TALOUSARVIOALOITE 120/2011
vp
TAA 120/2011
vp - Anne Kalmari /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen Keski-Suomen
laajakaistaverkon rakentamisen loppuun saattamiseen
Eduskunnalle
Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueille
(laki 1186/2009) ohjaa valtion tukirahoitusta tietoliikenneverkkojen
rakentamiseen. Laajakaista kaikille 2015-hankkeen toteuttamiseen on
varattu 66 milj. euroa. Hallitus jakoi 15.4.2010 päätöksellään
summasta 3 miljoonaa euroa Viestintäviraston hallinto-
ja yleiskustannuksiin ja 63 miljoonaa euroa maakunnille verkkohankkeiden
tukeen. Keski-Suomen hankkeisiin osoitettiin valtion tukirahoitusta
6 804 000 euroa. Tuen kohteena on nopeiden laajakaistapalveluiden
tarjontaan soveltuvan viestintäverkon suunnitteleminen
ja rakentaminen hankealueelle loppukäyttäjille
saakka sekä edistyksellisten viestintäpalveluiden
tarjonta viestintäverkkoon liittyville loppukäyttäjille.
Keski-Suomen liitto julisti 28.6.2010 haettavaksi lain 1186/2009
mukaisesti laajakaistarakentamisen tuen haja-asutusalueille ensimmäisten
13 kunnan osalta. Seitsemän kunnan osalta julkisen tuen
hakumenettely käynnistetään vielä 2011
aikana. Kahden kunnan osalta julkisen tuen hakumenettely jää vuosille
2012—2014.
Saatujen operaattorin tukiesitysten mukainen laajakaistaverkon
investointikustannus on mainittujen 13 kunnan osalta yhteensä 31,2
miljoonaa euroa. Valtion tuen osuus siihen on 8,1 miljoonaa euroa.
Saadut hakemukset vahvistivat jo aiemmin esitetyn epäilyn
valtion tukirahojen riittämättömyydestä.
Valtioneuvoston Keski-Suomelle osoittama kokonaistukiraha 6,8 miljoonaa euroa
ei riitä edes näiden ensimmäisessä kilpailutuksessa
mukana olleiden hankkeiden tukilain mukaiseen valtiontukeen. Ilman
lisärahoituspäätöstä osa
nyt kilpailutetuista hankkeista ja kaikki seuraaville vuosille ohjelmoidut
laajakaistaverkkohankkeet ovat jäämässä ilman
valtion tukea.
Tukihakemusten ja Keski-Suomen liiton tekemän maakunnallisen
hankeohjelman perusteella valtion lisärahoitustarve vuonna
2010 kilpailutetuille hankkeille on 1,2 miljoonaa euroa ja vuosille
2011—2014 ohjelmoiduille hankkeille 7,9 miljoonaa euroa.
Yhteensä valtion lisärahoitustarve Keski-Suomessa
on 9,1 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 31.40.50 lisäyksenä 9 100 000
euroa Keski-Suomen laajakaistahankkeiden rakentamiseen.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Anne Kalmari /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Simo Rundgren /kesk
- Kauko Tuupainen /ps
- Teuvo Hakkarainen /ps