Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.16

Talousarvioaloite TAA 121/2017 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä ammatikorkeakoulujen toiminnan valtionrahoitukseen (32 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Korkea osaaminen, koulutus ja sivistys ovat olleet Suomen menestyksen perusta koko itsenäisyytemme ajan. Koulutus on myös Suomen tulevan menestyksen ehdoton avaintekijä. Meidän on panostettava osaamiseen ja koulutukseen menestyäksemme kansainvälisesti sekä säilyttääksemme kilpailukykymme. Suomen tulee olla osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen kärkimaa. Korkealaatuinen ja maksuton koulutus on tärkein edellytys sille, että kaikki kansalaiset saavat taustastansa riippumatta tasavertaiset mahdollisuudet elämässä menestymiseen. 

Ennen eduskuntavaaleja nykyiset hallituspuolueet lupasivat, että koulutuksesta ei leikata. Nyt Sipilän hallitus leikkaa korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta erittäin rajulla kädellä. Yliopistoindeksi ja ammattikorkeakouluindeksi on lisäksi jäädytetty vuoteen 2019 asti. 

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ei hyväksy hallituksen tekemiä leikkauksia. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 32 000 000 euroa momentille 29.40.55 ammatikorkeakoulujen toiminnan valtionrahoitukseen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Anna-Maja Henriksson 
Stefan Wallin 
Mikaela Nylander 
Mats Löfström 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Eva Biaudet 
Joakim Strand