TALOUSARVIOALOITE 1120/2001 vp

TAA 1120/2001 vp - Anni Sinnemäki /vihr 

Tarkistettu versio 2.0

Metsähallituksen tulos- ja tuloutustavoitteen vähentäminen

Eduskunnalle

Metsähallituksen tulos- ja tuloutustavoitetta on vuodelle 2002 esitetty nostettavaksi 20 miljoonalla markalla. Tuloutustavoitteen nostoa on perusteltu puolustusministeriön maiden siirtymisellä Metsähallitukselle ja budjettiteknisillä muutoksilla. Tavoite on ollut jatkuvassa nousussa, vaikka sen suuruutta on kritisoitu jo vuosia. Tulos- ja tuloutustavoitteen taso vaikuttaa suoraan valtion maiden avohakkuumääriin ja samalla metsäluonnon tilaan ja metsien käyttöön liittyviin ristiriitoihin. Suojelukiistojen ohella ristiriitoja on aiheutunut myös matkailuelinkeinon ja porotalouden kanssa.

Metsätalous on edelleen suurin yksittäinen uhanalaisuuden aiheuttaja Suomessa ja metsäiset elinympäristöt tärkein uhanalaisten lajien elinympäristö. Metsäisissä elinympäristöissä (metsät, rämeet, korvet, hakamaat) elää 646 uhanalaista ja 455 silmälläpidettävää lajia, mikä on 43 % molempien uhanalaisuusryhmien lajeista. Metsämaasta on suojeltu koko Suomessa 3,6 % (MMM-YM 1999: Metsien suojelupinta-alat, Suojelupinta-alaprojektin raportti, Suomen Ympäristö 300). Kitumaat mukaan lukien määrä on 6,6 %. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan alueilla vain 1,1 % metsistä on lakisääteisesti suojeltu, ja suojelutilanteen riittämättömyys on tieteellisesti todistettu tosiasia.

Ekologisen tutkimustiedon mukaan esimerkiksi vanhoja metsiä on jo nyt liian vähän (arviolta 4—5 % metsistä), jotta merkittävältä lajistokadolta voitaisiin välttyä. Vanhan metsän elinympäristöjen pinta-ala vähenee koko ajan. Metsähallituksen hallinnassa on suurin osa Suomen arvokkaista vanhoista metsistä. Näiden metsien merkitys on ohittamattoman suuri sekä uhanalaisen lajiston että maisemallisten ja kulttuurillisten arvojen takia.

Metsien suojelussa ajankohtaisimmat haasteet koskevat Etelä-Suomen metsien suojelua. Valtioneuvosto asetti 14.12.2000 Etelä-Suomen metsien suojelutoimikunnan laatimaan ehdotusta Etelä-Suomen, Oulun läänin länsiosan ja Lapin läänin lounaisosan metsien suojelun tavoite-, rahoitus- ja toimintaohjelmaksi. Toimikunnan tehtävänä on esittää alueen metsien suojelulle määrälliset tavoitteet ja aikataulu sekä selvittää tarvittavat suojelukeinot ja niiden vaatima rahoitus. Toimikunnalle annettiin työskentelyaikaa kesäkuun 2002 loppuun saakka.

Etelä-Suomen metsien suojelutoimikunnan työ perustuu Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve -työryhmän kartoitukselle (Essu), joka luovutettiin ympäristöministeriölle syksyllä 2000. Essu toi esiin tarpeen tehostaa Etelä-Suomen metsien suojelua ja kasvattaa suojelualueita niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä.

Ottaen huomioon Essun työn tulokset ja Etelä-Suomen metsien suojelutoimikunnan työn keskeneräisyys ei ole hyväksyttävää, että valtion mailla sijaitsevia arvokkaita metsäalueita tässä tilanteessa hakataan voimakkaasti. Valtion laitoksen olisikin voitava joustaa siten, ettei se toiminnallaan kohtuuttomasti heikennä luonnon monimuotoisuutta ja lajistomme tulevaisuutta vaan että sen avulla voidaan osaltaan turvata laajalti tunnustettua Etelä-Suomen metsien välitöntä suojelutarvetta.

Edellä esitettyjen perusteiden vuoksi Metsähallituksen tulos- ja tuloutustavoitetta on laskettava huomattavasti nykyisestä tasosta. Tulostavoitteen laskeminen 58 200 000 euroon ja tuloutustavoitteen laskeminen 41 100 000 euroon ovat tarpeellisia toimenpiteitä metsäluontomme monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2002 talousarvioon luvun  30.33 perusteluosaan maininnan, että Metsähallituksen tulostavoite on 58 200 000 euroa ja tuloutustavoite on 41 100 000 euroa.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Anni Sinnemäki /vihr