivat täysimääräisesti metsien- ja maankäytön nettoilmastovaikutukset myös lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä, sillä kasvihuonekaasujen globaalit päästöt on saatava nopeaan laskuun jo lähivuosikymmeninä, jotta voisimme estää ilmastonmuutoksen kiihtymisen katastrofaaliseksi.  

Jos kansalliset politiikkatoimet voitaisiin sisällyttää vertailutasoon niin, että hakkuiden massiivista lisäystä ei huomioitaisi päästönä, olisi tämä vaarallista päästövähennysten kannalta. Jos kaikki EU:n tai Pariisin sopimuksen maat hyödyntäisivät samanlaisen vertailutason kansallisen määrittelyn, aiheuttaisi se hyvin suuren ilmastovaikutuksen. Käytännössä maat voisivat asettaa nielujen vertailutasot selvästi nykyisiä ja historiallisia toteutuneita tasoja alemmaksi. EU:n maaperään ja metsiin sisältyvää hiilinielua voitaisiin todellisuudessa pienentää ilman, että se kirjattaisiin näkyviin päästöjen raportoinnissa. Tämä olisi harhaanjohtavaa, koska ilmakehän kannalta hiilinielun pieneneminen vastaa saman kokoista päästöä.  

Valtioneuvosto on katsonut myös, että LULUCF-sektorilta saatavilla joustoilla tulisi voida kompensoida muiden toimialojen, esimerkiksi liikenteen päästöjä. Lisäksi valtioneuvosto suhtautuu kielteisesti komission ehdotukseen siitä, että hoidetusta metsämaasta saatavia hyötyjä LULUCF-tavoitteen saavuttamiseksi rajoitettaisiin 3,5 prosentin kattoluvulla. Joustot, joille ei asetettaisi ylärajaa, yhdistettynä siihen, että hiilinielujen vertailutaso määriteltäisiin poliittisella päätöksellä, uhkaavat tehdä LULUCF-sektorista keinon, jonka varjolla laiminlyödään päästöjen vähentäminen muilla sektoreilla, kuten maataloudessa, liikenteessä ja jätehuollossa. Valtioneuvoston kanta tarkoittaa siis, että maa, joka on asettanut hiilinieluille alhaisen vertailutason tai metsänhakkuille korkean ennusteen, voisi ansaita laskennallisia päästökauppakompensaatio-oikeuksia, vaikka hakkuut sen metsissä olisivat tosiasiallisesti lisääntyneet.  

Tehokkaan ilmastonsuojelun varmistamiseksi LULUCF tulisi ensisijaisesti pitää omana sektorinaan eikä tulisi sallia joustoja eli päästövähennysten vaihtoa sen ja muiden sektorien kanssa. Jos joustoja kuitenkin päädytään ottamaan käyttöön, Suomen tulisi ajaa komission ehdottaman kattoluvun 280 Mt sijaan esimerkiksi Ruotsin ehdottamaa, tiukempaa kattolukua 140 Mt.  

Metsienkäytön vertailutason tulee perustua hiilinielun todellisiin toteutuneisiin tasoihin, ja maankäytön muutosten aiheuttamat ilmastovaikutukset tulee huomioida. Laskentasääntöjen tulee kannustaa kestävään metsä- ja biotalouteen ja varmistaa nieluvaikutuksen pysyminen vähintään samalla tasolla kuin aiemmin. 

Nykyiset päästövähennystavoitteet eivät välttämättä riitä Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi, vaan niitä tullaan todennäköisesti tarkistamaan EU-tasolla. Tästäkään syystä Suomen ei pidä tavoitella maksimaalisia joustoja ja laskennallisia hyötyjä, vaan etsiä aitoja kasvihuonekaasujen vähennyksiä. 

Euroopan unioni jäsenmaineen on asettanut tavoitteekseen vähentää kasvihuonepäästöjä 40 prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoon vuoteen 2030 mennessä Pariisin ilmastosopimuksen hengessä. Komission kesällä 2016 antaman ehdotuksen mukaan Suomen taakanjakosektorin kasvihuonekaasupäästöjen tulee vuonna 2030 olla 39 prosenttia pienemmät kuin vuoden 2005 päästöt. Tämä päästövähennysvelvoite tarkoittaisi Suomen osalta noin 20 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin sallittua päästömäärää vuonna 2030. 

Komission esitys LULUCF-sektorin eli maankäyttön, maankäytön muutoksen ja metsätaloussektorin laskentasäännöistä vuodelle 2030 määrittelee ne velvoitteet, jotka jäsenmaiden tulee täyttää, jotta kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään päästövähennystavoitteen mukaisesti. Valtioneuvoston kannan mukaan taakanjakoasetuksessa Suomelle tulisi asettaa alempi päästövähennystavoite kuin mitä komission asettama 39 prosentin nimellisvelvoite edellyttää. Lisäksi valtioneuvosto esittää, että uudet joustomekanismit, eli ns. one-off-mekanismi ja LULUCF-jousto, olisivat tarvittaessa täysimääräisesti Suomen käytettävissä. Tämä tarkoittaa sitä, että LULUCF-sektorilta saatavilla joustoilla tulisi voida kompensoida muiden toimialojen, esimerkiksi liikenteen päästöjä. Mikäli Suomi käyttää joustoja, sen tulisi tapahtua suurta varovaisuusperiaatetta soveltaen ja perustellusti.  

Hallituksen energia- ja ilmastostrategian mukaan Suomen metsien nettonielu on vastannut 30—60 prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Strategian tavoitteena on nyt lisätä puun käyttöä 80 miljoonaan kuutiometriin runkopuuta vuodessa. Puun käytön lisääminen on kestävän metsäteollisuuden kannalta mahdollinen, mutta se pienentää samalla hiilinieluja. Valtaosa tutkijoista arvioi, että Suomi ei tämän myötä riittävästi vähennä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksien ja kasvihuonekaasupäästöjen nousua lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä. Nielujen arvioidaan puolittuvan vuoteen 2030 mennessä. 

Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi kasvihuonekaasupäästöt tulisi saada nopeaan laskuun niin pikaisesti kuin mahdollista. Tämän takia ei ole kestävää, että hakkuutavoitteet pienentävät hiilinielua puolella ja että Suomi samaan aikaan käyttäisi taakanjakoasetuksen mahdollistamia joustoja täysimääräisesti. Suomen tulisi asettaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttaminen etusijalle.