TALOUSARVIOALOITE 1114/2001 vp

TAA 1114/2001 vp - Arto Seppälä /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 5 perusparantamiseen

Eduskunnalle

Päijät-Hämeestä Lappiin ulottuva, Kainuun ja Savon halki kulkeva viitostie on yksi maan keskeisimmistä matkailu- ja kuljetusväylistä. Sen perusparantaminen on tärkeää usean maakunnan asukkaille ja yrityksille sekä tietä pitkin kulkeville matkailijoille. On tärkeää, että perusparantaminen jatkuu edelleen.

Suomen maantieliikenteestä lähes 1/3 kulkee viitostietä. Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien alueella valtatietä 5 kunnostetaan välillä Seppälänjoki—Vihantasalmi. Sen sisälle jää kuitenkin viiden kilometrin pituinen kunnostamaton osuus Koirakivi—Karankamäki. Jotta liikenne sujuisi jouhevasti ja mahdollisimman turvallisesti, on perusteltua, ettei tiehen jäisi lyhyitä, selkeästi muuta tietä huonokuntoisempia osuuksia. Muita vielä kunnostamattomia kohteita valtatiellä 5 ovat Mäntysenlampi—Toivola, Uutelan kohta ja Pitkäjärvi—Kaihu.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.79 lisäyksenä 19 350 000 euroa valtatien 5 peruskorjaukseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Arto Seppälä /sd
  • Raimo Mähönen /sd
  • Jouni Backman /sd
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Olli Nepponen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Katri Komi /kesk
  • Kari Rajamäki /sd
  • Eero Lämsä /kesk
  • Riitta Korhonen /kok
  • Jari Leppä /kesk