TALOUSARVIOALOITE 111/2013
vp
TAA 111/2013
vp - Ari Jalonen /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kouluisäntien
palkkaamiseen kouluille
Eduskunnalle
Kouluisäntä toimii koulun vahtimestarina
ja vastaa kiinteistönhuollosta. Hänen tehtäviään
ovat kiinteistönhoidon lisäksi asiakaspalvelu
ja opastus, tuotteiden ja tarvikkeiden vastaanotto sekä postinjako.
Tehtävään vaaditaan usein kiinteistöalan
perustutkinto tai kokemusta kiinteistönhoidosta.
Kouluisännällä voi kuitenkin olla
muitakin tehtäviä. Esimerkiksi Huutjärven
koulussa Pyhtäällä kouluisännän
toimenkuvaan kuuluu paitsi perinteiset talonmiesten kunnossapitotyöt
myös opettajien avustaminen välituntivalvonnassa,
jutustelu oppilaiden kanssa ja oppilaiden ottaminen mukaan arkiaskareisiin,
jos opiskelu ei ota sujuakseen. Läsnäolo oppilaiden
arjessa on tärkeä osa hänen työtään — hänet
on palkattu myös sitä varten.
Kouluisännän tai vahtimestarin puuttuminen voi
olla koululle hankalaa, jos esimerkiksi koululta joudutaan soittamaan
tekniseen toimeen jokaisen palaneen lampunkin takia. Muukin kiinteistönhuolto
voi kärsiä, jos ammattilaisen läsnäolon
puuttuessa ei ajoissa huomata vikoja tai vuotoja. Käytännössä varsinkin
isot kiinteistöt vaativat oman vakituisen työntekijän.
Samalla kouluisännän puuttuminen merkitsee yhden
välittävän aikuisen puuttumista koululaisten
arjesta, etenkin silloin, kun isännän toimenkuvaan
kuuluu myös oppilaiden kanssa oleminen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 29.10.30 lisäyksenä 400 000
euroa kouluisäntien palkkaamiseen.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013
- Ari Jalonen /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Arja Juvonen /ps
- Laila Koskela /ps
- Mika Niikko /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Kimmo Kivelä /ps