TALOUSARVIOALOITE 1063/2001 vp

TAA 1063/2001 vp - Markku Rossi /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen paikallisten toimintaryhmien toiminnan rahoittamiseen

Eduskunnalle

Kulumassa olevalla EU:n ohjelmakaudella Suomeen on muodostunut 58 paikallista toimintaryhmää. Näistä 25 on valittu rahoitettavaksi LEADER+-ohjelman kautta vuosiksi 2001—2006. Seitsemän toimintaryhmää on saanut kansallisen POMO-rahoituksen kuluvalle vuodelle. Osa LEADER- ja POMO-rahoituksen ulkopuolelle jääneistä ryhmistä on saanut rahoituksen aluehallinnon kautta. Joukossa on toimintaryhmiä, joilla ei vielä ole tiedossa rahoitusta toiminnalleen, yhtenä mm. Ylä-Savon Veturi-ohjelma.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  30.14.61 5 000 000 euroa LEADER+-rahoituksen ulkopuolella olevien paikallisten toimintaryhmien toiminnan rahoitukseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Markku Rossi /kesk