Viimeksi julkaistu 22.1.2021 13.38

Talousarvioaloite TAA 114/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä alusinvestointiin Suomen merialueiden puhtaana pitämiseen sekä öljyntorjuntavalmiuteen (2 000 000 euroa)

IlkkaKanervakokym.

Eduskunnalle

Pidä Saaristo Siistinä ry on valtakunnallinen v. 1969 perustettu veneilijöiden ja vesilläliikkujien ympäristöjärjestö. Yhdistyksen toiminta-alueet ovat Saaristomeri, Pohjanlahti, Saimaa (Vuoksen vesistö), Päijänne, Pirkanmaa ja Itäinen Suomenlahti. Yhdistys osaltaan huolehtii Suomen merialueiden ja sisävesien, rantojen ja saariston puhtaana pitämisestä. Konkreettiseen jätehuoltotyöhön kuuluu mm. veneilijöiden jätteistä, kuivakäymälöistä, kelluvista imutyhjennysasemista ja retkisatamien huollosta vastaaminen. Yhdistyksen jätehuoltopalveluita kutsutaan Roope-palveluiksi, ja niistä vastaavat yhdistyksen huoltoalukset miehistöineen. 

Yhdistyksen tällä hetkellä käyttämä m/s Roope -alus on aivan riittämätön nykyisiin tehtäviinsä ja sen tekniikka ei kestä enää nykyistä kuormitusta. Yhdistyksen tekemä konkreettinen meren suojelutyö on vaarassa ja sitä kautta koko yhdistyksen toiminta. Yhdistyksen toiminnan turvaamiseksi Saaristomerellä huoltoalus on uusittava. Uuden huoltoaluksen hinta on n. 2 milj. euroa, jolloin se sisältää myös öljyntorjuntavalmiuden. Hankittavaa alusta käytetään saariston suojelutyöhön koko avovesikauden ajan. Aluksen peruskäyttöaste yhden kauden aikana on noin 100 meripäivää ja n. 4 500—5 000 merimailia. Alus on jatkuvasti liikkeellä Saaristomeren toiminta-alueella ja tämän vuoksi lähtövalmius öljyntorjuntatehtäviin on myös hyvä. Alus kuuluisi Saaristomeren öljyntorjuntavalmiuteen ja öljyntorjuntatyöt toteutettaisiin yhteistyössä paikallisen pelastuslaitoksen kanssa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 35.01.65 alusinvestointiin Suomen merialueiden puhtaana pitämiseen sekä öljyntorjuntavalmiuteen. 
Helsingissä 9.10.2015 
IlkkaKanervakok
IlkkaKantolasd
EskoKivirantakesk
LiAnderssonvas
OlaviAla-Nissiläkesk
KatjaTaimelasd
Saara-SofiaSirénkok
StefanWallinr
RitvaElomaaps
AnnikaSaarikkokesk
AnnikaLapintievas
Anne-MariVirolainenkok
VilleTaviops
Eeva-JohannaElorantasd