TALOUSARVIOALOITE 1103/2001 vp

TAA 1103/2001 vp - Petri Salo /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rataosan Vaasa—Seinäjoki sähköistämiseen

Eduskunnalle

Vaasan ja Seinäjoen välisen rataverkon perusparannus on valmistunut. Rataosuuden ajanmukaistaminen sähköistämällä palvelisi sekä henkilö- että tavaraliikenteen kuljetustarpeita. Lisäksi se vahvistaisi yhteyttä länsirannikolta ja Pohjanmaalta maan keski- ja eteläosiin niin teollisuuden, kaupan kuin matkustajaliikenteenkin näkökulmasta katsottuna. Reitillä on jo nyt suuri merkitys vienti- ja tuontiliikenteelle, sillä Vaasa on huomattava satamakaupunki. Toimiva junayhteys edistäisi myös maakuntakeskusten välistä työmatka- ja asiointiliikennettä entisestään.

Yhteydet Pohjanmaan maakuntien keskusten ja muun Suomen välillä pääsisivät kehittymään paremmin, jos rautatieliikenteen mahdollisuudet saataisiin vastaamaan matkustaja- ja tavaramäärien kehitystä ja muita ajan vaatimuksia. Poikittaisliikenteen lisääminen lisäisi myös tehokkuutta rautatieverkostossa. Perusedellytykset radan sähköistämiselle ovat hyvät.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.40.78 lisäyksenä 3 350 000 euroa rataosan Vaasa—Seinäjoki sähköistämiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Petri Salo /kok
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Harry Wallin /sd
  • Anneli Jäätteenmäki /kesk
  • Bjarne Kallis /kd
  • Kari Urpilainen /sd
  • Håkan Nordman /r
  • Marjatta Vehkaoja /sd
  • Pertti Mäki-Hakola /kok
  • Mika Lintilä /kesk
  • Arto Seppälä /sd
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Nils-Anders Granvik /r
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Pehr Löv /r
  • Hannu Aho /kesk