TALOUSARVIOALOITE 1203/2001 vp

TAA 1203/2001 vp - Marja-Liisa Tykkyläinen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kuopion yliopistolle vaihtoehtoiseen kansanparannustieteeseen ja tutkimustoimintaan

Eduskunnalle

Yhdysvaltojen kansanedustuslaitos on myöntänyt merkittäviä määrärahoja siellä esiintyvien kansan- ja muiden ns. vaihtoehtoisten parannusmenetelmien tutkimukseen. Edellä mainittuja hoitomuotoja käyttää siellä noin 45 % Yhdysvaltojen väestöstä.

Kansanparannus on Suomessa kehittynyt viime aikoina tehokkaasti. Merkittävä osa väestöstämme käyttää sitä hyväkseen mm. tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoitoon. Tämä osoittaa, että väestö kokee kansanparantajien antaman hoidon olevan tehokasta. Hoito on myös kansantaloudellisesti edullista.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.10.21 150 000 euroa Kuopion yliopistolle kansanparannusmenetelmien tutkimukseen ja kokeiluhoitoon.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Marja-Liisa Tykkyläinen /sd