Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.52

Talousarvioaloite TAA 115/2016 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä turvapaikanhakijoille annettaviin äitiyspakkauksiin (40 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomessa turvapaikan saaneilla naisilla on oikeus äitiyspakkaukseen, mutta Suomeen tulleet vielä turvapaikkapäätöstä odottavat naiset eivät saa äitiyspakkausta. On itsestään selvää, että päätöstä odottavilla on vähintään yhtä suuri tarve saada kaikenlaista apua ja tukea vastasyntyneen lapsensa kanssa. Tämän vuoksi Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että myös tämän ryhmän tulisi saada äitiyspakkaus. 

Nyt vallitseva humanitäärinen katastrofi mittaa meidän inhimillisyyttämme ja auttamishaluamme. Vastasyntyneet lapset ovat viattomampia ryhmiä, jotka joutuvat kärsimään vallitsevista vääryyksistä epäoikeudenmukaisuuksista. Turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä voi myös merkitä, että turvapaikkapäätöksen odotusaika voi muodostua pitkäksi. Äitiyspakkaus olisi yksi käytännöllisimpiä ja konkreettisimpia tapoja auttaa näitä lapsia ja äitejä.  

Arvion mukaan Suomeen voi tulla noin 10 000 turvapaikanhakijaa vuositasolla. Karkea arvio miesten osuuden vähentämisen jälkeen on, että odotusaikana Suomessa syntyvien lasten määrä saattaa olla noin 133 vuodessa. Äitiyspakkauksen arvo on noin 300 euroa. Tämä tarkoittaa, että voimme päättää auttaa suhteellisen pienellä summalla kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia ja viattomimpia vallitsevassa katastrofissa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 40 000 euroa momentille 33.10.50 turvapaikanhakijoille annettaviin äitiyspakkauksiin. 
Helsingissä 30.9.2016 
Anna-Maja Henriksson 
Veronica Rehn-Kivi 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Joakim Strand 
Stefan Wallin 
Eva Biaudet