TALOUSARVIOALOITE 1166/2001 vp

TAA 1166/2001 vp - Esko-Juhani Tennilä /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Simon asema—Alaniemi-tien kunnostukseen

Eduskunnalle

Simon aseman ja Alaniemen välinen ns. Simojoen pohjoisrannan maantie on vilkkaasti liikennöity. Paikallisen liikenteen lisäksi tiellä on runsaasti kauttakulkuliikennettä, josta suurin osa on raskasta puutavarakuljetusta. Tie on erittäin kapea ja mutkainen sekä syksyisin kelirikon vaivaama. Simon kunta on esittänyt, että maantie peruskorjattaisiin siten, että tien runkoa vahvistettaisiin ja levitettäisiin sekä tiellä tällä hetkellä olevat pahimmat mutkat oikaistaisiin. Tiehallinto on vahvistanut tien peruskorjaussuunnitelman 13 kilometrin osuudelle Simon asema—Jokikylä, mutta myös loppuosa suunnittelusta tulisi käynnistää. Tien kunnostaminen ja päällystäminen on tärkeä elinkeinopoliittinen hanke, ja se pitäisi saada nopeasti käyntiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 200 000 euroa Simon asema—Alaniemi-tien peruskorjaukseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Esko-Juhani Tennilä /vas