Viimeksi julkaistu 22.1.2021 13.38

Talousarvioaloite TAA 119/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoihin (3 780 000 euroa)

MikaKarisdym.

Eduskunnalle

Kansainvälinen kriisinhallinta on yksi puolustusvoimien perustehtävistä. Kriisinhallinnan määrärahoihin suunnitellaan nyt merkittävää vähennystä. Aikaisemmin Suomea on jopa kutsuttu rauhanturvaamisen suurvallaksi. Suomi on ollut kokoonsa nähden suuri toimija. Hallituksen suunnitelmien toteutuessa Suomen vaikutusmahdollisuudet kapenevat merkittävästi. Lähi-idän konfliktit näkyvät nyt Euroopassa pakolaiskriisin muodossa. Työ ongelmien alkulähteillä on ensiarvoisen tärkeää tämän tilanteen haltuun ottamiseksi pitkällä tähtäimellä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 3 780 000 euroa momentille 24.10.20 suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoihin. 
Helsingissä 9.10.2015 
MikaKarisd
SirpaPaaterosd
JoonaRäsänensd