TALOUSARVIOALOITE 1048/2001 vp

TAA 1048/2001 vp - Pekka Ravi /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon

Eduskunnalle

Aalemmanasteisen tieverkon kunto ja sen ylläpitoon tarkoitetut voimavarat ovat tärkeitä maan eri osien aluetalouksien kehittymiselle. Maakuntien monet teollisuuslaitokset, matkailuyritykset, pysyvä asutus jne. sijaitsevat alemmanasteisen tieverkon varsilla. Näiden toimintojen kehittäminen ja kilpailukyvystä huolehtiminen edellyttävät liikenneyhteyksien kunnossapitoa. Maanrakennuskustannusten kohoaminen, jota ei ole määrärahatarkistuksissa kyetty ottamaan huomioon, on aiheuttanut ko. tieverkon kunnon rapistumista. Tapahtunut kustannusten nousu tulee ottaa huomioon osoitettaessa määrärahoja alemmanasteisen tieverkon ylläpitoon. Kustannustason nousun vaikutukseksi on arvioitu 66 miljoonaa euroa. Syntynyt määrärahavajaus tulee kuroa kiinni seuraavien kolmen vuoden aikana. Täten ko. määrärahaa tulee vuoden 2002 talousarviossa korottaa 22 miljoonaa euroa, josta Itä-Suomeen on osoitettava 3 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 22 000 000 euroa, josta osoitetaan Itä-Suomen perustienpitoon 3 000 000 euroa.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Pekka Ravi /kok
  • Riitta Korhonen /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Arto Seppälä /sd
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Esa Lahtela /sd
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Eero Lämsä /kesk
  • Jouni Backman /sd
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Erkki Kanerva /sd
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Iivo Polvi /vas
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Kari Kärkkäinen /kd