Viimeksi julkaistu 19.1.2021 14.07

Talousarvioaloite TAA 1/2015 vp Talousarvioaloite työmatkavähennyksen alentamisesta johtuvasta verotuottojen kasvusta (58 000 000 euroa)

ToukoAaltovihrym.

Eduskunnalle

Työntekijä voi verotuksessa vähentää työstä aiheutuvia matkakustannuksia. Asunnon ja työpaikan välisissä matkoissa omavastuu on 750 euroa vuodessa ja enimmäismäärä 7 000 euroa vuodessa. 

Matkakuluvähennys pienentää veroastetta ja sitä kautta verotettavaa tuloa. YM:n haitallisia tukia koskevan raportin mukaan nettovaikutus valtion ja kuntien tuloihin vuonna 2013 oli noin 630 miljoonaa euroa. 

Työmatkavähennystä maksetaan halvimman mahdollisen kulkutavan mukaan, mutta käytännössä kyseessä on selvä tuki henkilöliikenteelle. Yksityisautoilijoille maksetaan noin 80 prosenttia vähennyksistä. Toisin kuin yleensä kuvitellaan, vähennykset painottuvat yksityisautoiluun suurten kasvukeskusten kehyskunnissa. 

Nykyinen vähennysjärjestelmä lisää liikennettä, koska se sisältää epäsuoran kannustimen muuttaa kauemmas työpaikkaa. Maanäytön hajautumisen taustalla on useita vaikuttimia, mutta tämä on niistä yksi. Siksi vähennystä voi pitää ympäristölle haitallisena tukena, vaikka sillä onkin perusteensa. 

Pidemmällä aikavälillä tavoitteena tulisi olla siirtymä vähemmän byrokraattiseen ja paremmin ilmastopolitiikkaa tukevaan kilometripohjaiseen järjestelmään. Siinä vähennyksen perusteena olisi etäisyys työpaikasta. Vähennyksen suuruuteen voisi vaikuttaa myös se, onko alueella tarjolla julkista liikennettä vai ei. Toisin sanoen vähennys olisi suurempi maaseudulla kuin kaupungeissa. Vähennykset koskettavat noin 800 000 henkilöä, joten niillä on suuri vaikutus monien ihmisten talouteen. Siksi tarkistuksissa on oltava maltillinen. Esitämme, että tässä vaiheessa vähennyksen tasoa leikattaisiin niin, että omavastuuta korotetaan 750 eurosta 900 euroon ja enimmäismäärää lasketaan 6 000 euroon.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 58 000 000 euroa momentille 11.01.01 työmatkavähennyksen alentamisesta johtuvan verotuottojen kasvun vuoksi. 
Helsingissä 9.10.2015 
ToukoAaltovihr
PekkaHaavistovihr
OutiAlanko-Kahiluotovihr
JyrkiKasvivihr
EmmaKarivihr
JaniToivolavihr
HeliJärvinenvihr
SatuHassivihr
VilleNiinistövihr
HannaHalmeenpäävihr
OzanYanarvihr
Olli-PoikaParviainenvihr
KristaMikkonenvihr
AnteroVartiavihr
JohannaKarimäkivihr