TALOUSARVIOALOITE 116/2012 vp

TAA 116/2012 vp - Pietari Jääskeläinen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ruoka-apua järjestävien kolmannen sektorin toimijoiden toimitilojen vuokriin sekä palkkoihin

Eduskunnalle

Kuntien talous on heikentynyt, ja valtionapuja leikataan edelleen. Tilanne on aiheuttanut monissa kunnissa sen, että ruoka-apua järjestävät sekä jakavat kolmannen sektorin toimijat ovat joutuneet rahoituksen vähentyessä jopa lopettamaan toimintansa. Maassamme köyhien määrä kasvaa jatkuvasti työttömyyden, lomautusten, työn osa-aikaistumisen, palkkatason ja ostovoiman pienenemisen sekä muiden vastaavien seikkojen myötä. Ruoka-apu on tuhansille perheille elintärkeä apu. Sen loputtua on monissa kunnissa seurakuntien diakoniatyö pulassa ihmisten hakiessa maksusitoumuksia elintarvikehankintoihin. Myös myymälävarkaudet ja näpistykset ovat lisääntyneet ruoka-avun loputtua. Suuri osa ruoka-avun työntekijöistäkin on siirtynyt työttömyyskortistoon.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  33.60.31 lisäyksenä 400 000 euroa ruoka-apua järjestävien kolmannen sektorin toimijoiden toimitilojen vuokriin sekä palkkohin.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Ismo Soukola /ps