TALOUSARVIOALOITE 1019/2009
vp
TAA 1019/2009
vp - Pia Viitanen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Kylmäkosken
vankilan laajentamiseen
Eduskunnalle
Suomenkin talous on taantumassa. Näissä taloudellisissa
olosuhteissa on järkevää politiikkaa
lisätä julkisia investointeja. Julkiset investoinnit ovat
piristysruiske kysynnälle, työllisyydelle ja sitä kautta
talouskasvulle. Erityisen viisasta on sellaisilla alueilla, joilla
taloudellinen tilanne on muita vaikeampi ja joilla uhat työttömyyden
kasvuun ja kotimaisen kysynnän hiipumiseen ovat muita suuremmat.
Etelä-Pirkanmaa on yksi tällainen valtioneuvoston
nimeämä rakennemuutosalue. Seutukunta on kärsinyt
viime vuosina kiihtyvästä teollisesta rakennemuutoksesta.
Seutukunnalla on menetetty erityisesti teollisia työpaikkoja
ja YT-neuvottelujen piirissä on ollut noin 1 200 työpaikkaa.
Valkeakoskella vuosien 2003—2006 työpaikkamenetykset
olivat 6,5 prosenttia kaikista työpaikoista.
Kylmäkosken kunta sijaitsee Etelä-Pirkanmaan
alueella ja siellä on 113-paikkainen vankila. Keskivankiluku
vuonna 2008 oli 144 ja vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 152 vankia.
Länsi-Suomen aluevankilan alueella tarvitaan myös
lisää vankipaikkoja. Länsi-Suomen lisävankipaikat
on tarkoituksenmukaisinta sijoittaa Kylmäkosken vankilaan
tehtävään lisärakennukseen.
Pirkanmaa ja ennen kaikkea Tampereen seutu kasvaa voimakkaasti.
Väestönkasvu ja tuomioiden pidentyminen tulevat
jatkossa edelleen kasvattamaan vankimäärää.
Vankilan sijainti niin vankikuljetusten kuin omaisten vierailujenkin
suhteen on erinomainen.
Vankilan laajennus toisi alueelle merkittävästi
lisätyöpaikkoja. Kylmäkoskella ei ole
ollut vankeinhoitoalan henkilöstön yleisiä rekrytointivaikeuksia.
Kaikki tehtävät on miehitetty koulutetuilla ja
pätevillä henkilöillä.
Valitettavasti tämä viime hallituskauden aikana
aloitettu kehittämistyö suunnittelurahoineen pysähtyi
tällä hallituskaudella.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 28.20.88 lisäyksenä 200 0000
euroa Kylmäkosken vankilan laajentamiseen.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Pia Viitanen /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Saara Karhu /sd
- Leena Rauhala /kd
- Marko Asell /sd