TALOUSARVIOALOITE 1199/2001 vp

TAA 1199/2001 vp - Irja Tulonen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen yhteensovitettujen työeläkkeiden pohjaosaleikkausten kompensoinnin valmisteluun

Eduskunnalle

Eduskunta on edellyttänyt hallitukselta, että hallitus etsii toteuttamiskelpoisen vaihtoehdon kansaneläkkeen ns. kaksinkertaisen leikkauksen kompensoimiseksi. Hallitus hylkäsi budjettiriihessä vuonna 2001 ministeri Maija Perhon kompensaatioesityksen. Tämä päätös ei ole eduskunnan tahdon mukainen. Valtiokonttorin arvioiden mukaan kompensointiesityksen toteuttamisen edellyttämät hallintokustannukset ovat yhteensä noin 5 miljoonaa euroa. Eduskunnan tahdon mukaisesti kompensoinnin toteuttamisen selvittämistä on edelleen jatkettava niin, että kompensointi voisi toteutua vuoden 2003 alusta. Vuoden 2002 aikana on varauduttava hallinnollisiin kuluihin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.01.21 lisäyksenä 2 000 000 euroa yhteensovitettujen työeläkkeiden pohjaosaleikkausten kompensoinnin hallintokustannuksiin.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Irja Tulonen /kok
  • Martti Tiuri /kok
  • Markku Markkula /kok
  • Leea Hiltunen /kd
  • Juha Karpio /kok
  • Paula Kokkonen /kok
  • Kari Kantalainen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Riitta Korhonen /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Leena Rauhala /kd
  • Raija Vahasalo /kok
  • Pertti Mäki-Hakola /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Päivi Räsänen /kd
  • Markku Rossi /kesk
  • Seppo Kanerva /kok
  • Unto Valpas /vas
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Olli Nepponen /kok
  • Timo Ihamäki /kok
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Mauri Salo /kesk
  • Sulo Aittoniemi /alk
  • Tuija Nurmi /kok
  • Ola Rosendahl /r
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Pehr Löv /r
  • Håkan Nordman /r
  • Margareta Pietikäinen /r
  • Nils-Anders Granvik /r