TALOUSARVIOALOITE 122/2011
vp
TAA 122/2011
vp - Mika Kari /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
12 Lahden eteläisen kehätien rakentamiseen
Eduskunnalle
Valtatie 12 on valtakunnallinen päätieyhteys Kouvolasta
Lahden kautta Tampereelle ja edelleen Raumalle. Sillä on
myös tärkeä merkitys Lahden, Hollolan
ja Nastolan seudullisen liikenteen kannalta.
Nykyinen tie ei vastaa liikenneolosuhteiltaan päätieverkon
tavoitteita Lahden keskustaa sivuavana väylänä.
Liikenteestä aiheutuu haittoja alueen asutukselle ja
tie ruuhkautuu ajoittain, mikä vaikeuttaa kuljetusten sujumista.
Erityisenä ongelmana ovat pohjavesiriskit, koska nykyinen
tie kulkee monelta osin arvokkaiden pohjavesialueiden päältä.
Nykyinen linjaus vaikeuttaa myös Lahden asemanseudun
kehittämistä.
Nykytilanteen kuormittuneimpia verkonosia ovat valtatie 12 Lahden
keskustan kohdalla, eteläinen katukehä, Lahden
keskustaa syöttävät pääkadut
sekä keskustan pääkadut.
Vt 12 on liikenteellisesti Lahden seudun vilkkain väylä.
Mytäjäisten länsipuolella liikennemäärä on
yli 20 000 ajoneuvoa/vrk. Liikennemäärät
valtatiellä 12 kasvavat nykytilanteeseen nähden
20—40 % vuoteen 2020 mennessä.
Liikenteen kasvu kärjistää em. ongelmia
edelleen, ellei eteläistä kehätietä rakenneta.
Lahden eteläinen kehätie on edellytys myös Lahden
seudun merkittävimmän, yhdistettyjä kuljetuksia
palvelevan Nostavan logistiikka-alueen käyttöönottoon.
Eteläisen kehätien Nostavan liittymän
rakentamista aikaistamalla olisi mahdollista rakentaa yhteydet logistiikka-alueelle
ennen
koko kehätien valmistumista.
Hankkeen kustannusennuste on n. 156 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 31.10.77 lisäyksenä 15 000 000
euroa Lahden eteläisen kehätien suunnitteluun
ja rakentamisen aloittamiseen.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Mika Kari /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Anne Louhelainen /ps
- Juha Rehula /kesk
- Timo Heinonen /kok
- Kalle Jokinen /kok
- James Hirvisaari /ps
- Johannes Koskinen /sd
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Sanni Grahn-Laasonen /kok