Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.20

Talousarvioaloite TAA 114/2016 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä pakolaiskiintiön korottamiseen (9 600 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomen pakolaiskiintiö on vuosina 2014 ja 2015 ollut 1050 pakolaista vuodessa ja 750 pakolaista vuonna 2016. Ensi vuodeksi hallitus esittää 750 pakolaisen kiintiötä. Tämä tapahtuu samanaikaisesti, kun pakolaisvirrat eivät ole olleet näin suuria sitten toisen maailmansodan päättymisen. Nykyään ihminen joutuu lähtemään kotimaastaan joka neljäs sekunti, ja pakolaisten määrä nousee 59,5 miljoonaan. Suurimmat pakolaisten vastaanottajamaat vuoden 2015 lopulla olivat Turkki (1,83 miljoonaa), Pakistan (1,54 miljoonaa), Libanon (1,17 miljoonaa), Iran (982 000), Etiopia (702 467) ja Jordania (664 000). Eurooppa ottaa vastaan alle 10 prosenttia maailman pakolaisista. 

Suomi on yksi maailman rikkaimmista ja tasa-arvoisimmista maista, ja meidän tulee osoittaa solidaarisuutta huonommassa asemassa oleville. Meidän vuoromme on tarjota toisille meille aiemmin annettua turvaa. Pakolaispolitiikan on perustuttava inhimillisyyteen ja ihmisoikeuksien suojeluun. Kenenkään ei pidä joutua elämään turvattomuudessa ja kurjuudessa. Pakolaiskiintiön kunnollinen korottaminen on hyvä tapa auttaa pitkällä tähtäimellä vaikeassa asemassa olevia ihmisiä.  

Haluamme pakolaiskiintiötä korotettavan kunnolla ja asteittain. Suomi ottaa vastaan monia turvapaikanhakijoita, mikä tekee perustelluksi hieman pienemmän pakolaiskiintiön kuin pidemmällä tähtäimellä. Tämän vuoksi Ruotsalainen eduskuntaryhmä ehdottaa, että pakolaiskiintiötä korotetaan 750 pakolaisesta 2 500 pakolaiseen vuodessa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 9 600 000 euroa momentille 32.70.30 valtion korvauksiin kotouttamisesta pakolaiskiintiön korottamiseksi 750 pakolaisesta 2 500 pakolaiseen. 
Helsingissä 30.9.2016 
Anna-Maja Henriksson 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand 
Stefan Wallin 
Eva Biaudet