TALOUSARVIOALOITE 1073/2009 vp

TAA 1073/2009 vp - Raimo Vistbacka /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ns. Koveron risteyksen muuttamiseen eritasoliittymäksi Lapualla

Eduskunnalle

Valtatiellä 19 sijaitseva ns. Koveron risteys Lapualla on osoittautunut erittäin kolariherkäksi ja vaaralliseksi. Tästä risteyksestä lähtee Huhtalantie kaupungin keskustaan ja Vasunmäentie Kuortaneen suuntaan. Risteyksen alueella sijaitsee myös vilkas, 24 tuntia vuorokaudessa avoinna oleva huoltoasema. Liikenteellisesti risteys on valtatien suunnassa ja poikittaissuunnassa liikennetiheydeltään vilkas. Vaaratilanteita aiheuttaa erityisesti rekka- ja säiliöautojen sekä linja-autojen usein tapahtuva kääntyminen kaupunkiin ja huoltoasemalle sekä sieltä takaisin valtatien liikenteen joukkoon.

Koveron risteyksen eritasoliittymän suunnitelmat ovat valmiit ja risteyksen rakennustöiden alkamisajankohtaa on jostain syystä siirretty tulevaisuuteen. Ottaen huomioon kyseisen risteyksen vaarallisuuden ja valtatien 19 vilkkaan liikenteen tulisi eritasoliittymän rakentaminen käynnistää vuonna 2010.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 2 000 000 euroa Lapualla sijaitsevan ns. Koveron risteyksen muuttamiseen eritasoliittymäksi.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Raimo Vistbacka /ps
  • Juha Mieto /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Bjarne Kallis /kd
  • Petri Salo /kok
  • Esko Ahonen /kesk
  • Pentti Oinonen /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pertti Virtanen /ps