Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.06

Talousarvioaloite TAA 12/2016 vp 
Touko Aalto vihr ym. 
 
Talousarvioaloite metsähakkeen tuotantotukeen ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-8 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Metsähakkeen tuotantotuki on sidottu turpeen verotasoon, jotta näiden keskenään kilpailevien polttoaineiden väliset hintasuhteet ja kilpailuasema eivät muuttuisi. 

Toisessa talousarvioaloitteessaan Vihreät ehdottaa turpeen verotuen pienentämistä, joten vastaavasti on metsähakkeen tukea alennettava. Kokonaisuus tukee ilmastotavoitteiden saavuttamista. 

Ehdottamamme turpeen verotuen pienennys lisäisi valtion verotuloja noin 12 miljoonaa euroa, ja tähän liittyvä metsähakkeen tuen alennus pienentäisi valtion menoja noin 8 miljoonaa euroa. Näiden toimien yhteisvaikutuksena valtiontalous siis kohenee noin 20 miljoonalla eurolla. 

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 8 000 000 euroa momentilta 32.60.44 metsähakkeen tuotantotukeen ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 30.9.2016 
Touko Aalto vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Satu Hassi vihr 
Ozan Yanar vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Emma Kari vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Ville Niinistö vihr 
Heli Järvinen vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr