Viimeksi julkaistu 22.1.2021 13.38

Talousarvioaloite TAA 127/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Itämeren suojeluun Uudellamaalla (1 000 000 euroa)

JohannaKarimäkivihrym.

Eduskunnalle

Itämeressä on rikkivedyn valtaamia, hapettomia syvänteitä, joista elämä on hävinnyt kokonaan. Huolestuttavaa on se, että näiden hapettomien aavikoiden laajuus on kasvanut nopeasti ja hapettomia alueita löytyy myös yhä lähempänä rannikkoa. Uudenmaan ELY-keskuksen vuoden 2012 raportin mukaan huomattava osa Uudenmaan saariston vesistä on elinkelvotonta kaloille ja pohjaeläimille. Happikadosta kärsiviä alueita löytyy pitkin rannikkoa mm. Hangon, Tammisaaren, Sipoon ja Porvoon edustoilta. 

Saaristovesien ongelmat ovat pitkään olleet esillä Varsinais-Suomessa, jossa ravinnepäästöjä vähentävät Teho ja Teho Plus -hankkeet ovat auttaneet tilannetta. Jokaisella alueella on omat haasteensa. Siksi on tärkeää, että myös Uudellamaalla on oma hanke, jossa haetaan täsmätoimenpitein maatalouden valumien vähentämistä yhteistyössä maataloustuottajien kanssa. Uudenmaan Ravinteet hallintaan -hanke (Raha) toimikin vuosina 2009—2014. Hankkeessa on mm. selvitetty alus- ja kerääjäkasvien käyttöä ravinteiden sitojina ja maan kuohkeuttajana. Kesällä 2012 Raha-hankkeen puitteissa on ollut eri puolilla Uuttamaata 20 havaintokoetta. Kiinnostus Uudenmaan ELY-keskuksen alueen Raha-hankkeeseen on ollut suurta. Iso joukko viljelijöitä on halunnut mukaan hankkeeseen, jossa haetaan ratkaisuja Uudenmaan alueen haasteisiin maatalouden ravinnepäästöjen vähentämiseksi. Hankkeessa saatuja kokemuksia nykyisen ympäristötukijärjestelmän toimenpiteiden tehostamiseksi on hyödynnettävä sekä uusia vesiensuojelukeinoja, kuten ravinnekierrätystä, on otettava käyttöön laajemmin. Neuvontaa parhaista käytänteistä tulee olla jatkossakin Uudenmaan viljelijöiden käytettävissä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 35.10.22 Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella toteutettaviin Itämeren suojelutoimiin lisäämällä neuvontaa ja toteuttamalla maatilakohtaisia ja tarkasti suunnattuja alueellisia toimenpiteitä. 
Helsingissä 9.10.2015 
JohannaKarimäkivihr
OutiAlanko-Kahiluotovihr